(Kuva:oma)
Palettos Sofia Marketta oli päättänyt, että tämän vuoden naistenviikko olisi hänen viikkonsa - ei vain tikkuteatterin, ei vain ihailijoiden. Hän oli saanut jälleen kasan kirjeitä. Yhden Laihialta, jossa joku oli lähettänyt kuivuneen orvokin muistoksi “siitä kerrasta kun Palettos Sofia Marketta oli tikkuteatterin kruunaamaton kuningatar. Nousiaisista oli saapunut käsin kirjotettu kortti, jossa ihailija toivoi hänen “tekevän jotakin rohkeaa”. Hyvinkäältä tulleessa postissa oli pelkkä lause: “Muista levätä.” Sallasta asti oli lähetetty pieni, käsin veistetty puutikku, johon oli kaiverrettu hänen nimensä.
Mutta hän ei aikonut
rakentaa omaa hetkeään näiden viestien perusteella.
Naistenviikko oli
täynnä suunnitelmia, mutta toistaiseksi ne olivat kuin ilmapalloja, jotka jotka leijuivat kattoon, kauas hänen ulottuviltaan. Hän
halusi tanssia, nauraa, juoda kuplivaa, ehkä jopa suudella jotakuta torin
varjoissa. Hän halusi railakkuutta, sellaista joka saa posket hehkumaan ja
kengät unohtumaan kadulle.
Kengät? Hänen unelmissaan sellaiset olivat suurempi kohde kuin intohimoinen sulhanen.
Naistenviikko
oli tuskin vielä alkanut. Palettos Sofia Marketalla oli aikaa. Mutta tällä kertaa hän ei aikonut odottaa jotakin joka ei tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti