Sormuksen paluu, osa 2/3

 

Kun rouva Strömblad palasi kotiin, päivän posti oli kasattu eteisen pöydälle. Tauno oli ilmeisesti pistäytynyt kotona ruokatunnilla ja unohtanut sammuttaa lampun.

Nainen poimi pinosta ylimmäisen, ruskean kirjekuoren. Se oli kustantamosta hänelle, ja paperin haju tuntui tutulta. Ei kumma, viikkolehti toimitettiin heille aina samanlaisessa kuoressa. Mutta mitä asiaa lehdellä oli hänelle nyt?

Avattuaan kirjeen rouva Strömblad alkoi vapista kauttaaltaan. Kustantamo kiitti häntä henkilökohtaisesta ja rohkeasta kertomuksesta joka oli julkaistu lehden uusimmassa numerossa hänen omalla nimellään, ja lähetti palkkioksi kauniisti kuvitetun vuosikalenterin.

Hän ei ollut lähettänyt lehdelle mitään tekstiä.

Joku leikki vakavalla asialla. Kuka oli allekirjoittanut "Lukijan tositarinan" sinisen sormuksen kohtalosta hänen nimellään? Tauno, hänen miehensä, ei saisi missään tapauksessa kuulla asian oikeaa laitaa. Tämä uskoi hänen unohtaneen sormuksen pesualtaan reunalle lääkärin vastaanotolla. Rouva Strömblad ei ollut kertonut kenellekään mitä oli tapahtunut todellisuudessa. Kuitenkin se kävi ilmi lehdestä yksityiskohtineen.

Yhtäkkiä rouva Strömblad tuli ajatelleeksi panttilainaamoa. Hämärää tiskiä, ja kuinka virkailijan katse oli viipynyt liian pitkään hänen sormuksessaan. Kuitinkin nainen oli kirjoittanut hitaasti, aivan kuin jokainen kirjain olisi ollut osa suurempaa salaisuutta.

Yöllä, kun Tauno jo kuorsasi, hän avasi kirjeen uudelleen ja yritti ajatella.

Kuinka hän olisi voinut aavistaa että totuus ei ollut salattu Taunolta, vaan häneltä itseltään?

Jatkuu vielä kerran...