keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Ei mikään kauneuskilpa


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihme tapahtumassa! Vuosi sitten otin talteen jonkun hylkäämän
syklaamin ja se kukoisti pöydälläni kiitollisena kuin ikikukka
konsanaan.

Sitten se kuitenkin kalpeni ja menehtyi, tai niin ainakin luulin.
Oppikirjojen mukaan syklaamin voi ehkä saada kukkimaan
vielä seuraavana vuonna, mutta poppakonstit olivat mutkikkaat
ja tulos jokseenkin epävarma. Mukulaa olisi hoivattava kuin
vastasyntynyttä.

Lehdet katosivat. Pitkin kesää ja syksyä annoin tulokkaalle vain
vettä. Taustalla, vaihtoehtona, häämötti kompostitynnyri.

Höh! Tässä nyt tullaan! Mukulasta nousseet seitsemän nuppua
odottavat vuoroaan kärsivällisesti, esikoista ihaillen. Ekanupusta
kukkaan kului ainakin viitisen viikkoa ja minä senkun taputtelen
itseäni olalle että sellainen mestaripuutarhuri tässä touhuaa.

8 kommenttia:

  1. Voi ihanuutta. Kylläpä hyvä hoiva kannatti. Minulla syklaami on kestänyt aina yhden viikon. Onnistun sen hukuttamaan joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin vain hieman vettä kulhoon, ruukun siihen ja annoin sitten kasvin hörpätä itse siitä haluamansa määrä!

      Poista
  2. En ole aiemmin nähnyt moista kasvia/kukkaa. Hyvältähän se näyttää, ainakin kukkiessa. Tuo shakkilauta näyttää jotenkin omituiselta tai ainakin tosi isolta. Shakkiruudukko toimii sisustuksessa hyvin näemmä. Vähän vastaavia lattioita olen parit nähnyt nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He, shakkilauta on tuossa vain kätkemässä takana lojuvaa törkyä...

      Poista
  3. Ulrika50v.blogspot.com22. lokakuuta 2022 klo 9.58

    Ei ole helppoa aina kukkien kanssa, liikaa vettä tai liian vähä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, joskus näkee vasta janon kun lehdet ovat tosi apealla mielellä

      Poista
  4. Syklaami on kyllä kaunis, hienoa, että sait sen kukkimaan uudelleen. 😊😊🌺

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun kävit. Juu, seitsemän nuppua vielä jonossa...

    VastaaPoista