Torpan tarinaa - paljastuksia

Auringonsäteet tanssivat hangella, ja etelärinteessä kinokset alkoivat jo paljastaa salaisuuttaan: tulisi tänäkin vuonna kevät. Puro soittaa kilautteli lauluaan kun jäähileet kiiruhtivat iloisesti sen pinnalla. Vesi rummutti kosteaa kiveä ja puhalteli ruohonkorsia kuin hienoista huilua. Kaiken tämän Muori pani merkille noutaessaan ämmänlängellä vettä pieneen navettaan. Mutta yhtäkkiä hän havaitsi muutakin.

Puronvarressa olevan töllin seinämälle oli ilmestynyt kuusi luutaa, ja eikö sisällä ikkunan pielessä ollutkin vilahtanut harsomainen hahmo? Sen jälkeen kun Isonenäinen nainen oli kiireesti jättänyt mökkinsä se oli seissyt tyhjänä, ikkunat mustina ammottaen. Rovasti oli tosin nukkunut siellä yhden yön karkottaakseen pahat henget rukouksin ja Pyhän Kirjan avatuin sivuin, ja tölli oli tosiaankin lakanut rytisemästä ja keinumasta kuin aaltojen viemänä.

Mutta nyt Muorin täytyi kiirehtiä Käräjätalolle kuulemaan kartanonherran testamenttia. Sinne oli lähdössä myös pappilan Ruustinna, mutta sitä ennen hän tulisi vaatimaan mieheltään Rovasti Sulevi Suitsulta tunnustuksen.

Ruustinna oli tutkinut kirkonkirjoja koko menneen yön. Kaikki muistiinpanot oli tehty samalla käsialalla, ja kirjoissa kuvattiin sekä pitäjän vanhaa kirkkoa, varastettua kirkonkelloa että seurakuntalaisten pukeutumista, käytöstapoja ja jumalanpalveluksissa käyntiä. Rustinnaa kiinnosti kuitenkin yksi ainoa sivu missä teksti oli mustetahran peitossa, juuri sillä kohdalla mikä koski kartanon tyttäriä. "Ei syntyvä sijaansa katso eikä säätyä" luki sivun reunassa, mutta sinitahra peitti merkinnän tyttärien isämiehestä. Rovasti kalpeni, Ruustinna vieläkin enemmän, miltei läpinäkyväksi. Mutta kiemursihan se myrkyllisenä sieltä - paljastus minkä kovalakinen Ruustinna jo oli aavistanut. Hänen miehensä, kymmenpäisen lapsikatraan isä, Rovasti, oli myös kartanon kopeiden tyttärien isä. Mutta oliko kartanonherra-vainaa tiennyt?

Ruustinna lähti taivaltamaan Käräjätaloa kohti, kalmankalpeana ja hetkessä vanhettuneena kuin kuoloa kohti vaeltava. Matkalla hän kohtasi pitäjäläisiä mutta käänsi päänsä pois. Kirkon vieressä tuli lopulta vastaan kylän entinen vaateompelija Neula-Britta. "No jopas nyt, vieläkö Ruustinna on elossa!?" Siihen Ruustinna vain huokasi heikolla äänellään että "Elossa, elossa -  mitä muutakaan voisi tehdä kun Herra ei huoli ja Paholainen ei pidä?"

Käräjätalolla eturivissä istui kartanonherran leski tyköistuvassa leningissä jossa oli tyrnyyri takana. Eipä ollut leski edes mustiin pukeutunut, ajatteli Ruustinna, ja vielä noin ahdas säädytön vaatekappale päällä. Kopeista tyttäristä toinen oli pyörtynyt jo edellisessä istunnossa. 

Sitten alkoi omaisuuden jako. Tyttäret jäivät ilma perintöä, sillä kartanonherra oli tiennyt että hän ei ollut heidän isänsä, vaikkei hänen tuleva leskensä sitä koskaan paljastanut. Provinssitohtori oli vahvistanut asian laidan. Leski jäi yhtä paljon osattomaksi. - Kartanonherran omaisuutta jaettiin nyt tasaisesti kyläläisten kesken, olivathan he tehneet herrasväelle monta raskasta työurakkaa vuosikymmenien aikana.

