Keskikesän ilta oli niin kuuma, että kukat alkoivat uneksia varjoista. Halpa-Göstan alesta ostettu vahakangas väreili ja ruudut alkoivat vaihtaa väriä. Kukkakimppu hengitti hitaasti, terälehdet taipuilivat kuin kelluvat kellot, ja lintu kukkien keskellä lauloi oudon sävelen.
Maisema alkoi sulaa. Kivet valuivat, taivas venyi, ja aurinko unohti laskea. Kaikki oli pysähtynyt hetkeen jolloin helle oli muuttunut uneksi, ja kukat olivat ainoat, jotka vielä jaksoivat hengittää.
Juuri kun messinkisen maljakon kylki alkoi valua vahakankaalle, tuuletin naksahti. Pieni, terävä ääni oli kuin särö unessa. Liena hätkähti hereille. Helle jää taakse, ja huoneessa on vain pysähtynyt ilma sekä kukkakimpun hiljainen varjo.
Hän tunsi miltei kiitollisuutta. Helle ei ollutkaan hänen huoneessaan, vaan unessa, jossa kaikki oli liikaa.
Herääminen oli kuin paluu varjoon. Ja varjo tuntui hyvältä.
