Torpan tarinaa - puhtia elohon

Suvi on kääntynyt syksyä päin. Vilja on koottu pellolta, ruskehtavan keltainen sänki vain jäljellä. Aamukaste viivähtää kauan aurinkoisessa rinteessäkin, ja iltojen hämärtyessä ikäihmisten mielet valtaa hienoinen alakuloisuuden tuntu. Korjataan satoa, ja herkulliset piiraat paistetaan pitoihin.

Syrjäkylän nuoret elävät reitillä omaa elämäänsä, unelmoiden ja uutta tuntematonta odotellen, kuten koulunopettajan Maijakin aikoinaan. On jo vuosia siitä kun hän avioitui nukketehtailijan kanssa ja muutti pääkaupunkiin.

Nyt heidän perilllisensä, ennen aikojaan syntyneet mutta kuitenkin eloon päin kamppailleet,  kuuntelevat iltaisin vanhempiensa kertomuksia siitä millaista elämä oli ennen. Rikkaus ja köyhyys eivät koskaan liittyneet saumattomasti toisiinsa, ja lapset ihmettelivät varsinkin tarinoita syrjätorpan Muorista ja tämän lapsuudesta. Oli olkisänky, peittona lampaannahka tai villainen ryijy. Jos ei ollut varaa kokonaiseen lakanaan niin puuvillaisen kankaan puolikas käännettiin täkin reunan ylitse. Kartanossa oli kuitenkin ollut oikeita leikkikaluja, ja vierassänky laitettiin siellä aina hienoksi kokonaisilla pitsilakanoilla.

Tällä välin uutiset ovat kiirineet meren lahden yli luostariin. Isonenäinen nainen, maakreivitär, on saanut tietää että Aune-kylvettäjän on lähdettävä luontaisparantolasta. Ehkäpä hän voisi ottaa Aunen paikan?

Mutta mihin Aune? Pitäjän rovasti on tullut ajatelleeksi Aunelle sopivaa sulhasta ja yhdessä Aunen vanhempien kanssa on päätetty nuorten häät. Rovasti lähtee matkaan hakemaan sulhasta, saaressa yksin asustavaa nuorta luotsia.

Purjehdus on pitkä, eikä kirkon miestä mielellään päästetä laivan kannelle. Kalastajathan ovat aikojen alusta asti  pelänneet mustatakin läsnäolon merkitsevän onnettomuutta syvillä vesillä.

Ja niinhän sitten käy että paluumatkalla ruori pettää. Kalastaja-alusta ei kapteeni kykene pysäyttämään ennenkuin se on tunkeutunut rymäkällä satamakapteenin taloon. Rantaan kerääntynyt väki pelästyy kovasti, ja apteekkari vaimoineen ja ottopoikineen huolestuu sitä miten rovastin on käynyt. Aunen tuleva sulhasmies, luotsi, on tapahtuneesta huolimatta toiveikkaan näköinen. Pianhan hän kohtaisi tulevan morsiamensa ja veisi tämän yksinäiseen saareensa.

Kohta pian, syksyisenä päivänä kun pilvet kulkevat poikkeuksellisen alhaalla, Aune vihitään avioliittoon luotsimiehen kanssa. Aviomies näyttää pitävät tyttöä mieluisena, mutta Aune on kovin vaitelias ja ihmettelevä. Kaivanneeko hän elämää luontaisparantolassa apteekkarin ottopojan kanssa?

Siivin poistui, saksiruno

Linja-autoasemalla

Tässä onnellinen tantta istuu Helsingin linja-autoasemalla odotellen lähtöä Vääksyn suuntaan. Pussukat siinä penkillä turvallisesti mukana. On ollut helteinen elokuun päivä pääkaupungissa ja monta kauppaliikettä tantta ehti kiertää katsomassa. Meeri-tädin kanssa törsäiltiin lopuksi Fazerin kahvilassa suklaamansikkaleivoksilla ja kahvikupposella. Uudet kesäkengät hiertävät nyt kantapäätä, ihanaa päästä kotirannan laiturille varpaita tuulettamaan!