Kun tuli Muorin vuoro hän valitsi itselleen kaksi madonnaveistosta. Ne olivat hänen mielestään hyvin kauniit ja kokonsa puolesta sopivat hänen pieneen tupaansa. Niin myöskin kartanon harmaaraitainen kissanpentu joka sai Muorin lämpimästä keittiöstä uuden mieluisan kodin.

Miten kävisi nyt kartanon tyttärien elämä tästä eteenpäin? Ja mitä tulisi tapahtumaan Pappilassa kun Rovasti Sulevi Suitsun kohtalokas osa mennyttä oli paljastunut näin myöhään elämässä? Entä kartanonrouva? Hänhän oli tosin saanut kolme uutta maallista elämää pelastuttuaan uppoavasta laivasta, mutta kuinka hän käyttäisi ne?

Torpan tarinaa - asiakirjoja

Pappilassa vanha ruustinna nukkui rauhattomasti. Silmät olivat unen puutteesta sameat, niissä tanssivat hyttyset ja rihmat. Myöhään eräänä yönä rovastin jo kuorsatessa sikeästi ruustinna lähti yöpaitasillaan kellariholviin tutkimaan asiaa joka itsepäisesti kiusasi hänen mieltään. Raskas tammiovi narahti auki ja ruustinna astui varovasti tunkkaiseen holviin. Lyhdyn valossa hän näki sen heti. Lattialla. Joku oli käynyt tutkimassa juuri sitä kirkonkirjaa jota hän etsi, ja kirja oli heitetty huolimattomasti lattialle lojumaan.

Näinä aikoina Käräjätuvassa selvitettiin kartanonherran testamenttia, ja melkein kaikki kylän asukkaat olivat kertyneet kuulemaan mitä tuleman piti. Kartanon leski seurasi käräjätuomarin puhetta kalmankalpeana, ja toinen hänen tyttäristään oli pyörtynyt ja viety provinssitohtorin hoitoon. Rovastin ilme ei paljastanut hänen sisimpiä ajatuksiaan eikä sitä mitä hän jo tiesi.

Hissukseen

"Kulje hiljaa" oli sanpähkinäni ratkaisu - sen jossa kyseltiin sanoista muodostuvia ruokalajeja.
Mitä herkkuja löytyi? Sen saat tietää jos katsot alkuperäistä arvoitusta hieman alempana tässä sivullani.

Kiitos Funchis ja Kainis korteistanne joilla osallistuitte, näin upeat tulokset saitte aikaan teemasta joka olikin tarkoitettu hieman haastavaksi...

Ylempi kuva:
Maailmojen portti (Funchis)

Alempi kuva:
Iltaruskon aikaan (Kainis)

Kiitos myös Manumiinalle sanapähkinän ratkaisusta. Odottelin korttiasi, mutta et tainnut ehtiä tällä kertaa? Toivon että kuntouduit ja palasit kotiin iloisin mielin!

Kiitokseksi laitan postitse jonkin tekemäni kortin teille kaikille kolmelle.

Työn iloa ja hyvää talven jatkoa!

Sanapähkinä ratkaistu

Tunnistatko ruokalajit?  R A T K A I S U

Käväisin joulumatkalla tapaamassa torpan Muorin velipoikaa Väinöä,  joka oli palkattu ylimääräiseksi ruokalistan esittelijäksi Kuparikattilan Majataloon. Siellä oli tosi kiirettä, mutta Väinö hymyili hyväntuulisena ohikulkijoille.

Väinö tarjoaa tässä sinulle purtavaa, mutta jouluhyörinässä ruokien nimet olivat menneet häneltä täysin sekaisin.

Auta Väinöä muodostamaan alla olevista sanoista jälleen ruokalajit! Poimi sen jälkeen jokaisen herkun nimestä se kirjain jonka järjestys mainitaan suluissa. Täten saat viisaan kehoituksen josta haastan sinut tekemään vapaakokoisen kuvan tai vaikkapa mietteen. Osallistujien kesken arvon jonkin tekemistäni korteista.

