Nyt olin senioritalossa vierailemassa Cordelian luona. Jo ensimmäinen näky säikytti. Pöydällä komeili kukkaan puhjennut viherkasvi eikä ollut epäilystäkään sen alkuperästä. Sama antiikkinen ruukku vahvisti asian. Kukka oli tuotu tänne Cordelian entisestä asunnosta, aivan äskettäin. Kuinka? Kenen toimesta?
En kysynyt vielä. Annoin Cordelian kertoa. Vanha nainen oli salaperäisen näköinen kun hän aloitti keskustelumme. "Minulla on ystävä". Ystävä? Niistähän hänellä ei koskaan ollut puutetta, vai oliko?
Muistan kuinka hän aikoinaan oli todennut että ystävättäriä oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt hän halusi myös miehen elämäänsä. Yhdeksänkymmentävuotiaana hän laittoi ystävänhakuilmoituksen paikalliseen sanomalehteen, mutta vastauksia ei tullut. Sitä paitsi Cordelia oli hermostunut siitä että ilmoitukseen oli tullut kiusallinen painovirhe. Sen mukaan hänen ikänsä oli virheellisesti vain 80 vuotta. Hän oli menyt lehden toimitukseen ja vaatinut ilmoituksen uusimista ilman lisäkustannuksia. Iästä ei saanut valehdella, se oli 90 ja sillä siisti. Ilmoitus julkaistiin uudelleen jo samalla viikolla, ja nyt kiinnostuneita alkoi löytyä.
Cordelia oli vastaillut muutamille miehille. Tavannut joitakin ja pettynyt. Mutta sitten eräänä päivänä hänen ovikellonsa oli soinut. Rappukäytävässä seisoi tuntematon mies kukkakimppuineen. Kävi ilmi että hän oli vastannut Cordelian lehti-ilmoitukseen ja Cordelia oli kirjoittanut miehelle kirjeen puhelinnumeron kera. Mies kertoi asuvansa aivan lähistöllä.
"Ajatteles että se hölmö oli lukenut läpi koko puhelinluettelon löytääkseen minun osoitteeni" Cordelia ihmetteli, "ja tämän kaupungin luettelohan on tosi paksu". Mutta Cordeliaa loukkasi miehen käytöstapa, ja sitäpaitsi ilmeisen utelias kerrossiivooja kurkkaili rappukäytävässä miehen selän takaa. Cordelia sulki napakasti oven kiitettyään tuntematonta yllättävästä käynnistä ja antoi miehen ymmärtää ettei hän ollut tervetullut toiste.
--
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti