Kadonneen isän varjo

 

Strumpan oli pieni mutta tunnettu lyhyttavarakauppa Göteborgissa. Sen ikkunoissa riippuvat sukat ja nauhat heiluivat juuri sopivasti vedossa kuin olisivat yrittäneet pysäyttää katselijan kertoakseen jotakin houkuttelevaa. Kauneinta olivat monen kävelijän mielestä pyöreät nappirasiat jännittävine, värikkäine sisältöineen. Ensimmäisenä adventtina syttyi näyteikkunaan pieni, vihreäpukuisen tonttuvanhuksen pitelemä lyhty. Tontulla oli puutohvelit ja punavihreäraitaiset villasukat. 

Nuori nainen, Elina, työskenteli liikkeessä arkiapulaisena. Hän järjesteli lankarullia ja palveli kanta-asiakkaita, jotka tunsivat hänet nimeltä. Tänne kävijät voivat myös jättää nailonsukkiaan korjattaviksi, kun niistä oli mennyt silmä. 

Elina oli syntynyt ja asunut koko nuoren ikänsä kaupungissa eikä ollut koskaan matkustanut saaristoa kauemmas sen ulkopuolelle. Mutta hänen tarinassaan oli aukko mitä kukaan ei osaisi täyttää - isä, joka oli jo hänen lapsuudessaan kadonnut Amerikkaan.

Huhuja oli tietenkin liikkunut siitä lähtien. Äiti oli kertonut niistä Elinalle vasta paljon myöhemmin. Mies oli kuulemma perustanut Amerikassa uuden perheen. Nähty täällä, kaupungin  satamassa. Tai oli kuollut, tai että hän oli vaihtanut nimensä, ja eli Amerikassa menestyneenä liikemiehenä. Useimmiten Elina ei uskonut huhuista mihinkään, mutta joskus hän uskoi kaikkiin yhtä aikaa.

Eräänä tiistaiaamuna pienessä Strumpanissa oli tavallista enemmän asiakkaita. Elina oli juuri kiivennyt tikkaille poimimaan esille nappirasioita, kun ovikello kilahti. Hän ei kääntynyt katsomaan alas, eikä pannut merkille uutta tulijaa. Jälkeen päin hänet valtasi kuitenkin tunne että joku asiakkaista oli pysytellyt taka-alalla aivan liian pitkään. Seisoskellut oven tuntumassa, kuin valmiina pakoon.

Tähän asti saapuneet asiakkaat olivat keski-ikäisiä naisia. Kun Elina seisoi jälleen tiskin takana, hän näki joukossa kauimpana vieraan hattupäisen miehen. Tämän  silmät viipyivät Elinassa oudolla tavalla, vai kuvitteliko hän vain? Ehkä miesasiakkaat käyttäytyivät toisella tavalla tällaisessa liikkeessä, vähän kuin eksyksissä naislauman keskellä? Mitä asiaa miehellä mahtoi olla? Hän tuntui päästävän kaikki jonottavat naiset edelleen vaikka olisi ollut hänen vuoronsa. 

Elina ehti avata suunsa kysyäkseen kohteliaasti kuinka hän voisi auttaa, mutta silloin mies kääntyi. Yhtäkkiä, ilman sanaakaan. Pujahti ulos ovesta ja katosi kadulle kuin varjo, joka ei ollut koskaan kuulunutkaan päivänvaloon.

Elina jäi seisomaan paikoilleen tyrmistyneenä, sydän hakaten. Hän ei ollut varma, oliko mies edes koskettanut ovenkahvaa. Oli kuin tämä olisi liuennut ilmaan.

Kun hän kiirehti ovelle, mies oli poissa. Vain ohikulkijoiden mukulakivikatuun napsahtelevat askeleet ja ovesta päässeen tuulenpuuskan mukana leijaileva kuitti lattialla todistivat, että hetki oli totta.

Jo seuraavana päivänä huhut saivat uutta sisältöä, vaikka Elinan korviin ne tulivat vasta kun oli jo liian myöhäistä.

Joku oli nähnyt miehen tuijottamassa Strumpanin ikkunasta sisään. Joku oli kuullut hänen kysyneen: “Onko täällä töissä nuori nainen nimeltä Elina?” Joku oli väittänyt, että mies oli puhunut amerikkalaisella aksentilla.

Elina ei tiennyt, mitä uskoa. Mutta hän tiesi yhden asian. Jos mies oli hänen isänsä, hän ei aikonut antaa tämän kadota enää toista kertaa.

Kello lähenteli kuutta. Elina oli juuri sulkemassa Strumpania, kun hän muisti lattialle pudonneen kuitin. Hän poimi sen ylös.

Paperi ei ollut enää pelkästään kuitti. Sen taakse oli kirjoitettu käsin lyhyt sanoma.

Uhkaava, vakava, odottamaton ja pelottava.

”Älkää yrittäkö ottaa minuun koskaan yhteyttä, sinä ja äitisi. Ajatelkaa mitä tapahtui ompelutarvikeliikkeessä Göteborgin keskustassa perjantaina 13. lokakuuta.”

***

Tämä tarina on totta paperilappua lukuunottamatta. Se puolestaan, kuittiin tuhrittu teksti, syntyi toisen karmean tositapahtuman insproimana eikä sillä ole mitään yhteistä kertomukseni kanssa.

Mitä siis oli tapahtunut Göteborgissa lokakuussa?

Marie Johansson, 36, työskenteli lyhyttavarakaupassa (Stuvkällaren) kaupungin keskustassa. Hän oli yksin sulkemassa liikettä, kun hän joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Poliisin tekninen tutkinta osoitti, että hänet oli puukotettu useita kertoja, ja hän oli yrittänyt puolustautua. Hänen kollegansa löysi hänet kuolleena seuraavana aamuna.

Paljon myöhemmin, kun DNA-näyte vuonna 2023 osoitti tekijäksi naisen, syyteoikeus oli jo vanhentunut. Rikollinen tunnistettiin, mutta oli murhan tapahtuessa ollut alaikäinen.