sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Torpan tarinaa - hiljaiseloa

Aamuvarhain kun Muori kömpi keittiöön laittamaan puukapuloita hellaan Väinö-veli istuskeli jo pöydän äärellä. Hänellä oli tuliaisia. Almanakka! Muori katseli pienen kirjasen kantta johon oli kuvattu aurinko, kuu ja tähdet, ja ryhtyi sitten kääntelemään ohuita rapisevia sivuja varoen kuin hentoista lasia. No, viikonpäivät tiedettiin ilmankin, tunnettiinhan taksvärkit arkena ja kuultiin kirkonkellot pyhänä. Mutta auringon nousu ja lasku, sellaisia merkintöjä olisi nyt mukava seurata. Muori laittoi kahvipannun tulelle.






















Juuri nyt taivas punersi ja oli kuin pienet kipinät nousisivat metsän pimeydestä taivaankantta kohti. Sellainen ennusti jotakin hauskaa tapahtumaa niinkuin talvikärpänenkin joka pörräsi itsepäisesti ikkunaruudussa.






















Kevään merkkejä huomattiin jo kylpyläparantolassa. Vesitohtori ja koulunopettajan Aune olivat käyneet talven aikana pappilassa vihillä ja nyt nuoripari uurasti aamusta iltaan seurapiirirouvia palvellen. Potilaita kylvetettiin jäisessä vedessä ja kolottavia jäseniä hierottiin syysmyrskyjen jälkeen valmistetulla ruskaleväkeitoksella. Aunen päivät olivat työn täyteiset mutta iltaisin hän usein ikävöi Maija-sisartaan joka asui kaupungissa nukketehtailijan rouvana.

Ikävän kourissa eleli myös provinssitohtorin vaimo joka kaipasi vanhinta tytärtään, saaristolaisvaimoksi ruvennutta. Mitenkä ne siellä kaukana pärjäsivät, olikohan muuta einestä ressukoilla kuin ainaista silakkaa ja katajanmarjaa. Toivottavasti sillipatruuna katsoisi hieman nuorten perään ja auttaisi jos tukalaa tulisi.






















Provinssitohtorin levottomalle vaimolle oli määrätty hermosärkyyn pulveria mutta hänen harhojaan ei voitu mitenkään parantaa. Rouva oli löytänyt historiankirjasta ihmeellisen kuvan josta hän oli tunnistavinaan itsensä Paaavi Johannaksi. Hän oli aina tiennyt eläneensä keskiajalla, nyt siihen tuli varmuus. Rouva leikkasi kuvan irti kirjasta ja piilotti sen tarkoin hopearasiaan piirongin laatikkoon.

Päivät valkenivat hiljakseen, mentiin kevättä kohti. Vielä oli aikaa pääsiäiseen, mutta koitti kuitenkin musta viikko odottamatta. Muori oli eräänä sinertävänä iltana lähtenyt kartanon juhlista piikomasta ja kääntyi vielä katsomaan salin ikkunasta sisään. Siellä juhlavieraat iloitsivat emäntänsä ympärillä pöydän antimia nauttien, mutta Muorille näky oli karmea. Kartanon emäntä istui ruokapöydässä päättömänä. Sellainen sielun näky voi merkitä vain yhtä asiaa - päätön istuja tulisi kuolemaan vielä tämän vuoden aikana.

Niin tapahtui. Maaliskuun ensipäivinä, eräänä viimeisistä pakkasöistä, kartanon rouva nukkui pois elävien joukosta. Mutta kuinka näin voi tapahtua, hänellehän oli luvattu kolme elämää? No, nehän hän oli saanutkin: olonsa täällä elävien kirjoissa, sitten kuoleman jälkeinen elämä ja kolmanneksi elämä pitäjäläisten muistoissa.






















Kuka tulisi nyt asustamaan kartanoa rovasti Sulevi Suitsun lisäksi? Kopeat tyttäret olivat lähteneet leijonankesyttäjien matkaan eikä heistä kuulunut moneen toviin mitään. Ehkä he häpesivät kohtaloaan kun sirkusesityksistä ei tullutkaan sadunhohtoisia prinsessajuhlia. Miehet aloittivat esityksensä kutsumalla leijonia, mutta kun nämä eivät koskaan suostuneet tulemaan esille miehet rupesivat esittämään pettyneelle yleisölle kirppusirkusta. Kirput tekivät saltomortaalejaan kämmenestä toiseen kunnes katosivat tykkänään eikä uusia sirkustaitoisia kirppuja löytynyt.

Kartanoon muutti kevättalvella uusi nuori ompelija, rovastille hyvin mieleinen...























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti