perjantai 25. lokakuuta 2013

Torpan tarinaa - painajaiset

Provinssitohtorin vanhin tytär oli lähetetty Ruotsinmaalle koska kaunottaren ympärillä hiiviskelevät kosijapojat eivät olleet äidille mieluisia. Mutta vieraassa maassa kohtalo oli julmasti puuttunut elämään. Kuten ennustajana tunnettu Kosotäti rajapitäjän kulmille tulleista postikirjeistä päättelikin, tyttö oli pieniin päin ja hänen tilanteensa surkea.

Ainoa neuvo oli lopulta keksitty vanhan tiedon kirjasta. Oli pyydystettävä kuutamoyönä suuri hauki ja hierottava sen leukaa tytön vatsaa vasten. Kalavonkale kastettiin sitten pyrstöä muistuttavassa tammipuisessa ruukussa ja laskettiin elävänä takaisin merisuolaiseen veteen. Silloin lapsi siirtyisi tyttöparan vatsasta hauen kohtuun ja eläisi elämäänsä vesien syvyyksissä ihmisten ulottumattomilla.
















Mutta neuvo ei auttanut enää, sillä pyydystety hauki oli liian hentoinen. Kalpeana tyttö valvoi yönsä kunnes rauhaton uni aamun sarastaessa muunsi hänen pelokkaat yksinäiset ajatuksensa painajaisiksi.






















Unen kourissa tyttö oli hukuttautumassa Vanhan Kaupungin mustana vyöryvään virtaan. Häntä tuijotettiin ja ivattiin. Roviotuli leiskui.  Paholainenkaan ei häntä enää huolisi. Kuinka hän uskaltaisi koskaan palata kotikylään ja tulla kaikkien hylkäämäksi?

Seuraavassa unessa kotipellon pientareella odotti kylän vanhimpien tuomioistuin joka heittäisi hänet armotta pimeän vankiselliin loppuiäksi, ja veisi isättömän lapsen pois.






















Seitsemän valvotun yön jälkeen tyttö rohkaistui ja astui ylväänä laivaan. Keinuva matka kohti kotimaata, vanhempia ja kahta sisarta alkoi. Mutta tyttö ei ollut varautunut yllätykseen mikä siellä odotti.


3 kommenttia:

  1. Ihana taas, ja kiitos kun pääsin mukaan tarinaasi:)))

    VastaaPoista
  2. Huh miten jännään kohtaan jäi. Upea tarina jälleen.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Voih, olen NIIN koukussa. Kiitos. Upeaa kertakaikkisen upeaa ja jännittävää ja karmivaa...

    VastaaPoista