sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Muorin matto

Muori odotteli vielä hetken ompelijan sovitushuoneessa apteekinrouvan kanssa, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Hän nousi tuolista, katseli hetken ympärilleen, silitteli seinällä riippuvaa kaunista silkkileninkiä ja käveli sitten päättäväisesti  keittiöön. Ehkä Neula-Brita oli siellä kahvinkeitossa.


Keittiössä muoria kohtasi sellainen yllätys että hänen täytyi istahtaa ja varmistaa asia. Kyllä hän oli nähnyt oikein. Lattialla hellan edessä oli hänen kutomansa räsymatto jonka kartanon rouva oli ostanut itselleen ja maksanut kilolla vastakirnuttua voita.

Eteisessä peilin ääressä kääntelehti kartanon keskimmäinen pojantytär Liina ja ihaili kuvaansa. Muori kiiruhti tytön luo ihmettelemään miten matto oli päätynyt tähän taloon. Liinan tutkiva katse mittaili muoria päähuivista nyörikenkiin ja samaa matkaa takaisin ennenkuin hän kertoi, että Neula-Britta oli saanut kartanon rouvalta maton korvikkeeksi siitä että hän oli ommellut tytölle tanssiaisleningin.

No, mitäpä muori asiaa enempää tuumailisi. Mattohan sopi tänne paremmin kuin kartanon korealle verannalle. Ja kun Neula-Brittaa ei näyttänyt kuuluvan, hän päätti lähteä tyhjin toimin takaisin torpalleen.

5 kommenttia:

  1. Olihan siinä yllätystä kerrakseen, mutta hienoa, ettei muori loukkaantunut moisesta. Olikohan Neula-Britta itse ehdottanut mattoa maksuksi, vai oliko kartanossa vaikeuksia?

    VastaaPoista
  2. Taitaa muorin matto olla nyt paremmassa paikass, jossa sitä arvostetaan.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luulen tuon arvostuksen olevan parempi uudessa paikassa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Olipas outo tapaus ! Mutta tuohon voi olla montakin syytä. Mutta lämmin kotoisa tunnelma on Britan kyökissä.

    VastaaPoista
  5. Tuo puuhella on aivan mainio katsella.
    Tulisi Brita nyt kahvia keittään!

    VastaaPoista