Kadonneen isän varjo

 

Strumpan oli pieni mutta tunnettu lyhyttavarakauppa Göteborgissa. Sen ikkunoissa riippuvat sukat ja nauhat heiluivat juuri sopivasti vedossa kuin olisivat yrittäneet pysäyttää katselijan kertoakseen jotakin houkuttelevaa. Kauneinta olivat monen kävelijän mielestä pyöreät nappirasiat jännittävine, värikkäine sisältöineen. Jouluviikolla syttyi näyteikunaan pieni vihreäpukuisen tonttuvanhuksen pitelemä lyhty. Tontulla oli punavihreäraitaiset villasukat. Nuori nainen, Elina, työskenteli liikkessä arkiapulaisena. Hän järjesteli lankarullia ja palveli kanta-asiakkaita, jotka tunsivat hänet nimeltä. Tänne asiakkaat voivat myös jättää nailonsukkiaan korjattaviksi, kun niistä oli mennyt silmukka. Elina oli syntynyt ja asunut koko nuoren ikänsä kaupungissa eikä ollut koskaan matkustanut sen ulkopuolelle. Mutta hänen tarinassaan oli aukko mitä kukaan ei osaisi täyttää - isä, joka oli kadonnut Amerikkaan.

Huhuja oli tietenkin aina liikkunut. Mies oli perustanut Amerikassa uuden perheen. Nähty satamassa, tai oli kuollut, tai että hän oli vaihtanut nimensä, ja eli menestyneenä liikemiehenä. Useimmiten Elina ei uskonut huhuista mihinkään, mutta joskus hän uskoi kaikkea yhtä aikaa.

Eräänä tiistaiaamuna pienessä Strumpanissa oli tavallista enemmän asiakkaita. Elina oli juuri kiivennyt tikkaille poimimaan esille nappirasioita, kun ovikello kilahti. Hän ei kääntynyt katsomaan alas, eikä huomannut uutta tulijaa. Jälkeen päin hänelle tuli kuitenkin tunne että joku asiakkaista pysytteli taka-alalla aivan liian pitkään. Oven tuntumassa, kuin valmiina pakoon.

Tähän asti saapuneet asiakkaat olivat keski-ikäisiä naisia. Kun Elina seisoi jälleen tiskin takana, hän näki joukossa kauimpana vieraan hattupäisen miehen. Tämän  silmät viipyivät Elinassa oudolla tavalla, vai kuvitteliko hän? Ehkä miesasiakkaat käyttäytyivät toisella tavalla tällaisessa liikkeessä, vähän kuin eksyksissä naislauman keskellä? Mitä asiaa miehellä oli? Hän tuntui päästävän toiset jonottavat asiakkaat edelleen vaikka olisi ollut hänen vuoronsa. 

Elina ehti avata suunsa kysyäkseen, mutta silloin mies kääntyi. Yhtäkkiä, ilman sanaakaan. Pujahti ulos ovesta ja katosi kadulle kuin varjo, joka ei ollut koskaan kuulunutkaan päivänvaloon.

Elina jäi seisomaan paikoilleen, sydän hakaten. Hän ei ollut varma, oliko mies edes koskettanut ovenkahvaa. Oli kuin hän olisi liuennut ilmaan.

Kun hän kiirehti ovelle, mies oli poissa. Vain ohikulkijoiden mukulakivikatuun napsahtelevat askeleet ja ovesta päässeen tuulenpuuskan mukana leijaileva kuitti lattialla todistivat, että hetki oli totta.

Seuraavana päivänä huhut saivat uutta sisältöä.

Joku oli nähnyt miehen tuijottamassa Strumpanin ikkunasta sisään. Joku oli kuullut hänen kysyneen: “Onko täällä töissä nuori nainen nimeltä Elina?” Joku oli väittänyt, että mies oli puhunut amerikkalaisella aksentilla.

Elina ei tiennyt, mitä uskoa. Mutta hän tiesi yhden asian. Jos mies oli hänen isänsä, hän ei aikonut antaa tämän kadota enää toista kertaa.

Elina oli juuri sulkemassa Strumpania, kun hän muisti lattialle pudonneen kuitin. Hän poimi sen ylös.

Paperi ei ollut enää pelkästään kuitti. Sen taakse oli kirjoitettu käsin lyhyt sanoma.

Uhkaava, vakava, odottamaton ja pelottava sanoma.

”Älkää yrittäkö ottaa minuun koskaan yhteyttä, sinä ja äitisi. Ajatelkaa mitä tapahtui ompelutarvikeliikkeessä Göteborgin keskustassa 13. lokakuuta 2005.”

***

Tämä tarina on totta paperilappua lukuunottamatta. Se puolestaan, kuittiin tuhrittu teksti, syntyi toisen karmean tositapahtuman insproimana eikä sillä ole mitään yhteistä kertomukseni kanssa.

Mitä siis oli tapahtunut Göteborgissa lokakuussa 2005?

Marie Johansson, 36, työskenteli lyhyttavarakaupassa (Stuvkällaren) kaupungin keskustassa. Hän oli yksin sulkemassa liikettä, kun hän joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Poliisin tekninen tutkinta osoitti, että hänet oli puukotettu useita kertoja, ja hän oli yrittänyt puolustautua. Hänen kollegansa löysi hänet kuolleena seuraavana aamuna.

Kun DNA-näyte vuonna 2023 osoitti tekijäksi naisen, syyteoikeus oli jo vanhentunut. Tekijä tunnistettiin, mutta oli murhan tapahtuessa ollut alaikäinen.