Päivät pitenivät ja yöpakkasta oli enää harvoin. Valoisa vuodenaika oli vihdoinkin koittanut. Västäräkki ja pääskynen puuhasivat pesänteossa, ja leivon viserrys kuului niittyjen yläpuolella. Puro solisi iloisena murehtimatta tuntematonta määränpäätä ja rentukat loistivat ojanpielessä kilpaa kevätauringon kanssa. Aikaisin aamulla noustiin ylös, sekä torpassa että kartanossa. Muori ahkeroi ompeluksensa parissa, Britan hääleninkiä harsien, ja yhdessä naapurien kanssa aloitettiin hiljakseen juhannuspyhän valmistelut.
Britan sulhasmies Väinö oli rauhaton eikä osallistunut talkoisiin. Sattui yhä useammin että hän vaelsi yksikseen meren rannalle. Siellä hänen katseensa viipyi kaukana ulapalla, ja moni ajatus askarrutti hänen mieltään. Oliko hän tehnyt oikean päätöksen? Mikä häntä kahlitsi enemmän, kultaiset sormukset vai ankkurin rautaiset kettingit?
Lokit liitelivät taivaalla sinne ja tänne, mutta ne olivat vielä hiljaisia, eivät riidellet kirkuen asuinpaikoista. Väinö sai idean.
Ettei vaan hääpurjehdukselle..... Niinköhän Britta suostuisi? Kylläpä jaksatkin värkätä hienoja kortteja tarinasi taustaksi ! En ihmettelisi vaikka joskus haluaisit taukoakin pitää, mikä tietenkin olisi meille lukijoille harminpaikka.
VastaaPoistaHienosti laaditut kortit. Upeita ja kauniita ovat.
VastaaPoista