lauantai 22. helmikuuta 2014

Torpan tarinaa - Ämmän majakka

Muori oli nipin napin ehtinyt pelastaa puhtoiset pellavaliinat pyykkinarulta kun pohjantuuli ärähti temmaten nuoralle jääneen lakanan, viipotellen sen lopulta koivun latvaan riekaleiksi. Myrsky nousi ja Muori kiitti taivaan herraa ettei ollut lähtenyt veneseurueen mukaan ristiäisjuhliin saaristoon. Lakanan menetys suretti kun nyt hänelle jäi vain yksi kokonainen sekä kaksi hienompaa puolikasta jotka käännettin vieraiden aikana pitsireunaksi täkkipeiton reunan yli. Niitä ei koskaan käytetty.






















"Tätä siitä seuraa kun on pappismies mukana veneessä" harmittelivat karilla käyneet kalastajat eivätkä aina huolineet kirkon miestä mukaan kannelle. Pahin paikka oli Ämmä-Majakka. Ämmä oli hyvin  ovela ja muutti yhtäkkiä hahmoa laivan lähestyessä. Varsinkin jos Ämmä-Majakka näytti alukselle takamuksensa oli haaksirikko lähellä ja harva laiva onnistui niin äkkiä muuttamaan kurssiaan että olisi pelastunut tuholta. Mutta jos sensijaan näki Ämmän istuvan kivellä olisi matka turvallinen.

Pappia ei suostuttu viemään saarelle ristimään Luotsin ja provinssitohtorin tyttären kaksospoikia, mutta juhlat oli jo valmisteltu, talo siivottu ja vanhemmat pukeutuneet parhaimpiinsa. Ompelijalta oli tilattu kastemekot, mutta iäkäs Neula-Britta oli unohtanut että niitä piti olla kaksi kappaletta. Provinssitohtorin rouva ilahtui sillä hän eli elämäänsä keskiajan lumoissa ja oli onnistunut hankkimaan hyvin vanhoja teatteriasuja joista syntyi hänelle mieleiset kastemekot pojille.

Nyt odotettiin vain kirkon miehen saapumista. Kuka oli rohjennut lähteä ulapan yli tänne myrskyä uhmaten, vai oliko kukaan? Salin ovi aukeni. Mustakaapuinen kasteentoimittaja oudossa päähineessään asteli juhlallisen hitaasti maljan ja pyhän kirjan ääreen. Väinölle, Muorin veljelle, ei tällainen toimitus ollut vierasta, olihan hän pappeja kuunnellut monet kerrat ja tiesi tarvittavat sanat. Kokenut merimieskin hän oli.






















Niinpä pojat saivat Väinön ansiosta nimensä ja ryhtyivät pitäjän seurakunnan jäseniksi, tuiman myrskytuulen viheltäessä nurkissa. Ulkona oli karua kalliota, vaivaismännyt yrittivät suojautua pohjoiselta, ja lokitkin taisivat vapista luonnonvoimien myllertäessä. Harmaanvihreä meri kiehui kuin paholaisen kattila.

Tällaisesta luonnon näytelmästä eivät kartanon kopeat tyttäret tienneet eivätkä välittäneet. Heitä kiinnosti nyt aivan toisenlainen teatteri. Hehän olivat äskettäin menneet naimisiin keisarillisten ratsumestariensa kanssa jotka tosin olivat osoittautuneet sirkuksen leijonankesyttäjiksi, mutta univormut olivat yhtä upeat ja elämä sirkuksessa tuntui huikean jännittävältä. Heistä tulisi siellä prinsessat tai vähintään nuorallatanssijat.






















Kartanon rouva ei pitänyt tyttäriensä haaveilusta ja vävymiehet olivat huomanneet tilanteen kireyden. Nyt täytyi toimia nopeasti ennenkuin vanha rouva ymmärtäisi että he eivät olleet ratsumestareita eivätkä myöskään leijonankesyttäjiä...
































2 kommenttia:

  1. Upeaa tarinaa....
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  2. Voi Väinökö se pappina:))) mainioita juonen käänteitä.

    VastaaPoista