Pellavaruustinna

 

Rovasti Sulevi Suitsu katseli saarnastuolista kuulijoitaan. Seurakunta oli häviävän pieni. Matkalla jumalanpalvelukseen hän tapasi korkeintaan jonkun huivipäisen akan, jolla ei ollut aikaa lahjoittaa hänelle yhtäkään hymyä. Vaivaisukko kellotapulin vieressä ei näyttänyt sekään uhritukkia iloisemmalta. Ja Herran huoneessa leijui ainoastaan esi-isien raskas hengenveto.

Kotonakin rovastia odotti voimia koetteleva tasapainottelu. Ennen aikojaan vanhentunut Ruustinna muistutti ovelaa kettua suuren poikueensa kanssa. Tiheään tahtiin hän oli synnyttänyt viidet kaksoset.

Jokin oli pahasti vinossa. Todellisuudessa kukaan ei ollut ikinä tavannut pappilassa elävää naisihmistä. Yötä päivää salin kiikkutuolissa istui sen sijaan sama mustiin puettu kangasruustinna jolle räätäli oli vahingossa unohtanut ommella suun, ja kuunteli tyytyväisen rovastin loputonta itsepuhelua.

Muistatko Elofin?

 

Elof oli kuollut jo… no, aina. Näin kaikki ainakin sanoi. Ei ollut hautaa, ei kuvia, ei mitään todistetta, että koko tyyppi olisi edes ollut olemassa. Vähän semmonen nimi, joka pyörii jossain takaraivossa, muttei kukaan oikein muista mistä se on tuttu.

Silti porukkaa valui paikalle, koska totta kai joku oli kuullut jotain joltakulta.

- Joo siis… jotkut väittää, ettei Elof ollut mikään oikea ihminen, yksi sanoi ja rapsutti niskaansa. - Enemmänkin joku… muistojuttu. Salaisuuksien kaatopaikka. Kaikkea sitä, mitä ei kehtaa sanoa ääneen.

Huoneessa tuli semmonen vähän kiusallinen hiljaisuus, kuin olisi puhuttu jostain liian henkilökohtaisesta.

- Mun faija kirjotti joskus, että Elof tuli näkyviin vaan niille, joilla oli jotain, mitä ne ei halunnu myöntää. Ja että se… hoiti sen pois. Jotenkin. En tiedä miten.

Sitten alkoi se perusläppä, kun kukaan ei tiedä mitään mutta kaikki haluaa kertoa.

- No mut eihän kukaan oo nähny sitä kunnolla. Pelkkää kyläjuoruu.

- Mun serkku väitti nähneensä jonkun hahmon navetan takana. Mut se serkku näkee välillä muutakin, jos tiiät mitä tarkotan.

- Minä oon kuullu, että jos Elof tuli vastaan, se tiesi susta kaiken. Ihan kaiken. Semmostakin, mitä et ite muista.

- Joo joo, ja minä oon kuullu, että se oli vaan joku vanha äijä, joka ei halunnu olla tekemisissä kenenkään kanssa.

-Tai sit sitä ei ollu olemassa ollenkaan. Ihmiset nyt keksii kaikkee, kun on tylsää.

Lopulta kaikki hiljenivät, vähän noloina, kuin olisi puhuttu liian kovaan ääneen jostain, josta ei ehkä pitänyt.

Ja joku totesi lopuksi, puoliksi huokaisten:
- No, oli se mikä oli… parempi olla sotkematta itseään siihen.

Oveen koputettiin.

- Kuka siellä?

- Elof.

 

Huoneessa tuulee

 

 - Miksi sinä menit kysymään Tuulalta puhelimessa haluaako hän lukea novellejasi, ja lupaat sitten lähettää niitä? Ei hän ole niistä kiinnostunut. Hän vain sanoo niin kohteliaisuudesta ja koska on serkkuni.

Minä pahoitan mieleni.

Huoneeseen jää outo kaiku. Sellainen, joka syntyy kun jokin pieni mutta tärkeä asia on mennyt vinoon, eikä kukaan tiedä miten se oikaistaan.

Sinä katsot kuin et ymmärtäisi, mitä pahaa teit. Ehkä et tehnytkään. Ehkä vain avasit oven väärään aikaan. Mutta minusta tuntuu kuin olisit päästänyt sisään vieraan tuulen, joka heiluttaa verhoja ja muistuttaa, että kaikki ei liikahtele haluamaani suuntaan.

- Ethän sinäkään muuten ole koskaan kysellyt mitä kirjoitan. Siksikö että eletään yhdessä? Huomaan että ääneni särähtää. En haluaisi sen särähtävän. En haluaisi olla se ihminen, joka loukkaantuu näin pienestä. Mutta loukkaannun silti.

Sinä et vastaa. Kävelet ikkunan luo ja katsot ulos, kuin etsisit kadulta jotakin selitystä.

Hengitän hitaasti. - Minusta tuntuu… että kun joku sanoo pitävänsä teksteistäni vain siksi että on sukua, se tekee niistä vähemmän totta.

Hiljaisuus ei enää tunnu kylmältä. Se vain odottaa että joku meistä ottaa seuraavan askeleen.

- Minä haluan, että joku lukee ne siksi että ne merkitsevät jotain. Ei siksi että minä merkitsen.

- Hyvä, sanot. Aloitetaan siitä.

Lumi jatkaa putoamistaan. Kadulla ihmiset jatkavat kävelyään. Kaikki palaa normaaliksi, paitsi että verhotangolla istuu kolme pientä lintua, jotka ovat syntyneet minun sanoistani.