Eipä tantta taida aavistaa että hän tällä kuvalla osallistuu Ainon elokuiseen atc-haasteeseen!

Torpan tarinaa - pohdintoja

Muori oli vieläkin aivan pyörryksissä rovastin lähdettyä. Väinöstä oli puhuttu, ja sitä mieltä oli kävijä ollut että Väinön täytyi nyt palata tunnustamaan hämärät tekosensa ja anomaan anteeksiantoa, ettei tulisi rauhatonta vainajaa kun lähdön aika koitti. Johan se oli ikämies, Väinö.

Muorin täytyi noutaa kamferttitipat nurkkakaapista ja istahtaa kissaherran kanssa pöydän ääreen. Vai että tuleva rauhaton vainaja sitä rovastia huolestutti! Väinö oli missä oli maailmalla, ja palaisi aikanaan hyvissä voimin torpalle kun kehtasi, siitä muori oli aivan vakuutettu. Vaikka täytyi myöntää että sydänalasta vihlaisi velimiestä ajatellessa. Kissakin näytti ihmettelevän.

Pitkä syyspäivä kääntyi tummenevaan iltaan. Muori näki taas ihmeellisen unen jossa musta enkeli ojensi häämorsiamelle suurta avainta. Morsian oli puettu kauniiseen valkoiseen leninkiin, mutta hänellä ei ollut kasvoja. Väinön ja Britan peruuntuneista kuulutuksistakohan muori tällä kertaa uneksi?

Sattui niin että entinen morsian Britakin vielä joskus ajatteli Väinöä, vaikkakin yhä harvemmin. Hän eli hiljaista elämäänsä kauniissa kaupunkiasunnossaan ja oli tyytyväinen jokaiseen päivään jonka hän sai viettää terveenä ja ilman huolia huomisesta. Nyt juuri naapurin leskirouva tuli haastelemaan. Hänkin oli syrjäkylältä muuttanut ja tiesi kertoa rovastin käynneistä seurakuntalaisten luona. Kuulemma apteekin ottopojalle etsivät sopivaa vaimoa, mutta koulunopettajan Aune-tyttären kohtalo huolestutti naapuria eniten.

Apteekkari ja hänen vaimonsa ottivat rovastin nuhteiden jälkeen nuoret vesiparantolan pitäjät puhutteluun. Ottopojan tulisi vihdoinkin löytää mieleinen tyttö vaimoksi niin että häät voitaisiin valmistella ennen joulua.
Ei ollut sopivaa pojan elää kylpylätalossa saman katon alla Aunen kanssa, johan siitä juoruiltiin pitkin pitäjää.

Kaksi siveää ja hyväntapaista morsianta oli apteekin rouvalla tiedossa, ja hän otti ohjakset käteensä. Apteekkarin oli nimittäin vaikea lähteä kosiomiehen asioissa matkaan, joten hän lähetti rouvansa tapaamaan kylän tohtoria ja tämän kahta naimaikäistä tytärtä.

Torpan tarinaa - Amerikassa

Muorin sisar kaukaisessa Amerikassa oli saanut postidiligenssin tuoman kirjeviestin Väinö-veljeltä. Sisar tutkisteli pitkän tovin kirjekuorta jossa oli upea postimerkki Mauritiukselta. Merkki oli hieman oudon näköinen, aivan kuin siihen olisi maalattu käsin lisäkoristeita. Vai että Mauritius, mitä se veli nyt taas oli kuvittelevinaan?

Sisar avasi kuoren hopeaveitsellä ja luki nopeasti Väinön vapisevan käden piirustamat lyhyet rivit. Ennen joulua mies aikoi palata torpalle muorin luokse.

Sisar istui kirjettä lukiessaan tyylikkäässä amerikankodissaan ja ihaili toisella silmällä uutta vaaleanpunaista rahakukkaroaan. Se oli koristeltu tyllillä ja pitseillä eikä hän ollut kitsastellut tinkimällä hinnasta. Sisaren ainoa muisto vanhasta kotimaasta oli seinällä riippuva maalaistaulu. Ei hänen tehnyt mieli lähteä torppakylään, jo pelkkä taulukin haiskahti hevosen lannalta, ja muorin tupa olisi  täynnä iljettäviä hermostuneita kesäkärpäsiä.

