Kyllä sattuikin hauska juttu, pitää heti kertoa! Lokakuun viimeisenä päivänä 1928 pappa Ville toi sisaruksille, Ailille ja Mirkulle, Viipurista kangaspakan. Pian lähdettäisiin yhdessä ompelijalle ja samalla käytäisiin Wanhan Wiipurin kahvilassa leivoksilla. Pappa kyllä tarjoaisi, hän oli kiltti.
Hevoskyydillä matka sujui nopeasti joten jäi vielä aikaa mennä ostamaan Mirkulle nahkasaappaat. Mutta siihen oli yksi ehto: että se suostuisi leikkaamaan lettinsä pois.
Ompelijan mittanauha oli niin lysti että joka kerta pyydettiin saada katsella sitä. Meille oli muuten kerrottu että vanhaemäntä kummittelee ja tekee tepposiaan vieraille ompelijan salongissa. Mukamas lentää huoneen läpi, vaikka eihän sillä ole edes siipiä! Me tytöt vaan tirskutaan sellaisille höpötyksille.
Joskus pitää olla hiljaa kun siellä on vanhoja mummoja kangasta tuomassa tai leninkiä sovittamassa. Mutta sillä aikaa me sisarukset katsotaan taas tuota mittanauhahyrrää. Voi kun saisi ostaa sellaisen itse.
Punapukuiset mummot ovat varmaan hirveän rikkaita, samettia niillä on mukana ja paljetteja, ja niin hauskoja monenvärisiä nappeja!
Tämä on vain yksi Aili-äitini kertomuksista hänen lapsuusajoiltaan Kannaksella.