Aikaa sinulla on 15.1.2014 saakka. Ethän paljasta ruokalajien nimiä vaan anna muidenkin pureksia pähkinää! P.S. Väinö ei tarjoa tässä  pelkästään jouluaterioita...

A  Pala kopas (1)    KALASOPPA
B. Valohius (4)        SAVULOHI
C. Tilli salaista (3)    SILLISALAATTI
D. Joskus aina Sinun S. (1) JANSSONIN KIUSAUS
E. Loikkailes Sirpa (13) KARPALOKIISSELI
F. Rento kehite (1)    HERNEKEITTO
G. Oi, piru suri (2)     RIISIPUURO
H. Opi taloa (2)         ALATOOPI
I.  Uinu juusto (5)       UUNIJUSTO
J.  Markkina-akka (2) NAKKIMAKKARA
K. Halpa tulli (4)        LIHAPULLAT

Torpan tarinaa - uudenvuodenyö

Muori, entinen Kapteenskan Kotiapu, oli käynyt pitkäkseen tuvan puusohvalle. Hätkähtäen hän havahtui kun painava rautarinki hellalta putosi vetoiselle lattialle joka oli joulunpyhien ajaksi peitelty oljilla, kanervilla ja katajanoksilla. Onneksi ei tapahtunut muuta tuhoa kuin että rinki poltti ruskean palomerkin lattialankkuun. Juuri siihen kohtaan johon täysikuu loi valoaan pienestä akkunasta.

Oli uudenvuoden yö, mutta vuoden viimeinen uni - mitä se enteili? Siinä ei näkynyt tulevaa onnea, rakkautta tai rikkautta. Pikemminkin uni enteili Muorin alkavaa vilustustautia ja jatkuvaa köyhyydessä elämistä. Vanhenemista. No, tässä ei auttanut vaikeroida vaan oli asetettava tervapytty hellalle ja siihen loraus kamferitippaa ja kiviöljyä.

Nuoret tytöt koreilivat uuden vuoden iltana kyläraitilla punanauhoilla joita pitäjän pojat lahjoittelivat. Mitä pitemmät paulat, sitä toiveikkaampi tulevaisuus. Mikäli paula riitti koko käsivarren pituudelle, nuori ihastus saattoi kestää jopa pääsiäiseen asti. Oljenkorsista ja punapauloista pojat jopa sitoivat hattuihinsa hauskoja olentoja, ja tytöt tirskuivat niitä katsellessaan.

Muori kietaisi harmaan villahuivin harteilleen ja astui huopikkaissaan tuvan narahtavasta matalasta ovesta ulos kiviportaalle. Täysikuun sinertävässä valossa hän aukaisi silmät ummessa virsikirjansa ja osoitti sormellaan kohdalle sattunutta tekstiä. Se kertoisi enemmän tulevasta vuodesta kuin kaikki punapaulat ja olkikoristeet tai kartanon tinanvalannat. Siellä ulkopuolella kukoisti usein ahneus, saituus ja kateus, mutta täällä metsän keskellä vallitsi luonnon omien rauha. Metsä oli köyhän villapaita, syntyjen syvyys ja yksineläjän turva, ajatteli Muori. Mutta aina vuoden päättyessä hän lähetti salaisen lämpimän ajatuksen Kapteeni-vainaalle, nuoruuden ihastukselle josta Muori ei koskaan virkkanut sanaakaan edes kissalleen.

Sitten hän ajatteli Amerikansisartaan ja kuinka he molemmat nuorina neitoina olivat ihmetelleet Kapteenin kaunin kodin taideaarteita. Ihmeellisiä tauluja joissa näkyi aava meri, heille ulottumaton maailma. Melkein saattoi kuvitella kuinka kultakehyksiin vangittu kaunis valkoinen lokki lehahti lentoon ulappaa kohti. Sinne asti Muorin kaipaus ei ulottunut, mutta sisar matkusti valtameren toiselle puolelle ja jäi sinne.

