Veljekset eivät aavistaneetkaan että saareen oli tulossa viehättäviä vieraita toukokuun ensimmäisenä...
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Torpan tarinaa - ennen vappua
Veneveistämöltä kuului kilkutus, vasaran pauke ja iloinen rupattelu. Kevättuuli levitti tervan tuoksun saaren yli. Nuorukaisilla oli kiire saada vene kuntoon ennen vappuaattoa. Jos nimittäin sellaisena päivänä teki töitä niin kalaonni katoaisi!
Veljekset eivät aavistaneetkaan että saareen oli tulossa viehättäviä vieraita toukokuun ensimmäisenä...
Veljekset eivät aavistaneetkaan että saareen oli tulossa viehättäviä vieraita toukokuun ensimmäisenä...
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Torpan tarinaa - oikullinen kevät
Yhtäkkiä kylän ihmisiä koetteli julmin takatalvi miesmuistiin. Aamuvarhain auringonsäteet jäätyivät taivaalla liuskahileiksi, ja pikkulinnut palelivat.
Muorin oli lähdettävä kartanoon kyselemään paksua palttoota lainaksi. Mutta hän ei halunnut nöyrtyä herrasväen edessä vaan maksoi lainan etukäteen kutomallaan matonpätkällä. "Nöyryys on köyhän rangaistus itseään kohtaan ja turhuuden turhuus".
Kaukana Tukholmassa kaksi miestä olivat samana iltana hämärissä puuhissa. Entinen aatelisväen hautuumaa oopperatalon kyljessä oli tasoitettu kirkkotoriksi, ja siellä miehet levittivät kaupalle kimaltelevia koruja. Huhu edullisista hinnoista ja kimaltelevista timanteista kulki nopeasti kortteerista toiseen ja hienostoa kertyi illan mittaan paikalle ihmettelemään.
Mutta paikalle saapui myös lain valvoja. Kirkkotori tyhjeni ja niin katosivat myös kaupantekijät vanhan kaupungin kujien kätköön. Vähitellen lurjukset palasivat takaisin kotikonnuilleen, mutta tohtisivatko he lähestyä kartanoa josta olivat varastaneet kaupittelemansa korut?
Niin sitten kävi että kartanon kopeat tyttäret saivat niellä katkeruutensa, mutta aviosiipoistaan he irtautuivat kyynelittä. Kuninkaallisen sirkuksen leijonankesyttäjiä muka! Eivät edes pystyneet pitämään selkoa kirppusirkuksestaan, vaan kirput paleltuivat kuoliaaksi pahvilaatikossa kartanon ullakolla. Tyttäret jatkoivat ikävystyneinä elämäänsä kartanossa. Heidän ainoa tehtävänsä oli sukia hiuksia ja puuteroida kasvoja, mutta oli myös pohdittava kuka nyt ompelisi heille kesäpuvuston?
Rovasti oli palannut öiseltä retkeltään jolla hän oli komentanut kartanon kummittelevan emäntävainaan takaisin hautaansa. Rovastin selkää kolotti. Nyt kun hän oli päässyt eroon ruustinnavaimostaan ja muuttanut kartanoon hänen oli hankittava uusi vaimo. Ajatus ei ollut rovastille vastenmielinen.
Muorin oli lähdettävä kartanoon kyselemään paksua palttoota lainaksi. Mutta hän ei halunnut nöyrtyä herrasväen edessä vaan maksoi lainan etukäteen kutomallaan matonpätkällä. "Nöyryys on köyhän rangaistus itseään kohtaan ja turhuuden turhuus".
Kaukana Tukholmassa kaksi miestä olivat samana iltana hämärissä puuhissa. Entinen aatelisväen hautuumaa oopperatalon kyljessä oli tasoitettu kirkkotoriksi, ja siellä miehet levittivät kaupalle kimaltelevia koruja. Huhu edullisista hinnoista ja kimaltelevista timanteista kulki nopeasti kortteerista toiseen ja hienostoa kertyi illan mittaan paikalle ihmettelemään.
