Isoäitienpäivän lahja

Menin ostamaan pattereita. Pieni arkinen asia minkä pitäisi sujua ilman mitään ylimääräistä. Pieni putiikki oli kuitenkin kaikkea muuta kuin arkinen. Hyllyt ja kaapit notkuivat elektroniikkaa kattoon asti, kuin joku olisi yrittänyt mahduttaa kokonaisen varaston liian pieneen tilaan. Myös tiski oli täynnä tavaraa. Kauppa oli kuin tiheä metsä minkä hämärästä tuskin erotin tummapukuista myyjää.

Mies poimi muovipurkista kaksi patteria ja sanoi kepeästi että saan ne ilmaiseksi.

Hämmennyin. Oliko se vitsi, tarjous vai vinoiliko hän kun en ostanut enempää? En ehtinyt vastata, kun mies jo jatkoi:

- Etkö sinä haluakaan niitä?

Sävy oli liukas, liiankin tuttavallinen.

- Tulet sitten seuraavalla kerralla ostamaan vähän enemmän.

Tiskillä oli pino paperiarkkeja. Mies tökkäsi sormellaan ylimmäistä kuin olisi esitellyt jotain tärkeää.

- Tuosta näet mikä on minun kuukausivuokrani. Jostakinhan minunkin pitää elää.

Maksulomakkeita, laskuja, kaikki levitettynä siihen kuin jonkinlaiseksi näyttelyksi. En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tuntea. Sääliä? Ymmärrystä? Vai oliko tämä vain keino saada minut tuntemaan ostovelvollisuutta?

- Minä pidän ystävällisistä eläkeläisistä, hän vielä totesi kun käännyin kiiteltyäni lähtemään. Ehkä hän ajatteli, että lähdin hyvillä mielin. Että olin yksi vanhuksista, jotka nyökkäävät ja hymyilevät ja tuntevat itsensä erityisiksi.

Mutta ajatukseni olivat toisenlaiset.

En pitänyt siitä, että hän mitätöi asiani ja teki siitä jonkinlaista tunnepeliä. Ennen kaikkea en pitänyt siitä, että hän näytti vuokralaskunsa kuin minun olisi pitänyt reagoida johonkin kaupanteon ulkopuolella.

Kun astuin ulos, ilma tuntui raikkaammalta kuin täyteen ahdetussa putiikissa. En ollut vihainen. Mietin vain, että joskus pieninkin tapahtuma voi paljastaa ihmisistä enemmän kuin haluaisi nähdä. Tilanteessa oli sittenkin ollut jotain pientä ja aitoa. Kun mies sanoi pitävänsä ystävällisistä eläkeläisistä, se oli  kuulostanut vilpittömältä. Ehkä vanhukset olivat ainoita, jotka pysähtyivät juttelemaan ilman kiirettä. Ainoita, jotka eivät katsoneet häntä kuin epäonnistunutta yrittäjää.