lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ukkosta torpalla ja kotona























Hupsista! Tunnen itseni yhtä eksyneeksi kuin kartanon rouva kuvassa. Salama sammutti tietokoneen lopullisesti joten täytyy tuumata vaihtoehtoja.

En päivitä sivuani toistaiseksi, katsotaan sitten elokuun puolella miten juttu lähtee toimimaan. Valitettavasti meni myös sähköposti siinä myräkässä.

Kivaa kesänjatkoa!
Hanna Helena

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kosotädiltä tunnustus


















Olen ihan otettu kun Kosotäti lähetti minulle tämän ihanan ruusunpunaisen blogitunnustuksen. Kiitos sinulle yllätyksestä joka lämmittää sekä sisäistä sielua että kaikkea sen ympärillä! Haluaisin ikuistaa tämän kuvan tuohon blogini  reunaan, niin että se sinä pysyisi vankasti,  mutta en ole niin tekninen että tuommoinen ihmetemppu onnistuisi!

Olen nähnyt monta ihastuttavaa blogia, joten ruusuja aion sirotella tilaisuuden tullen eteenpäin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Simpukoita, suolaisia tuulia

Kun lähdetään päivän retkelle meren rantaan niin ei tiedetä koskaan mitä kummajaisia sieltä tuodaan tuliaisina illansuussa kotiin, paitsi auringonpaahtamaa nenänpäätä, hyvää mieltä ja suolaista ihoa uinnin jälkeen. Ihania lämpimiä kallioita sieltä nytkin löytyi kun päädyttiin oikeeaan paratiisipaikkaan. Poimittiin tuoreita simpukoita ja tehtiin illalla paellaa, mums!

Tässä muutama kesäinen muisto ikuistettuna retken varrelta, Önneredin rannalta Gööteporin ulkopuolelta.


















Mutta ei ollut hullumpaa tula kotiinkaan ja ihastella karujen kallioiden sijasta oman puutarhan kukkaloistoa.


 




















Mukavia kesäpäiviä, tavataan taas!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Torpan tarinaa - hiljaiseloa

On helteinen keskikesä. Pilvenhattarat ajavat kilpaa toisiaan korkealla taivaalla  ja kuljettavat niillä istuvia herroja maisemasta toiseen. Alhaalla maan päällä heinätyöt odottavat kylän asukkeja. Kärpäset pörisevät ärsyyntyneinä torpan pikku ikkunassa löytämättä tietä vapauteen. Väinöllä sen sijaan ei ollut vaikeuksia jättää vankilaselli taakseen ja ylittää öinen peltoaukeama kenenkään huomaamatta. Vielä tänäänkin tarkka katsoja voi siinä joka kevät aavistaa karkurin jättämän vaon joka ei koskaan umpene. Jotakin painavaa karkurilla oli aivan ilmeisesti ollut mukanaan. Oliko se vanha ruuhi tai säkki täynnä hänen piilottamiaan kultaesineitä? Vako vinksahteli sinne tänne sillä Väinön jalat olivat aivan eri kokoiset.






















Väinön öinen pakomatka suunnistui aivan ensiksi hänen antiikkikauppaansa. Siellä barokkikuoron leninki vaihtui näpppärästi upouuteen herrasmiehen asuun, ja Väinö oli tyytyväinen. Hänellä ei ollut enää kiire.






















Samoihin aikoihin luostarissa isonenäinen nainen, maakreivitär, sovitteli hänkin pukua jota kukaan muu asukki ei ollut tähän mennessä nähnyt. Ihmeellisen kaunis luomus oli odottanut häntä, huolellisesti paperiin käärittynä, komeron uumenissa siitä lähtien kun hän ensi kerran oli saapunut luostariin suojaa etsien. Puku oli peräisin nuoruuden kukoistusajoilta, kauan ennen naisen joutumista keisarin vangiksi, ja ainoa muisto ennen eletystä huolettomasta nuoruudesta. Tulisiko sille enää koskaan käyttöä? Kreivitär huokaisi syvään ja palasi nurkassa odottavien taulunkehysten pariin. Siveltimet oli vielä hankittava, balsamia ja tärpättiä, kananmunia ja sinooperia väriä. Sävyt tulisivat muistuttamaan hänen upeaa aatelista asuaan.






















Palataan vielä hetkeksi torppakylään. Pitäjän seurakunnan rovastilla, nyt jo eläkeläinen, on nimittäin yllättäviä huolia. Hän on viettänyt alkukesän kauniit päivät tomuisten kirkonkirjojen ja vanhojen kirjeiden parissa, sillä jotakin outoa on seurakunnan menneisyydestä pulpahtanut hänen mieleensä. Asia kiehtoo rovastia, ja hän aikoo lähteä kotikäynnille kaikkein iäkkäimpien kyläläisten luokse saadakseen selvyyttä häntä askarruttaviin kysymyksiin. Pian se olisi ehkä liian myöhäistä - rovastille tuli kiire.























keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Torpan tarinaa - luostarissa

Isonenäinen nainen, luostarin uusin asukki, ei ole mikään hento kukkanen. Hänen taustastaan riittäisi kertomista moneksi talvi-illaksi kun väki istuu torpan lämmössä ja pitää hämärää.

