maanantai 16. syyskuuta 2013

Torpan tarinaa - nukkujatar

Harmaansynkät pilvet laahustavat syystaivaalla ja juuttuvat lopulta yhteen. Kuulas sini katoaa kauas niiden taakse. Kylän miehet eivät enää osaa nostaa hattua nousevalle auringolle, eivätkä vanhat naisetkaan niiaa taivaan ruhtinaalle aamunkajossa. Hämärä muuttuu aikaisin illalla pimeydeksi, ja sen kiedottua kylän kätköihinsä mennään joka torpassa ajoissa nukkumaan. Aamukahvin äärellä sitten käy vilkas keskustelu siitä millaisia unia yön haltija on kullekin tarjoillut. Unia selvitettiin ja tulkattiin aina tarkasti ja hartain, pelokkain mielin.






















Unien sijasta rovastin ajatuksia askarrutti  kirkonkirjoista löytynyt merkintä: pitäjässä oli kirjattu syntyneeksi Britta-niminen tyttölapsi Herran vuonna 1807, mutta sen jälkeen ei löytynyt mitään tietoa tämän elämästä, avioliittoon menosta tai poislähdöstä. Rovasti oli jo huhtikuussa tiedustellut voineljäsen tuojilta asiaa, tuloksetta. Nyt oli lähdettävä tapaamaan vielä elossa olevia vanhimpia pitäjäläisiä. Vahinko että isonenäinen nainen oli kadonnut syrjäkylän töllistään, hän olisi ehkä tiennyt auttaa.






















Vanhukset - useimmiten leskiä - osasivat kertoa menneistä ajoista, kuinka talikynttilöitä oli valettu ulkona voimakkaan hajun vuoksi, ja kuinka kalastajat pelkäsivät kohtaavansa hameväkeä kujalla laiturille mennessään koska se tietäisi huonoa saalista merellä. Kanervaa poltettiin leipomispäivinä, ja lehmää pidettiin talven yli elossa kaislojen ja sammaleen avulla kun muuta einestä ei eläinparalle riittänyt. Räsymattoja tai peltikattiloita vaihdettiin kuivattuun kalaan. Näin kulkivat tarinat, jokainen talo ja torppa kertoi historiaansa rovastille joka ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.






















Lopulta oli vain kartano käymättä. Siellä puitiin ensiksi tarinaa öisin levottomana vaeltavasta aatelisrouvasta ennenkuin kartanon vanhaemäntä - joka oli saanut anomansa kolme uutta elämää laivaonnettomuuden jälkeen -  alkoi muistella sukupolvesta toiselle kerrottua ihmettä Nukkujataresta nimeltä Britta. Nuorena tyttönä Britta oli eräänä päivänä valittanut korvasärkyä ja vielä samaisena iltana vaipunut syvään uneen jota kerrottiin kestäneen yli viisikymentä vuotta.






















Britta ei syönyt, ei juonut muuta kuin tuoretta maitoa, eikä koskaan poistunut makuukammaristaan kaikkien näiden vuosikymmenien aikana. Hänestä oli kirjoitettu jopa valtakunnan uutislehdessä. Mutta oli myös epäilijöitä joiden mukaan puolukkahilloa ja vastaleivottua rieskaa katosi aina kun Brittan vanhemmat eivät olleet kotosalla.

Kun Britta vuosikymmenien jälkeen havahtui unestaan hän oli pitäjäläisten yllätykseksi hyväkuntoinen ja nuorekas. Ahkerasti hän opetteli lukemisen ja kirjoittamisen taidot, ja hänelle oli annettu ompelijattaren lahjakkaat kädet. Kuusikymmenvuotiaana Britta alkoi kirjoittaa päiväkirjaa.






















Rovasti kuunteli, pohti, punnitsi tarinaa ja päätti ottaa selvää oliko kyseessä Väinön taannoinen morsian Neula-Britta.


















6 kommenttia:

  1. No voi hyvänen aika !

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sinä ossaat tarinoida upeasti. Kirjahan näistä pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
  3. Oi mikä käänne taas tässä mahtavassa tarinassa.

    VastaaPoista
  4. Hienoa kertomusta! Oikein mukavaa lukea!

    VastaaPoista
  5. En osaa olla kuin kiitollinen. Ensin Enkulille, jonka blogin kautta tähän eksyin ja toiseksi Sinulle. Kiitos upeasta upeasta tarinasta ja korteista. Olet kyllä melkoinen. :)

    Tulen käymään uudelleen...

    VastaaPoista