Kirjoitan sittenkin

 

Kasvuajan henkisestä pienuudesta oli tulossa minulle ongelma. Lukiossa en kelpuuttanut itseäni kirjoittamaan yhtäkään ainetta äidinkielen tunneilla. Ehkä se oli näennäisesti hyvin suorittavan ja siksi huomiotta jääneen avunhuutoa. Olin ulkoa lukija, lyhytaikaisen tiedon taitava toistaja. En ymmärtänyt että petin itseäni. Välinpitämättömyydellä ja kiinnostuksen puutteella oli joka tapauksessa hyvätkin puolensa. Henkisesti tyhjät arkit varastoivat tilaa ratkaiseville tapahtumille tulevaisuudessa, mitkä puolestaan kannustivat kielen, huomiokyvyn ja mielikuvituksen kehittämiseen.

1969. Pietarsaari. Ylioppilastutkinto. Loistava arvosana äidinkielen kokeesta. Osasin sittenkin. Muutin kaupungista ja Suomesta lopullisesti.

1999. Pietarsaari, uutisissa. Marraskuun loppuviikko. Ikkunoissa tuikkivat jo risti, ankkuri ja sydän, merimieskaupungin perinteiset joululyhdyt. Usko-toivo-rakkaus. Punavihreiden lyhtyjen  näkeminen ulkomailla on harvinaista, se jotenkin sykähdyttää. Tiedän että niiden takana asuu pietarsaarelaisia.

Niin, ne uutiset. Marraskuinen maanantai-iltapäivä hämärtyy. Aikuiset ovat vielä töissä, koululaiset palaamassa koteihinsa. Linja-auto Kokkolasta on saapunut, ja Pietarsaaressa sen tavarasäilöstä joku nostaa kohtalokkaan laukun. Yhtäkkiä Isokadulla räjähtää pommi tuhoisin seurauksin. En asu enää Suomessa mutta saan Juskalta myöhemmin viestin. Kuuntele radiosta Nappikauppiaan kostoa, hän sanoo. 

Juska, tietotoimistoni. Kirjoitamme sähköviestejä. Teini-iän ystävätär on asunut koko ikänsä Pietarsaaressa. Pidän siitä, se tekee oloni kotoiseksi vaikka tapaamisestamme on kulunut viisikymmentä vuotta. Kun sanon Juskalle että hänellä on kirjoittajan lahja, hän ei ole kuulevinaan. Toteaa vain että muistahan kuka reputti aikoinaan äidinkielessä.

Sen olisi tullut olla minä, ajattelen. Ulkoa lukija.

Tie taiteilijan ammattitaitoon on näkymätön. Juska luo mielikuvituksestaan, ja työn tuloksena syntyvät maailman upeimmat villasukat. Juska kirjoittaa että ilmoita jos tarvitset uudet. Niitä kyllä löytyy.

’Ilmoittakaa jos tarvitsette lisää.’ Juutun jälleen yksityiskohtaan. Muisti irvailee. Juskan sanat tuovat mieleen pientavarakauppias Konrad Kujaun, maailmankuulun väärennöksen kauppaajan. Ilmoittakaa jos tarvitsette lisää, tämä sanoi lehdistölle 1983. Hitlerin väärennetylle päiväkirjalle oli toimitettavissa jatkoa. Niin myös Juskan kutomille sukille, mutta ne ovat aitoa käsityötä.

2025. Parantin kahvila Pietarsaaren Isokadulla, lähellä paikkaa missä pommi räjähti, on todennäköisesti suljettu vuosikymmeniä sitten. Mutta se ei ole nyt este. Kirjailijahahmoni astuu joka tapauksessa sisään, menee tällä kertaa kauas ikkunapöydästä. Mukillinen tavallista kahvia, kynä ja lehtiö. Ei, ei mukia. Muistivirhe. Kuppi ja asetti. Kuin 60-luvulla.

En halua kertoa Juskalle että olen kaupungissa. En minä siellä olekaan. Olen kirjoittamassa. Yksin.