Mutta paikalle saapui myös lain valvoja. Kirkkotori tyhjeni ja niin katosivat myös kaupantekijät vanhan kaupungin kujien kätköön. Vähitellen lurjukset palasivat takaisin kotikonnuilleen, mutta tohtisivatko he lähestyä kartanoa josta olivat varastaneet kaupittelemansa korut?
Niin sitten kävi että kartanon kopeat tyttäret saivat niellä katkeruutensa, mutta aviosiipoistaan he irtautuivat kyynelittä. Kuninkaallisen sirkuksen leijonankesyttäjiä muka! Eivät edes pystyneet pitämään selkoa kirppusirkuksestaan, vaan kirput paleltuivat kuoliaaksi pahvilaatikossa kartanon ullakolla. Tyttäret jatkoivat ikävystyneinä elämäänsä kartanossa. Heidän ainoa tehtävänsä oli sukia hiuksia ja puuteroida kasvoja, mutta oli myös pohdittava kuka nyt ompelisi heille kesäpuvuston?
Rovasti oli palannut öiseltä retkeltään jolla hän oli komentanut kartanon kummittelevan emäntävainaan takaisin hautaansa. Rovastin selkää kolotti. Nyt kun hän oli päässyt eroon ruustinnavaimostaan ja muuttanut kartanoon hänen oli hankittava uusi vaimo. Ajatus ei ollut rovastille vastenmielinen.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Torpan tarinaa - pitkäperjantai
Kevätaurinko tirkisteli istujaa keittiön ikunasta. Muori siellä muisteli pitkäperjantain tapoja kauan sitten. Oli tärkeää että juuri sinä päivänä "lyötiin" toisiaan. Kartanossakin oli renki joka vetäisi vanhaemännältä sänkypeiton pois ja löi emäntää jalkapohjiin. Nuoret tirkistelivät kirkonoven avaimenreiästä koska silloin voisi nähdä ketkä siellä istuvista olivat noitia.
Nytkin oli pitkäperjantai ja Muori odotteli amerikansisarta käymään torpalla. Mutta sisarta ei vain kuulunut vaikka oli jo puolenpäivän aika ja kirkonkellot olivat juuri vaienneet. Enää eivät miehet nostaneet hattua eivätkä naiset niianneet kellojen lyödessä ensimmäistä lyöntiään...
Sisar saapui kuitenkin lopulta, hengästyneenä ja vakavanoloisena. Kertoi poikenneensa koulunopettajan talossa kun siellä oltiin kotona. Mutta eteisessä sisar oli pannut merkille että kengät ja saappaat olivat huolimattomasti laitettu eri suuntaan - kunhan vain ei tietäisi omistajan kuolemaa tulevana vuonna? Eukot pohtivat asiaa ja päättivät että koulunopettajaa täytyi varoittaa. Olisi parasta että tämä menisi pääsiäispäivänä kirkonmäelle saappat kädessään ja vasta kirkon penkisä laittaisi ne jalkaan.
Kirkonmenoja pohdittiin muutenkin pitkä tovi. Rovasti oli suutahtanut koulunopettajan tyttärille kun nämä olivat viime pääsiäisena istuneet messussa ilman esiliinaa.
Mutta nyt rovastilla oli muuta ajateltavaa. Hän oli keskiyöllä mennyt hautausmaalle kun kylällä kerrottiin että siellä joku vainaja ei tuntunut saavan rauhaa itselleen vaan vaelteli huokaillen edestakaisin kuin jotakin etsien.
Rovasti ei mennyt hautuumaan rautaportista vaan kiipesi sinne kiviaidan ylitse jottei pelästyttäisi yöllistä etsijää. Kartanonemäntävainaa siellä vaelsi äänettömästi sammaleisten hautakivien äärellä, kumartui maahan ja jatkoi sitten kohti rovastia. Mutta emäntä ei ollut yksin. Hänen seuranaan asteli laivapoika Malakias valkeisiin pukeutuneena ja musta hattu päässä. Malakias oli viisitoistavuotiaana hukkunut ulapan jäihin ja löydetty vasta seuraavan kevään pitkäperjantaina kun miehet olivat hakeneet jäälohkareita kesäksi.
