Ikkunasta ryöppyää harmaata. Mutta tänään se ei estä
häntä ajattelemasta myönteisesti.
Yleensä aamupala nautittiin vaieten, miettien tulisiko tästäkin
yhteisestä päivästä tarkoitukseton.
Nyt hänellä oli kerrottavaa toiselle.
Kahdeksan vuotta hän oli kirjoittanut ja nyt romaani
oli muotoutunut. Kirjoittaminen ei olllut hänelle prosessi
joka etäännytti itsensä ulkopuolelle. Se piti hänet elossa.
Nyt hän alkoi kertoa kirjastaan. Lyhyesti vain, sillä
koskaan ei tiennyt kuunneltiinko.
Mainitsi nopeasti päähenkilönsä. Juoneen hän ei ehtinyt
ennenkuin ensimmäinen myrkkynuoli osui.
- En ymmärrä kuinka jaksat lukea tuollaista roskaa.
Juuri niin se sanoi. Lukea.
Tappoi kaksi kertaa, kuuntelematta.
Ikunasta ryöppyää harmaata. Kipinän alku on
sammunut jo ennen tuhkaksi tuloa.