Torpan rappusilla Muoria alkoi  viluttaa ja hän kääntyi takaisin tuvan lämpöön. Mutta vahingossa hän sulki psalmikirjansa ennenkuin ehti lukea avaamaansa kohdan. Piharatamoa kun olisi vielä tallella niin se helpottaisi kolotusta. Muorilla oli kuumeinen olo, ja hän nukahti nähden uutta ihmeellistä unta. Eikö siinä ollutkin Väinön entinen morsian Neula-Britta ihmeellisessä leningissä? Mutta miksi sinä oli vain mustaa ja valkeaa, surun sävyjä?

Torpan tarinan päivityksestä

Oikeeta joulua teille kaikille rakkaat lukijani! Ilman teitä torpan tarinaa ei olisi olemassa! Myöskin...

syrjäkylän väki lähettää lipeäkalan ja katajanmarjan tuoksuiset juhlaterveisensä jo nyt. He valmistautuvat hartaasti ...

yhteiseen joulunviettoon suuressa kartanossa. Kolme uutta maallista elämää saanut vanha kartanonrouva on kutsunut tänä vuonna  Muorin, Väinön, Amerikansisaren, Maijan, Aunen, Provinssitohtorin, Apteekkarin, Koulunopettajan perheineen, Luotsin, Vesitohtorin,  Neula-Brittan, Isonenäisen naisen, Rovastin ja Ruustinnan, ja tietysti myös Sinut! Voi kuinka mielelläni olisin tullut mukaan!

Mutta sen sijaan kätken nyt kristallisen mustepulloni (unohtumattoman Miljoona-Villen tuomisia Karjalan Kannakselta) ja repaleisen sulkakynäni piirongin vasempaan salalokeroon. Suljen tarinalaatikkoni tältä vuodelta matkustaakseni huomenissa kauas pois tapaamaan Väinöä joka ei ehdi mukaan kartanon joulunviettoon. Isonenäinen nainenkin, maakreivitär, tuntuu kadonneen, ja serkkutyttö on palannut jouluksi Amerikkaan.

Tapaamisiin tulevan armon vuoden alussa jolloin päivitän blogiani.

Torpan tarinaa - kimaltavaa joulunaikaa

Joulu alkoi lähestyä, ja monelle suuren kaupungin asukkaalle se oli kullanhohtoista aikaa. Keittiöissä hääri emäntä tai palvelusväki herkkuja valmistamassa. Asuntoa siivottiin ja somistettiin. Sivukujalla oli pieni viihtyisä kauppa jossa mademoiselle Linde sai elantonsa valmistamalla ja myymällä punaisia paperikukkia jotka koristaisivat hienojen perheiden joulupöytiä salongeissa. Mademoiselle kiirehti kepein askelin joulukuisina aamuina pieneen putiikkiinsa - hänellä oli tänä vuonna jopa ollut varaa palkata nuoria köyhiä tyttöjä avukseen paperikukkalaitteita sommittelemaan. Tytöt saivat putiikin seinän takaa vaatimattoman mutta viihtyisän asunnon, ja iltaisin heillä oli hauskaa noppapeliä pelatessa ja laulaessa. Mademoiselle Linde oli pidetty työnantaja.

Koko kaupunki oli kullankimalteinen, ja kaikkialla leijaili paahdetun joulukastanjan tuoksu. Ihmiset olivat ystävällisiä ja odottavalla mielellä. Torilla kaupiteltiin joulukalaa, ja muutamassa puodissa eukot tyrkyttivät kutomiaan karheita sukkia ohikulkijoille. - Väinö käveleskeli joutilaana katua alaspäin ja pohti mahdollisuuksia kaupankäyntiin. Mikä olisi kannattavaa ja toisi nopean tienestin?

Käräjätuvassa oli pitkin päivää selvitelty edesmenneen kartanonherran testamenttia. Kopeat tytärpuolet jäivät osattomiksi. Heidät määrättiin sen sijaan laskemaan kuinka paljon syrjäkylän asukkaille kartano oli velkaa. Sinnehän oli vuosien mittaan ajettu monet kärrylliset lantaa ja ruokamultaa. Oli toimitettu polttopuuta, sieniä, marjoja sekä jouluksi kalaa ja lihaa. Muori oli kutonut kartanoon seitsemän pitkää räsymattoa ja saanut vain kilon voipaketin korvaukseksi.

Mutta kartanontyttäret olivat osattomina haluttomia tehtävään, ja nyt siihen palkattiin Muorin amerikansisar joka oli taitava kirjanpitäjä. Hän laati pitkiä luetteloita kirjoituspulpettinsa ääressä, laski yhteen ja vähensi, jakoi kuolinpesän varoja ja teki yhteenvetoa tilanteesta. Isonenäinen nainen, maakreivitär, seuraili tilannetta. Hän tuntui olevan läsnä kaikkialla - kenenkään huomaamatta, kuin näkymättömänä hahmona.

Nainen oli myös aikaisemmin syksyllä sattunut paikalle kun vanha kalastaja tutki mereltä rantaan ajautuneita löytöjä. Ne lojuivat ruostuneessa aluksessa kalseassa venevajassa. Omistajaa ei vieläkään kuulunut ja mies mietti mitä tehdä tavaroille. Isonenäisen naisen tuli nyt toimia nopeasti, sillä joukossa oli hänen maalaamian madonnatauluja, haaksirikossa kadonneita. Oli kultaiset kehykset sekä muutamia öljykankaita jotka hän oli ennen soutumatkalle lähtöään käärinyt rullalle ja kietonut vahvalla narulla. Yksi käärö puuttui.

Vai puuttuiko?

Kuin ihmeen kautta taulurulla oli kulkeutunut kirjekyyhkysen nokassa takaisin luostarisaareen, samaan paikkaan mistä se alunperin oli lähtöisin. Juuri tämä käärö osoittautui alkuperäismaalaukseksi. Hartaina luostarin naiset ripustivat taulun takaisin holvikäytävään ja veisasivat kiitosvirren sen kunniaksi että heidän rukouksensa oli kuultu ja Madonna palannut. Taivaaseen kohoavat kyyneleet olivat ainaisen ihmeen lähde.

Isonenäinen nainen ei kuitenkaan huomannut että alkuperäismaalaus puuttui löytöjen joukosta ja että useimmista tauluista madonnan kyyneleet olivat lionneet pois suolaiseen meriveteen. Joissakin tauluissa oli yksi ainoa kyynel jäljellä.

Vielä tänäänkin voi  rannalla vaeltaja nähdä kuinka ulapan vedestä nousee taivasta kohti hohtavia helmiä jotka täyttävät ilman. Monikaan ei aavista että ne ovat madonnan kadonneita kyyneliä, ja moni kääntää merelle selkänsä, vilusta väristen ja suolasta kirvelevin sokaistunein silmin.

Mutta isonenäinen nainen, maakreivitär, otti taulunsa ja matkusti Pariisin näyttelyyn jossa hän ripusti ylväänä esille ainoan teoksensa, kyynelettömän Madonnan. Nainen, Elona Koukku, oli lopultakin onnistunut ja hänen unelmansa oli käynyt toteen joulun alla.

Näyttelyn jälkeen isonenäinen nainen, Elona Koukku, katosi. Huhu kertoo että hän eli loppuelämänsä hyvin varakkaana ja nähtiin Pietarin hovissa jalokiviin koristautuneena. On myös ihmisiä jotka tietävät hänen perustaneen  tauluateljeen nimeltään Kolme Koukkua.

Mutta miten kävi isonenäisen naisen entisen kodin kanssa? Hän oli syrjäkylään tultuaan asunut yksin ja tuntemattomana pienessä puronvarsitöllissä. No, mökki ei jäänyt tyhjäksi. Rovasti käytyä häätämässä sieltä Pyhän Kirjansa avulla pahat henget sinne muutti uusi asukas.