Emäntävainaa vaikerteli ja halusi löytää sen kolmannen elämän joka hänelle oli luvattu. Vasta kun rovasti selitti että kolmatta elämää elettiin vain ihmisten muistoissa, emäntä rauhoittui ja palasi hautaansa. Malakias katseli hetken meren pohjasta noutamaansa aarrearkkua mutta palasi hänkin takaisin leposijalleen. Sen koommin ei hautausmaalla tapahtunut tällaista merkillistä.
Kartanon tyttäret olivat palanneet kaupungista takaisin. Entistäkin nyrpeämpinä he kuljeksivat salista toiseen ja päätyivät lopulta ullakolle. Vaatekirstut ammottivat tyhjinä, poissa olivat hienot hepeneet. Sarkahousuja ja paksuja pellavapaitoja riippui kattohirsissä. Mihin heidän perintökorunsa olivat kadonneet?
Pääsiäisen viettoon valmistautui myös kaukana keisarin palatsissa nainen joka oli jättänyt korpikylän vuosia sitten. Häneltä ei puuttunut koruja eikä rikkautta, mutta hän oli pukeutunut yksinkertaiseen vihreäksi värjättyyn suruviittaan. Nainen katseli vakavana ja mietteliäänä peilikuvaansa ja kuunteli kirjonkellojen kumahtelua. Hän ei pitänyt siitä että perinteet ja uskonnollinen ajanlasku yritettiin korvata kirjapainosta tulleella almanakalla.
Nytkin oli pitkäperjantai ja Muori odotteli amerikansisarta käymään torpalla. Mutta sisarta ei vain kuulunut vaikka oli jo puolenpäivän aika ja kirkonkellot olivat juuri vaienneet. Enää eivät miehet nostaneet hattua eivätkä naiset niianneet kellojen lyödessä ensimmäistä lyöntiään...
Sisar saapui kuitenkin lopulta, hengästyneenä ja vakavanoloisena. Kertoi poikenneensa koulunopettajan talossa kun siellä oltiin kotona. Mutta eteisessä sisar oli pannut merkille että kengät ja saappaat olivat huolimattomasti laitettu eri suuntaan - kunhan vain ei tietäisi omistajan kuolemaa tulevana vuonna? Eukot pohtivat asiaa ja päättivät että koulunopettajaa täytyi varoittaa. Olisi parasta että tämä menisi pääsiäispäivänä kirkonmäelle saappat kädessään ja vasta kirkon penkisä laittaisi ne jalkaan.
Kirkonmenoja pohdittiin muutenkin pitkä tovi. Rovasti oli suutahtanut koulunopettajan tyttärille kun nämä olivat viime pääsiäisena istuneet messussa ilman esiliinaa.
Mutta nyt rovastilla oli muuta ajateltavaa. Hän oli keskiyöllä mennyt hautausmaalle kun kylällä kerrottiin että siellä joku vainaja ei tuntunut saavan rauhaa itselleen vaan vaelteli huokaillen edestakaisin kuin jotakin etsien.
Rovasti ei mennyt hautuumaan rautaportista vaan kiipesi sinne kiviaidan ylitse jottei pelästyttäisi yöllistä etsijää. Kartanonemäntävainaa siellä vaelsi äänettömästi sammaleisten hautakivien äärellä, kumartui maahan ja jatkoi sitten kohti rovastia. Mutta emäntä ei ollut yksin. Hänen seuranaan asteli laivapoika Malakias valkeisiin pukeutuneena ja musta hattu päässä. Malakias oli viisitoistavuotiaana hukkunut ulapan jäihin ja löydetty vasta seuraavan kevään pitkäperjantaina kun miehet olivat hakeneet jäälohkareita kesäksi.
