Maalari

 

Nainen sai mindfulness-konsultiltaan tehtävän. Yhden päivän ajan hänen tuli etsiä ympäristöstään vain valkoista ja keskittää kaikki ajatuksensa siihen. Hän kulki hitaasti, pälyillen kaikkialle kuin metsästäjä, joka ei tiennyt minkälaista riistaa haki. Suurta, pientä? Hän huomasi kadulle syljetyn purukumin, lumen rippeet porttikongissa, ja vanhan miehen virttyneen kaulahuivin. Orkidean kukkakaupan ikkunassa. Valkoiseksi maalatun seinän, pilvenhattaran.

Jo seuraavana iltapäivänä valkoinen sai uuden muodon. Nainen istui leipomon kahvilassa tuttavansa kanssa, ensi kertaa. Oikeastaan hänellä ei ollut varaa. Hän oli epäröinyt kauan, mutta toinen oli  itsepäinen ja vetosi häneen niin äänekkäästi kaupan käytävällä että muut asiakkaat käänsivät uteliaina päitään. Tuttava halusi heidän tapaavan edes pienen juttutuokion verran. Tähän asti he olivat törmänneet toisiinsa vain marketissa ja paikallisbussissa. - Nyt he istuivat vastatusten ikkunapöydässä ja puhuivat tämän päivän yhteiskunnasta, politiikasta ja nettipetoksista. Tuttavan katse harhaili kunhän tuli maininneeksi ettei ollut koskaan sekaantunut rikoksiin. Miksi hän edes mainitsi asiaa? Ollakseen varma ettei heidän ystävyytensä lopahtaisi alkuunsa? Vai epäilikö hän että nainen tiesi miltä hänen todellisuutensa näytti?

Tuttavan valkoinen valhe leijui ilmassa kuin savuverho, nainen ajatteli ja tarrautui käsitteeseen. Rupesi muotoilemaan ajatuksiaan kielellisesti kuin jotakin käsikirjoitusta. Voisi ilmaista niinkin että tämän kaltainen valhe ei ollut näkyvä kuin paperin valkoinen pinta, vaan pikemminkin samea kiilto silmissä. Hieman liian sileä hymy. Mutta oli miten oli, tämä valhe oli harmaa ja tarkoituksensa menettänyt. Kuin likainen lumi keväällä.

Nainen mietti, oliko hänen tehtävänsä epäonnistunut. Mindfulness-harjoitus oli ohjannut häntä kohti mielen puhdistamista, mutta todellisuus tarjosi nyt toista kertomusta. Päivän päätteeksi hän kirjoitti mindfulness-muistikirjaansa: "Valkoinen näkyy, mutta valkoinen valhe ei. Se paljastuu vasta, kun tietää katsoa tarkemmin. Sillä on kieltämättä jotakin annettavaa. Mikäli sitä on edes olemassa”.

Tilanne muuttui yllättävällä tavalla. Nainen näki yhtäkkiä tilaisuuden. Hän alkoi seurata tuttavaa tarkemmin, ei enää mindfulness-harjoituksen vuoksi. Kun tuttava lopulta kärähti, nainen tiesi mihin  tavara oli piilotettu. Hän ehti ensimmäisenä paikalle.

Illalla hän kirjoitti jälleen. "Valkoinen valhe voi olla rikoksen peite. Mutta joskus se voi olla myös portti kuulijalle. Mutta häikäisy on vaarallisen paljastava.".

Mindfulness-konsultin harjoitus oli muuttunut synkäksi leikiksi. Nainen oli etsinyt valkoista, mutta löytänyt harmaan alueen. Sieltä hän ei palannut entiseen elämäänsä. Päivisin hän alkoi itse johtaa mindfulness-harjoituksia ja työpajaa, puhua mielen rauhallisesta läsnäolosta. Asiakkaat näkivät hänessä seesteisen oppaan, joka ohjasi heitä hengittämään syvään ja keskittymään hetkeen.

Mutta öisin nainen liikkui varjoissa. Siellä hänen oppimansa taito hengittää syvään oli kullan arvoinen. Pysy rauhallisena, älä anna hermojen pettää, kun pimeä todellisuus kutsuu.

Muistikirjaan ilmestyi uusi rivi. "Mindfulness opettaa näkemään kirkkauden. Rikollisuus opettaa näkemään varjot. Ne eivät voi elää ilman toistaan."

Ja juuri siinä tilassa nainen tunsi olevansa enemmän läsnä kuin koskaan ennen.

Hänestä oli tullut mestari valheiden värjäämisessä uusin viattomin värein.