lauantai 15. helmikuuta 2020

Eilisen kuplat

























Ella Mortesa oli vanha. Oikeastaan hänen ei olisi pitänyt käydä maalaamaan tätä taulua sillä ystävätär näkisi siinä vain pinnallisen päähänpinttymän, tälle luvatun ystävänpäivän lahjan menneiden aikojen loppusinetiksi. Eivät heidän tiensä olleet yhtyneet enää koskaan. Viime tapaamisesta oli kulunut kuusikymmentä vuotta.

"Ihana hempeä kuva, odotusta täynnä" kuuluikin ystävättären kiitos. Pojantyttären avustamana Ella oli lähettänyt kuvan taulustaan sähköpostitse ja luvannut toimittaa lahjan perille sitten kun ystävätär olisi palannut aurinkomatkaltaan kotiin, joka sekin sijaitsi toisessa maassa.

"Odotusta täynnä." Kuinka ystävätär olisikaan voinut nähdä kuvan todellisen tarinan mikäli tapahtumaa edes siksi voi kutsua. Nyt se tuntui vain kaikkea raihinaisesti koossapitävänä luurangolta.

Taivaansinisen mekon Ella oli ommellut huolellisesti ratkomalla valkoisesta rippileningistä pitkät hihat ja avaamalla kaula-aukon. Kankaan värjäys oli hankalaa mutta tulos oli toivottu. Juhlamekkoonsa Ella olisi halunnut vaaleat kengät, mutta hänen nuoruudessaan jalkimet olivat joko mustat tai ruskeat, hautajaisiin tai ripille sopivat. Ella lainasi äitinsä tummat korkokengät.

Peilin takana ei ollut mitään, ja oikeastaan ei sen edessäkään. Mikäli samppanjalasit olisi siirretty hieman enemmän oikealle, peili olisi näyttänyt totuuden. Kolme niitä olisi pitänyt olla.

Mutta ei sillä ollut enää väliä. Hän joka oli tuonut Ellan kotiin polkupyörällään viime kesänä ja rintamalomalla ollessaan antanut hänelle kilon voita, häntä Ella oli nyt odottamassa peilin edessä juhlamielellä.

Ilta kului, ja taivaansininen mekko alkoi tuntua jäänhileiseltä. Laseissa kupli enää pettymys, ja peilistä ei näkynyt yhtään mitään.

Toisessa talossa sensijaan kilisteltiin maljat eikä niitä tyhjennetty Ellan kunniaksi.




tiistai 11. helmikuuta 2020

Ystävältä ystävälle





















Tärkeä tapahtuma alakoululaiselle 50-luvulla oli kerätä muistokirjaan kiiltokuvia ja värssyjä koulutovereilta, sukulaisilta ja -  jos uskaltautui pyytämään - myös opettajalta.

Kirjaseni on vieläkin tallella ja sieltä löytyy muun muassa tällainen viisaus:

"Jos ruusu kuihtuu
niin hoida liljaa

kun äiti suuttuu 
niin ole hiljaa".

Mukavaa ystävänpäiväviikkoa!

P.S. Tässä alla, edellisessä postituksessa,on talvinen kuva Kojonperän kansakoulusta jossa aloitin seitsenvuotiaana. Vanhempieni kanssa asuin myös samassa talossa joten koulumatkaa ei kertynyt paljoakaan. Sattumalta löysin tämän valokuvan netistä kun rakennus oli myynnissä joitakin vuosia sitten. Arvokas muisto minulle...

torstai 6. helmikuuta 2020

Tavallista















Arkipäivä.

On kuin menisin itse tehtyä latua
ei mitään uutta odotettavissa.

Tekstikin tässä
kuin valmiina leikatut suikaleet.

Keittiössä raaputan perunat
tarkemmin kuin ajatukseni.

Tavallinen saa kelvata 
tällaisena päivänä.




maanantai 6. tammikuuta 2020

Epäilyjen uumenista



















Tästä tulee
mustasukkainen matka

Miksi sinä juuri hänet
muistat niin hyvin

epäilen että olet vieläkin
välimailla

peilikuvassani
voin vähän niin ja näin

tiistai 31. joulukuuta 2019

Levähdys


















Ei kaiken tarvitse olla ihmeellistä,
itsessämme merkille pantavaa,
toisten hiljaa kadehtimaa,

vuoden viimeisenä päivänäkään.

On aika luopua monesta asiasta
ja valmistaa tilaa tulevalle

mutta muistelehan ensin
ehkä jokin tapahtunut oli onnea
vaikket sitä juuri silloin
ymmärtänyt.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Toimeton tuuli


















Tänään joulukuun tyyni meri
edes jotakin tehdäkseen
tökkii hereille pienenpientä aaltoa

pilvestä saapunut lumikristalli
kutittaa sen kohmeloista selkää
mutta pelkästään lokkia naurattaa.

Aallonpoikanen pujahtaa
piiloon hopeisen pinnan alle

siellä sen ennalta rajattu kohtalo
liukenee hiljenneeseen iltaan.