Emäntävainaa vaikerteli ja halusi löytää sen kolmannen elämän joka hänelle oli luvattu. Vasta kun rovasti selitti että kolmatta elämää elettiin vain ihmisten muistoissa, emäntä rauhoittui ja palasi hautaansa. Malakias katseli hetken meren pohjasta noutamaansa aarrearkkua mutta palasi hänkin takaisin leposijalleen. Sen koommin ei hautausmaalla tapahtunut tällaista merkillistä.
Kartanon tyttäret olivat palanneet kaupungista takaisin. Entistäkin nyrpeämpinä he kuljeksivat salista toiseen ja päätyivät lopulta ullakolle. Vaatekirstut ammottivat tyhjinä, poissa olivat hienot hepeneet. Sarkahousuja ja paksuja pellavapaitoja riippui kattohirsissä. Mihin heidän perintökorunsa olivat kadonneet?
Pääsiäisen viettoon valmistautui myös kaukana keisarin palatsissa nainen joka oli jättänyt korpikylän vuosia sitten. Häneltä ei puuttunut koruja eikä rikkautta, mutta hän oli pukeutunut yksinkertaiseen vihreäksi värjättyyn suruviittaan. Nainen katseli vakavana ja mietteliäänä peilikuvaansa ja kuunteli kirjonkellojen kumahtelua. Hän ei pitänyt siitä että perinteet ja uskonnollinen ajanlasku yritettiin korvata kirjapainosta tulleella almanakalla.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Pääsiäispähkinä - osallistuthan!
Tule tunnistamaan kulkuneuvot! Alla luetellut vempeleet liikkuvat kaikki samassa elementissä, mutta kirjaimet ovat menneet aivan sekaisin. Laita ne järjestykseen ja valitse sitten saamastasi kulkuneuvon nimestä se kirjain jonka järjestys näkyy suluissa.
Jos poimit oikeat kirjaimet saat niistä samaiseen elementtiin liittyvän viihtyisän paikan... Askartele siitä kortti, linkitä blogiini ja olet mukana pikku palkinnon arvonnassa. Aikaa sinulla on huhtikuun loppuun saakka.
Tervetuloa mukaan! Tässä kulkuneuvot:
A. Tämä ja nurja (7)
B. Ota konit (2)
C. Tenorivetomo (11)
D. Oven seutu (4)
E. Tosi paikan lusi (2)
F. Valittajamaksua (11)
G. Perusluja (6)
H. Ajan hai (2)
I. Pese sen tulva (6)
J. Me kuvien (2)
K. Lystii seural (1)
L. Tilhivaara (5)
M. Laiha vyöry (6)
N. Kellus suveen (6)
O. Autat tuloa (1)
Arvuuttelun iloa sekä keväistä pääsiäisjuhlaa!
P.S. Torpan tarina jatkuu viimeistään toukokuun alussa!
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Torpan tarinaa - keskiyö
Rovasti Sulevi Suitsu oli toimen mies. Siitä lähtien kun kartanon emäntä oli kuollut ja siunattu mustan mullan kätköön kirkonmaalle kylällä oli tapahtunut selittämättömiä asioita, ja nyt rovasti lähti tutkimaan mistä oli kysymys. Hän otti mukaansa tammisen tukevan kepin, kätki pyhän kirjan huolellisesti kaapunsa poimuihin ja lähti matkaan.
Oli leuto keväinen yö, miltei täysikuu, hieman ennen pääsiäistä. Mikäli rovastin epäilyt olivat oikeat, ei hänen sopinut mennä hautausmaalle rautaportin kautta. Siksi hän hyppäsi ketterästi kivimuurin ylitse.