Väinö sentään tuntui viettävän tapahtumarikasta elämää. Sisar muisteli menneitä vuosikymmeniä ja kaipasi tarinatuokioita Väinön kanssa. Ehkä kuitenkin pitäisi tehdä vielä yksi matka entiseen kotimaahan, jouluksi? Edellinen matka oli peruuntunut kun Britan ja Väinön häistä ei lopulta tullutkaan totta. Varmasti hyvä Väinölle, mistä sen tiesi mikä nainen Brita oikein olikaan, niinkuin ne muutkin Väinön tulleet ja menneet naistuttavuudet.

Torpan tarinaa - rovasti puuttuu asioihin

Apteekkari oli kotiin palattuaan löytänyt vaimonsa allapäin ja vihastuneena, pettyneenä rovastin vierailuun. Entinen seurakunnan paimen oli yllättäen puuttunut heidän perheasioihinsa. Apteekkarin ottopoika, vesitohtori, piti luontaiskylpylää yhdessä kylvettäjä-Aunen kanssa. Aune oli koulunopettajan nuorin tytär. Ottopoika joka ei ollut käynyt ripillä, asusti kylpylätalossa yhdessä nuoren viattoman Aunen kanssa, ilman kihloja ja kuulutuspapereita. Sellainen maallinen elämäntyyli oli häpeäksi vanhalle rovastille joka oli tarkkana kaikesta mistä Herra nuhteli näkyväisen maailman vaeltajia. Säädyllistä elämää rovasti nyt vaati. Aune tuli joko saattaa vihille tai poistaa vesitohtorin talosta.

Sinä iltana apteekkarin talossa puhuttiin aamunkoittoon asti.

Torpassa muori oli havahtunut varhain. Puolipimeässä hän nousi kapeat narahtelevat portaat ullakolle tarkistamaan että hänen aarteensa, hiirenloukkuun lattialankkujen alle kätketty vanha kultapallo, oli tallella.

Mutta tuskin hän ehti ullakon nurkkaan kun torpan oveen koputettiin. Muori raotti kattoluukkua ja ulottautui siitä sen verran alaspäin että näki tulijan.

Rovasti oli aikansa koputellut torpan ovea, mutta kukaan ei avannut.  Lopulta hän asetti asiakirjasalkkunsa siunauksineen kamarin ikkunan ulkopuolelle ja Raamatun varovasti sen päälle. Sitten hän nousi  Pyhän Kirjan kannelle nähdäkseen ikkunasta sisään.

Juuri sillä hetkellä rovasti näki muorin kurkottautuvan ullakon luukusta ja kuinka hänen päänsä irtaantui ruumiista. Oikeastaan tapahtui vain, että muorin tekotukka, aina ojennuksessa oleva harmaa nutturakampaus, leijaili alas päätyen pehmeästi ja äänettömästi sänkypeiton päälle. Mitään ei ollut tehtävissä asialle - rovasti oli nähnyt kaiken ikkunan takaa.

Muori kiiruhti ullakolta takaisin tupaan, teki ristinmerkin ja avasi oven entiselle kirkon palvelijalle.

Sininen pyykkinaru

Kihivaksen tämän viikon kuvahaasteeseen!

Torpan tarinaa - maakreivitär ja muori

Elokuinen ilta oli tyyni ja sininen hämärä laskeutui luostarisaaren ylle. Vain kaukainen yölintu valitteli kaislikossa yksinäisyyttään. Vanhan luostarin kammiossa isonenäinen nainen, entinen maakreivitär, poimi esille taulunmaalaajan työvälineet. Hän oli kerännyt rannalta simpukankuoria joissa sekoittaisi värit. Taulukankaat oli pinnoitettu. Vernissaa ja balsamia hän oli noutanut työpajan hyllyiltä, niin myös ohuet hevosenjouhipensselit. Kananmunan hän oli löytänyt aamulla valkosiipisten tarhasta puutarhan kauimmassa nurkassa. Nainen kuulosteli ympärilleen ja ripusti sitten aidon öljyväritaulun seinälle, istuutui telineen eteen ja ryhtyi luomaan " Madonnan taivaaseen nousevia kyyneleitä" alkuperäismaalausta tarkkaan tutkien. Työstä tulisi täydellinen, mutta se vaati seinäluteen kärsivällisyyttä ja kotkan näköaistia.

