torstai 10. syyskuuta 2026

Antaneeko Ruotsin uudenlainen vaalitaistelu 2026 virikkeitä naapurimaihinkin?









Lähteet: SVT Nyheter syyyskuu 2026 sekä valtion tilastot


Moskeijat eri puolilla Ruotsia pyrkivät lisäämään muslimien äänestysaktiivisuutta, samalla kun muslimivaikuttajat kritisoivat oikeistopuolueita. Tutkijoiden mukaan kampanjat hyödyttävät vasemmistoa. Helsingborgin, Uppsalan, Malmön ja Göteborgin moskeijat järjestävät vaalikouluja, jakavat sisältöä somessa ja kampanjoivat paikallisesti – Göteborgissa jopa oman vaalikompassin avulla.

Ruotsin arabian­kielinen uutissivusto huomaa myös, että kiinnostus kotimaanpolitiikkaan kasvaa ulkomaalaistaustaisten ensikertalaisten äänestäjien keskuudessa.

Ennakkoäänien määrä rikkoo ennätyksen tämän vuoden vaaleissa. Maahanmuutto-alueilla, joita kutsutaan haavoittuviksi tai erityisen haavoittuviksi, kasvu on suurinta. Siellä haastatelluista useat kertovat äänestävänsä puolueita jotka ovat halukkaita lisäämään maahanmuuttoa.

– Jonot ovat olleet todella pitkät, joten me panostamme ja koko alue panostaa, sanoo kirjastonhoitaja Faruk Abdullahi.

Kävijä Bishenk Ahmed uskoo, että yhteiskunnallisen keskustelun sävy – erityisesti maahanmuuttokysymyksissä – on vaikuttanut kaupunginosan asukkaisiin.

Noin 1,6 miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä, joilla on Ruotsin kansalaisuus, saa äänestää valtiopäivävaaleissa.

Sen lisäksi 0,6 miljoonaa ulkomaalaista, joilla ei ole Ruotsin kansalaisuutta mutta jotka ovat olleet kirjoilla vähintään 3 vuotta, saavat äänestää kuntavaaleissa.

Ruotsissa arvioidaan virallisesti asuvan noin 3 miljoonaa ei-eetnistä ruotsalaista, mutta tilastojen ulkopuolelle jäävä osuus on tuntematon. Maahanmuuttajat edustavat noin 200 eri maatta. 

Tilastojen valossa maassa harjoitetaan kaikkia maailman pääuskontoja sekä kymmeniä niiden eri suuntauksia ja kirkkokuntia. Maahanmuoton myötä uskonnollinen kenttä on monimuotoistunut huomattavasti. Sen vaikutuksesta vaaleihin en löydä tietoa. 

Valtiopäivä- ja kuntavaalit Ruotsissa pidetään tulevana sunnuntaina 13.9.2026. Ennakkoäänestys on käynnissä siihen saakka.

 

 

1 kommentti:

  1. Aquí en España según tengo entendido los únicos no españoles que pueden votar en las elecciones municipales son los nacidos en países de la comunidad europea. En el resto solo los españoles mayores de 18 años. La nacionalidad española se adquiere al nacer, un ejemplo si tu o un familiar tuyo aunque la pareja tampoco fuese española si se reside en España los posibles hijos son españoles, según tengo entendido he estado mirando en el ejemplar de la constitución y no vi nada claro. Para decirlo a ciencia cierta tendría que buscar la ley electoral.
    Hoy no me salen publicaciones comento en las que se publicáis a diario.

    Saludos.

    VastaaPoista