Oli leuto keväinen yö, miltei täysikuu, hieman ennen pääsiäistä. Mikäli rovastin epäilyt olivat oikeat, ei hänen sopinut mennä hautausmaalle rautaportin kautta. Siksi hän hyppäsi ketterästi kivimuurin ylitse.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Torpan tarinaa - mysteerit
Mitenkä tämä taikina nyt tuollaiseksi vääntelehtii, ihmetteli Muori aamutuimaan. Hän oli sytyttänyt koivukapulat tuohen avulla puuhellaan, lakaissut leivinuunin katajanoksilla ja puhdistanut torpan pöydän käydäkseen alustamaan lettivehnästä. Väinö-veli oli puhdetöinään valmistanut hänelle sellaiset työkalut että niillä kyllä kehtasi koristella leivinnäiset kaikkien ihmeteltäviksi.
Muori alusti, vaivasi ja veivasi taikinaa. Mutta se muuttui uusien vempeleitten alla aina vain kummallisemmaksi ja lopulta leipurilla oli syli täynnä särmikkäitä kultaharkkoja lettipitkojen sijasta. Muorin täytyi ihan istuutua, pyyhkäistä hiussuortuva huivin alle ja ottaa kulmakaapista parit tipat saunakkoa sydänalaa rauhoittamaan. Sitten hän kätki kullanhohtoiset taikinaviipaleet huolellisesti ja rupesi miettimään mikä neuvoksi.
Toisella puolen pitäjää, suuressa kartanossa, oli rovasti Sulevi Suitsu hänkin saanut pohdittavaa kerrakseen.
Illansuussa hän oli poikennut herraskartanon aittaan, ehkäpä toiveenaan kohdata uusi taloon muuttanut komea ompelijatar. Mutta aitassa hänet yllätti vieläkin ihmeellisempi näky. Kynttilän valossa säihkyivät kymmenet korut, toinen toistaan kauniimmat. Muutoin aitta oli tuskin käytössä kartanonherran kuoltua, ja piikoja ei talossa ollut enää aikoihin. Mitä oli tapahtunut, kenelle korut kuuluivat ja miten ne olivat päätyneet tänne? Rovasti puhalsi kynttilän sammuksiin, asteli äänettömästi ympärilleen vilkuillen ulos aitasta ja päätti olla mainitsematta tapauksesta kenellekään, varsinkaan ompelijaneidille. Hän tutkisi asian aivan itse.
Samaan aikaan luotsimestarin saarella ulkomerellä vallitsi epätoivoisen synkkä tilanne. Sillipatruunan nuori kaunis vaimo oli kadonnut. Anoppi oli kutsuttu taloon paimentamaan lapsia aikuisten lähdettyä etsintöihin.
Sillipatruunan vaimosta oli kulkenut saaristossa monenlaisia huhuja. Tiedettiin muka, että tyttö oli noussut merestä kalaverkon mukana ja ruvennut siitä sitten sillipatruunan vaimoksi. He pitivät toisiaan hyvänä ja heille syntyi pian kahdet lapset. Mutta nuori vaimo oli hiljainen ja kuljeksi mielellään meren rannalla yksikseen.
Ikäänkuin hän olisi puhunut hylkeiden kanssa. Ja kotona ollessaan nuori vaimo istuskeli ulkona, kalaverkkoon kietoutuneena. Sillipatruunan talo oli saaren komeimpia, mutta nuorikko viihtyi omassa vaatimattomassa kammarissaan ja puhui harvoin saarelaisten kanssa. Hänen mieleisin lakanansa oli levällä paikattu vanha purje, ja lattialla astellessaan hän käveli pienten simpukankuorten päällä.
Nostettuaan tytön kalaverkosta veneeseen sillipatruuna oli samalla ottanut talteen hylkeennahan ja kätkenyt sen lukolla suljettuun kirstuun ison salin nurkkaan. Kirstun avain hänellä oli aina mukana, kaulan ympäri kiedottuna, mutta nyt hän oli unohtanut sen tyynynsä alle lähtiessään verkkoapajalle.
Vaimon oli täytynyt löytää kirstun avain. Sen jälkeen hän oli ottanut mukaansa hylkeennahan ja kadonnut jäljettömiin.
Kyseltiin Kapteenin asunnosta, mutta siellä oli vain lettipäinen pikkutyttö kotosalla ja hän säikähti kävijöitä niin että meni aivan puhumattomaksi.
Muori alusti, vaivasi ja veivasi taikinaa. Mutta se muuttui uusien vempeleitten alla aina vain kummallisemmaksi ja lopulta leipurilla oli syli täynnä särmikkäitä kultaharkkoja lettipitkojen sijasta. Muorin täytyi ihan istuutua, pyyhkäistä hiussuortuva huivin alle ja ottaa kulmakaapista parit tipat saunakkoa sydänalaa rauhoittamaan. Sitten hän kätki kullanhohtoiset taikinaviipaleet huolellisesti ja rupesi miettimään mikä neuvoksi.
Toisella puolen pitäjää, suuressa kartanossa, oli rovasti Sulevi Suitsu hänkin saanut pohdittavaa kerrakseen.
Illansuussa hän oli poikennut herraskartanon aittaan, ehkäpä toiveenaan kohdata uusi taloon muuttanut komea ompelijatar. Mutta aitassa hänet yllätti vieläkin ihmeellisempi näky. Kynttilän valossa säihkyivät kymmenet korut, toinen toistaan kauniimmat. Muutoin aitta oli tuskin käytössä kartanonherran kuoltua, ja piikoja ei talossa ollut enää aikoihin. Mitä oli tapahtunut, kenelle korut kuuluivat ja miten ne olivat päätyneet tänne? Rovasti puhalsi kynttilän sammuksiin, asteli äänettömästi ympärilleen vilkuillen ulos aitasta ja päätti olla mainitsematta tapauksesta kenellekään, varsinkaan ompelijaneidille. Hän tutkisi asian aivan itse.
Samaan aikaan luotsimestarin saarella ulkomerellä vallitsi epätoivoisen synkkä tilanne. Sillipatruunan nuori kaunis vaimo oli kadonnut. Anoppi oli kutsuttu taloon paimentamaan lapsia aikuisten lähdettyä etsintöihin.
Sillipatruunan vaimosta oli kulkenut saaristossa monenlaisia huhuja. Tiedettiin muka, että tyttö oli noussut merestä kalaverkon mukana ja ruvennut siitä sitten sillipatruunan vaimoksi. He pitivät toisiaan hyvänä ja heille syntyi pian kahdet lapset. Mutta nuori vaimo oli hiljainen ja kuljeksi mielellään meren rannalla yksikseen.
Ikäänkuin hän olisi puhunut hylkeiden kanssa. Ja kotona ollessaan nuori vaimo istuskeli ulkona, kalaverkkoon kietoutuneena. Sillipatruunan talo oli saaren komeimpia, mutta nuorikko viihtyi omassa vaatimattomassa kammarissaan ja puhui harvoin saarelaisten kanssa. Hänen mieleisin lakanansa oli levällä paikattu vanha purje, ja lattialla astellessaan hän käveli pienten simpukankuorten päällä.
Nostettuaan tytön kalaverkosta veneeseen sillipatruuna oli samalla ottanut talteen hylkeennahan ja kätkenyt sen lukolla suljettuun kirstuun ison salin nurkkaan. Kirstun avain hänellä oli aina mukana, kaulan ympäri kiedottuna, mutta nyt hän oli unohtanut sen tyynynsä alle lähtiessään verkkoapajalle.
Vaimon oli täytynyt löytää kirstun avain. Sen jälkeen hän oli ottanut mukaansa hylkeennahan ja kadonnut jäljettömiin.
Kyseltiin Kapteenin asunnosta, mutta siellä oli vain lettipäinen pikkutyttö kotosalla ja hän säikähti kävijöitä niin että meni aivan puhumattomaksi.
perjantai 28. maaliskuuta 2014
Torpan tarinaa - kenen kädet?
