Laurin kyyneleitä luvassa

 

Yhtäkkiä elokuu vain ilmestyy allakkaan ja alkaa muuttaa asioita hiljaisella varmuudella. Nimi kertoo että on tullut elonkorjuun aika. Mätäkuu, kylvökuu, sanottiin keskiajalla.

Illat tummuvat hissukseen. Huomaat, että valo ei enää kanna yhtä pitkälle pihan yli. Seuraavana iltana kuu näyttää erilaiselta, kuin se olisi vaihtanut sävyä. Elokuun kuu ei ole vain valkoinen. Se on hopeinen, sitten kellertävä, joskus melkein sinertävä. ”Jos kahden tai kolmen vuorokauden vanhan kuun nokat eli sarvet ovat terävät ja kirkkaat, tulee ilma kylmäksi”, kirjoitti Uusi ja Wakaa Ilmanennustaja 1851.

Suunnilleen kuun puolivälissä näkyy tähdenlentoja, kun matkaamme maapallolla perseidien meteoriparven läpi. Ne ilmestyvät juuri silloin, kun olet ehtinyt unohtaa katsoa taivaalle! Yksi viiva, nopea ja kirkas, sanovat asiantuntijat. Sitten toinen, ja vielä useampia. Katso pimeimpään suuntaan. Monena yönä olen töllistellyt pihalla taivaalle, mutta en ole onnistunut näkemään yhtä ainuttakaan viivaa, korkeintaan jonkun kaukaisen satelliitin mutkikkaan menon. Vanha kansa kutsui elokuun tähdenlentoja Laurin kyyneleiksi.

Pimeyskin on pian erilaista. Se ei ole vielä syksyn raskasta tunnetta, vaan sellaista, joka houkuttelee ulos. Pihan reunalla voi seistä ja kuunnella, miten jokin pieni eläin liikkuu pensaissa, miten tuuli vaihtaa suuntaa, miten naapuritalon ikkunoissa näkyy valoja, jotka kertovat jonkun toisen tarinaa.

Ja kaikkea hallitsee tunne, että jokin on muuttumassa, mutta ei vielä valmis. Kesä ei ole kadonnut, mutta se ei ole enää sama kesä kuin eilen.