Tuskin olen onneton vaikka kerron kirjoissani
säälittävät tarinat.
Runoilisit joskus purppuraisesta onnesta
leimuavasta intohimosta
ja ripustaisit ikkunaasi
röyhkeänpunaiset kukkasverhot,
pulputtaa hilpeä ystävätär
istahtaessaan tummuneen massiivisen
kirjoituspöytäni ääreen,
tarkastellen huoneeni ruskeutta
painavasti laskeutuvia samettiverhoja
jalkalampun kellastunutta varjostinta.
Sinähän olet synkkä ja raskas
kuin entisajan valurautapannu,
se toteaa.
Olenhan minä,
lähes ikuinen ja kuitenkin kuin uusi
säröiltä suojattu
kolhuja kestävä
ruostekin hellästi hyväillen poistettavissa.