Sunnuntai- ja torstaiyöt olivat vaarallisia. Koulunopettajan rouva ei silloin uskaltanut ummistaa silmiään, sillä juuri tuollaisina öinä painajainen vaani ja kiusasi. Varsinkin maaliskuun valkenevina aamutunteina hän heittelehti jouhipatjallaan puolelta toiselle ja kuunteli.
Nyt hän istui aamun sarastuksessa, pohtien kertomusta jonka yön pimein hetki tällä kertaa oli tarjoillut. Vanhan koulun edesmennyt opettajatar oli unessa saanut uuden käsivarren ja nojaili siihen homeesta vihertyneen oven yläpuolella. Vanhan naisen takana leijaili kädettömänä, jalattomana ja päättömänä univormuun pukeutunut vieras.
Vanha kansa sanoi että jos unessa kainalosta kasvoi uusi käsi, se tarkoitti varkaan saapumista seuraavan täyden kuun aikaan. Oli piilotettava arvoesineet lipaston salalokeroon ja irtonaisen lattialankun alle. Maantie oli haravoitava siitä kohdasta missä orava oli juossut tien poikki - se käännyttäisi varkaan pois.
Mutta aamulla ilmeni että vieras käsi oli jo ehtinyt pistäytyä pimeillä asioilla pitäjäläisten kodeissa.
Apteekkarin luona tuntematon kävijä oli vetänyt rohtokaapin laatikon auki, ja unohtanut siihen ihmeen kauniin sinisen kaulakorun. Pieni ruskea kamferttipullo puuttui, mutta kaikki muut rohdot olivat tallella.
Provinssitohtorin kotonakin oli kutsumaton vieras käynyt, tutkien käärevaatekaappia ja tohtorin kulunutta kapsäkkiä, mutta mitään ei huomattu puuttuvaksi.
Mutta kummallisin tapaus kuultiin luotsiperheen saarelta. Siellä oli lukitusta kirstusta viety hylkeennahka ja samana yönä sillipatruunan kaunis nuorikko oli kadonnut tietymättömiin. Liedellä oli vielä lämmin pannukakkumuusi, puolukoista ja katajanmarjoista keitetty.
Nyt hän istui aamun sarastuksessa, pohtien kertomusta jonka yön pimein hetki tällä kertaa oli tarjoillut. Vanhan koulun edesmennyt opettajatar oli unessa saanut uuden käsivarren ja nojaili siihen homeesta vihertyneen oven yläpuolella. Vanhan naisen takana leijaili kädettömänä, jalattomana ja päättömänä univormuun pukeutunut vieras.
Vanha kansa sanoi että jos unessa kainalosta kasvoi uusi käsi, se tarkoitti varkaan saapumista seuraavan täyden kuun aikaan. Oli piilotettava arvoesineet lipaston salalokeroon ja irtonaisen lattialankun alle. Maantie oli haravoitava siitä kohdasta missä orava oli juossut tien poikki - se käännyttäisi varkaan pois.
Mutta aamulla ilmeni että vieras käsi oli jo ehtinyt pistäytyä pimeillä asioilla pitäjäläisten kodeissa.
Apteekkarin luona tuntematon kävijä oli vetänyt rohtokaapin laatikon auki, ja unohtanut siihen ihmeen kauniin sinisen kaulakorun. Pieni ruskea kamferttipullo puuttui, mutta kaikki muut rohdot olivat tallella.
Provinssitohtorin kotonakin oli kutsumaton vieras käynyt, tutkien käärevaatekaappia ja tohtorin kulunutta kapsäkkiä, mutta mitään ei huomattu puuttuvaksi.
Mutta kummallisin tapaus kuultiin luotsiperheen saarelta. Siellä oli lukitusta kirstusta viety hylkeennahka ja samana yönä sillipatruunan kaunis nuorikko oli kadonnut tietymättömiin. Liedellä oli vielä lämmin pannukakkumuusi, puolukoista ja katajanmarjoista keitetty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)