Heinikko humisee

Tämä heinäkuun hännänpää on kuin hidas, lämmin jäähyväinen. Päivät vielä valoisia, mutta tänä vuonna ne ovat meillä poikkeuksellisen tuulisia. Tänä kesänä ei ole satanut juuri lainkaan, ja ainainen tuuli on vienyt luonnosta lopullisenkin kosteuden.Tässä vuodenajassa on aina pientä haikeutta, kuin hämärtyvässä illassa joka muistuttaa syksyn olevan matkalla.

Tänään menen röntgeniin, rutiinitarkastus. Sairaalan keltatiilisen seinän uumenissa odotetaan - tai huokaistaan henkilökunnan puutetta, en tiedä. Huomenna kotona jätesäiliöiden täyttö, arkinen rituaali ennen niiden katoamista ylihuomenna jäteauton uumeniin. Kaikki kiertää, myös kesä.

Heinäkuun loppu on joka vuosi yhtä ikävä juuri siksi, että se ennustelee viileämpiä iltoja, arkeen palautumista. Ruusut kuihtuvat, mutta vielä hetken ne tuoksuvat.

Vasta kolmen viikon kuluttua paikallisbussi alkaa jälleen kulkea. Sitä ilman meille ajokortittomille aika on ollut kuin koko seudun hengitys olisi pysähtynyt kahdeksi kuukaudeksi. Tosin on tarjoutunut mahdollisuus tilata sairaskuljetustaksi mikäli on saanut kirjallisen luvan joltakin hoitolaitokselta, tai linjetaksi. Viimeksi mainittu korvaa bussiliikenteen mutta vaatii omat rutiininsa ja aikataulunsa jotta sen voi tilata.

Vielä kaikki muukin on vähän tauolla. On hetki ennen liikkeellelähtöä, ennen kuin arki alkaa hengittää uudelleen tahtiaan johon on aluksi vaikea tottua.