Kolme taulua hän tarvitsi. Mutta joka kerta, juuri hetkellä jolloin yksi niistä oli kyyneltä vaille valmis, taiteilijan keskittymistä häiritsivät kiviportaissa laahustavat askeleet ja oveen suuntautuvat varovat koputukset. Nainen ei avannut raskasta ovea, ei vastannut, eikä liioin miettinyt kuka häntä yömyöhään etsi. Askeleet poistuivat heti kun hän asetti valmiin maalauksen lattialle kuivumaan ja kiinnitti seuraavan kankaan rautaruuveilla puiseen telineeseen.

Seitsemän viikon öisen uurastuksen jälkeen kaikki oli valmista, ja isonenäinen uskalsi avata ovensa jonka suuri rautainen haka oli pitänyt suljettuna työskentelyn ajan. Ihmeelliset koputukset olivat kuitenkin lakanneet. Nainen oli hyvin tyytyväinen katsellessaan aikaansaanoksiaan, ja pian hän alkaisi toteuttaa suuren suunnitelmansa seuraavaa vaihetta.

Seitsemän pitkää viikkoa oli siis kulunut, ja muori ahkeroi edelleenkin pitojen tarjoilijana. Hän oli lopen uupunut ja öiset unet toistuivat levottomina heti kun hän oli sammuttanut päretikun ja kellahtanut muhkuraiselle, rakkaalle olkipatjalleen. Vain koppakuoriaiset rapistelivat seinähirsien välejä, ja pian alkoi sikeä kuorsaus kantautua tuvan pienelle pihalle. Ympäröivä metsä, se ikuinen elämän tuottaja, oli hiljentynyt. Unimaailmassaan muori kertoi itselleen kestien ja juhlaillallisten loistokkaita tarinoita. Pitovieraat olivat toisiinsa turvaava kaakattava lauma kanoja joita rovasti ja tuomari tarkastelivat ylimielisesti, etäisyyttä pitäen, omasta henkisestä korkeudestaan. Jokaisessa unessa hopeinen kello osoitti samaa aikaa, yön myöhäistä tuntia.

Valkosiipiset eivät jättäneet muoria rauhaan öisellä kotimatkallakaan. Kun hän unihahmona saavutti puron varrella könöttävän punaisen torpan, isonenäisen tyhjentyneen asunnon, sen ikkunoissa loistivat ihmeelliset lämpimän hehkuiset valot. Nurmettuneella pihalla juoksenteli kultaisia kanoja timanttihöyhenineen. Ne olivat tarunomaisen kauniita eläimiä katsella, mutta käytökseltään ilkeitä ja häiritseviä.

Tarina kertoi että moiset kiusaajat olivat pahojen henkien lähettämiä. Ne tulivat häiritsemään ihmisten unta aina keskiyön jälkeen eivätkä poistuneet tavallisella aseella ampuen, vaan peloitusvälineessä tuli olla kultainen kuula. Mutta sellaista ei löytynyt pitäjäläisten kätköistä ja siksi kiusaajat ilmestyivät paikalle joka yö.

Muori havahtui unestaan hätkähtäen, aamuvarhaisella. Kultainen kuula? Se toi hänen mieleensä asian joka oli tarkistettava heti ylös noustua. Ennenkuin rovasti tulisi torpalle.

Torpan tarinaa - rovasti

Seurakunnan entinen mutta vieläkin vastuuntuntoinen rovasti tyhjensi ja tutki yhä kaappeja ja lipastoja vanhassa pappilassa. Laatikot olivat pullollaan papereita, huolellisesti järjestykseen laitettuja. Kirkonkirjat sisälsivät seurakuntalaisten nimet, syntymät, vihkipäivät, paikkakunnalta muuutot, kuolinpäivät, lasten syntymät - kaiken mitä pappien työtehtävänä oli ollut kirjoittaa muistiin ikuisista ajoista asti.

