Kun oikea ei olekaan oikea

Tässä on hämmästyttävä esimerkki siitä kuinka Ruotsin verolaitos luottaa sokeasti ihmisten rehellisyyteen. Kertomuksen tarkoituksena ei ole antaa ohjeita rikoksiin, vaan se tarkastelee ilmiötä yhteiskunnallisena ja moraalisena ongelmana. Dokumentti on sitä paitsi näytetty Ruotsin televisiossa joten ne jotka jahtaavat helppoja ansiovihjeitä lienevät jo ammentaneen niitä ohjelmasta.

Verolaitos (Skatteverket) on viime vuosina kohdannut ilmiön, joka leviää hitaasti mutta varmasti: kotitalousvähennyksen (ROT) väärinkäytön. Se ei ole näyttävä rikos. Ei uhkaa, ei ammuskelua. Se ei räjähdä otsikoihin vaan tapahtuu hiljaisuudessa, lasku kerrallaan. Ruotsissa kotitalousvähennys on tarkoitettu helpottamaan ihmisten arkea. Esimerkiksi remontin tilaaja saa verovähennyksen  jo laskussa, kun työ on oikeasti tehty ja yritys on sen laskuttanut. Mutta tämänkin järjestelmän varjossa liikkuu ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuuden. Heillä ei ole aikomustakaan parantaa kenenkään kotia, vaan omaa talouttaan, ja heitä löytyy monista eri alan yrittäjistä.

Kun verolaitos julkaisi viimeisimmän tarkastusraporttinsa, yksi luku nousi selvästi esiin: kymmenet tuhannet remontit, joita ei koskaan tehty. Sellaisessa tapauksessa asiakas ei ole asiakas. Koska hän ei ole tilannut mitään remonttia, hän ei myöskään saa siitä laskua. Hän on täysin tietämätön siitä että huijari lähettää (tekemättömästä) remontista hänen kotonaan korvaushakemuksen verolaitokselle täysin ilman kuitteja tai muita tositteita. Niiden perään ei kukaan kysele koska hakemukset käsitellään ainoastaan tietokonetasolla ja hyvin nopeaan tahtiin.

Hakemuspaperilla remontit näyttävät moitteettomilta ja haluttu korvaus maksetaan huijarille välittömästi koska viranomainen haluaa hoitaa homman sujuvasti. Verolaitos ei pyydä lisätietoja eikä käy katsomassa, onko asiakkaan seinä oikeasti maalattu tai asunnon ovi vaihdettu. Kotitalousvähennys perustuu luottamussysteemiin, sanoo haastateltu veroviranomainen ja myhäilee reportterille. Huhu kulkee ja kaverit rikastuvat.

Viranomainen paljastaa myös että kone tai robotti reagoi hakemukseen vain jos joku ruutu on jäänyt ilman ruksia tai joku rivi täytetty puutteellisesti, ja kun nämä asiat on oikaistu, rikolliset onnistuvat. Rahat kilahtavat tilille ja veronmaksaja on jälleen köyhtynyt.

TV-ohjelmassa reportteri testasi menettelyn varmuuden. Hän lähetti verolaitokselle korvaushakemuksen jossa hän ilmoitti maalanneensa tuttavan kesämökin. Tosiasiassa hän ei ollut edes käynyt paikalla. Jo samana päivänä hakemuksen saavuttua verolaitokselle koko summa, yli kymmenen tuhatta kruunua, maksettiin hänen tililleen. (Ohjelman jälkeen reportteri maksoi rahat takaisin verolaitokselle.)

Yhteistä raportoidussa tapauksessa oli että kaikki huijauksen uhrit olivat syntyneet 1930 ja kaikkien sukunimi oli Svensson.

Petturit käyttävät hyväkseen sitä, että järjestelmä on rakennettu rehellisten ihmisten varaan. Kun joku valehtelee, se ei näytä rikokselta, vaan paperilta, joka näyttää oikealta.

Pitäisikö tällaisia ohjelmia edes lähettää? Mietityttää hieman jopa kirjoittaa asiasta blogissa. Medioissa rikollisista ei tulisi tehdä sankareita, mutta nykyisin he voivat saada jopa oman (suositun ja mainostetun) ohjelmasarjansa. Miksi?