Pappila oli myös toiminut käräjätupana, ja rovasti löysi asiakirjoja joista kävi ilmi monta mielenkiintoista oikeudenkäyntiä päätöksineen ja tuomioineen.

Rovasti täytti salkkunsa papereilla, siunauksilla ja anteeksiannoilla. Pyhä Kirja seurasi aina mukana hänen käydessään seurakuntalaisten luona. Huomenissa hän olisi valmis lähtemään matkaan.

Ensimmäiseksi rovasti oli päättänyt vierailla apteekkarin kodissa, koska se oli lähin talo, aivan pappilarakennuksen vieressä. Apteekkari oli kuulemma juuri nyt ottamassa leväkylpyjä vesitohtorin luontaisparantolassa. Vesitohtori oli heidän ottopoikansa joka piti kylpylää yhdessä koulunopettajan nuorimman tyttären Aunen kanssa. - Mutta ei väliä,  rovasti tulisi tapaamaan apteekkarin rouvan joka oli jäänyt apteekkia ja kotia hoitamaan.

Apteekin talon emäntä oli hermostunut kun ei tiennyt rovastin asiaa, vain että arvostettu vanhus tulisi käynnille jo huomenaamulla. Onneksi oli kahvia tarjota, ja pellavainen liina näytti putipuhtaalta. Salin matto oli piiskattu ja hienoimmat kahvikupit katettu esille. Olisiko leningin väri  rovastin mielestä sopiva? Rouva sovitteli tuoksuvia ruusuja vihreään perintömaljakkoon ja sai piikin sormeensa, aivan kuin huonona enteenä huomisesta sekä pistävästä omastatunnosta.  Hän mietti nimittäin kuumeisesti milloin oli viimeksi istahtanut kirkon penkkiin Sanaa kuulemaan. Siitä rovasti varmaankin tuli keskustelemaan.

Kesäpähkinän ratkaisu

Elokuu, sadonkorjuu, kuutamoillat, ja aika kertoa edellisen sanavisan salaisuus.Mutta ihan ensiksi en voi olla julkaisematta näitä kolmea ihastuttavaa korttia jotka ovat taiteilleet Marita ja Funchis.

Maritan tulkinta aiheesta on ruusuntuoksuinen, kauniin romanttinen, rauhaisa:

Funchis pohti asiaa jopa kolmesti! Voi mitä yksityiskohtia. Näissäkin upeat värisävyt ja yrttien tuoksua tässäkin.

No mitäs tykkäätte? Minä olen ihan otettu enkä itse saanut aikaan korttia lainkaan tähän visaan. Kiitos Marita ja Funchis että tulitte mukaan sekä ratkoen että leikellen ja liimaten!

Kesän pähkinässä kyseltiin kasvien nimiä, ja näin ne kuuluvat:

01. ensi hetkell' = leskenlehti
02. p-laukku = ulpukka
03. raja on varma = oravanmarja
04. usko on kivi = sinivuokko
05. et moiti = timotei
06. ongi kun raukka = auringonkukka
07. kurkaten = rentukka
08. oppi-isi = iisoppi
09. liike tinkii nyt = niittyleinikki
10. tietty pari R = pietaryrtti
11. olen lukko = ukonkello
12. tuulikon kukka = ukontulikukka
13. tehne rukous = tuoksuherne
14. mahaan koski = ahomansikka
15. ikkunasiruko? = ruiskaunikko
16. kallon karhea = harakankello
17. hakkorovio = aho-orvokki.

Kasvien alkukirjaimet järjestyksessä 1-17 muodostavat ratkaisuksi LUOSTARIN PUUTARHA.

Näitä kirjainarvuutuksia on mielettömän hauska tehdä, joten älkäähän kuvitelkokaan että lakkaan härnäämästä teitä koululaisia syksyn tullen uusilla aakkosilla!

Hämyisän leppoisaa elokuuta!