Ne harvat pitäjän asukkaista jotka tiesivät tai olivat tietävinään, puhuivat että kyseessä oli entinen itkijänainen ja ennustaja karjalanmailta. Ehkä häntä ominaisuuksiensa vuoksi  karteltiin, voisi vaikka nähdä suoraan ihmisen lävitse ja ennustella pahoja tulevia tapahtumia?

Mutta isonenäisellä oli omat syynsä lähteä luostarin rauhaan, pois uteliailta katseilta ja juorujen kehästä. Hän oli maakreivitär, ollut jopa keisarin vankina kauan sitten. Mutta siitä sitten puhutaan ehkä joskus toiste. Nyt nainen oli hankkinut luostarin työpajasta tarvittavat välineet ja ryhtyi pinnoittamaan kangasta taulunkehyksiin. Pian hän alkaisi maalata, sutia pensselillään esille koreat kuvat. Aihe oli valmiksi ajateltu. Se oli aivan hänen suurensuuren nenänsä edessä.






















maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lasinkirkas laituri, saksiruno

Kesäpäivän iloksi, lehdistä saksittua kuvin ja sanoin. Sekä muistojen vanha kirjekuori, vastaanottajan malttamattomasti auki repäisemä eräänä arkipäivänä 88 vuotta sitten...

Klikkaa kuva suuremmaksi.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kesäyön mystiikkaa

Rouskis rouskis, jännitysromaaneja tämä täti ahmii suurella ruokahalulla myöhäisinä iltahetkinä! Suomen matkoilla yritän aina löytää mukaani Outi Pakkasen romaaneja, ja nyt niitä onkin jo kertynyt melkoinen pino.

Ehkä tähän kuvaani tuli inspiraatio jostakin mukavasta, ei kun karmeasta, lukuhetkestä kauan sitten.






















Jännää kesää teille kaikille lukijoilleni, ja muistakaahan pureskella Kesäpähkinää!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Torpan uutisia kaukaa ja läheltä

Väinö oli ehtinyt istua kaltereiden takana jo viikkoja, muistella kaihoisana menneitä ja miettiä kuumeisesti tulevaa. Yhä useammin hänen ajatuksensa palasivat lapsuuteen, sisarusten kesäleikkeihin mäkitorpalla. Ovi oli matala ja kynnys korkea, ja sisällä oli ahtaampaa kuin hänen vankisellissään. Pienet harmaat ikkunat siilasivat säästeliäästi päivänvaloa sekä silloin että nyt. Mutta missä oli lapsuuden turvallinen enkeli? Väinön unissa suojelusenkeli oli paatunut harmaaksi kivihahmoksi jolla voisi olla antiikkiarvoa markkinoilla. Mutta Väinön päiväunissa houkutteli myös kotijärven ranta ja sadunsininen metsä sen takana.






















Väinön ajatus liidähti meren ulapoille missä tuuli kuljetti purjealusta huimaa vauhtia eteenpäin. Toistui outo uni missä haaksirikko laiva uinui samean syvyyden suojassa. Sinne eivät  tyrskyt tai päivänvalo ulottuneet. Hylyn yläpuolella purjehti suuri alus kohtalokkaan mustaa yötä, mutta unessa synkän taivaan kaarta valaisivat ihmeellisen kauniit kristallikruunut ikäänkuin juhlasalongissa.






















Kristallikruunut loistivat juuri silloin todellisuudessakin, mutta kaukana Väinön kalseasta sellistä. Muori, entinen Kapteenskan Kotiapu, oli saanut mieleistään työtä pitojen tarjoilijana kun kaupungista asti saapui juhlaväkeä komistettuun kartanoon. Sinne kokoontui aatelisia, häävieraita ja hautajaisväkeä, pappeja, nimismiehiä, ratsuväkeä ja hienoja neitejä, varakkaiden tyttäriä. Muori vaelsi  vieraiden joukossa kahvitarjottimineen, ystävällisesti hymyillen. Joskus katettiin esille muutakin lämmintä kauniisiin laseihin.  Juhlan humu sai muorin melkein unohtamaan sielua kaivertavat surulliset tapahtumat, ja henkiset haavat alkoivat hetki hetkeltä arpeutua. Hitaasti, mutta hyvää tehden.






















Luostarin kesä kaukaisessa meren saaressa oli hiljainen. Barokkikuoro ei tullut enää sinne esiintymään, ja muiltakin vierailta evättiin pääsy kaikkein pyhimpään sen jälkeen kun arvokas taulu oli kadonnut liturgian jälkeen kuorolaulajien lähdettyä. Isonenäinen nainen istui usein yksinään oman luostarikammionsa suojassa. Hän saattoi katsella takaisin tuomaansa taulua tuntikausia, kuvaa jossa madonnan kyyneleet kohosivat taivasta kohti. Vielä hän ei ripustaisi taideteosta omalle paikalleen luostarikirkkoon. Hän halusi pitää sen kammiossaan, sillä hänen yksinäisissä ajatuksissaan oli alkanut versoa kiehtova suunnitelma. Vielä ei ollutkaan aika ottaa Väinöön yhteyttä.






















Mutta Väinö ei ollut luonteeltaan neuvoton. Hän oli ulkoilujensa aikana tutkinut vankilapuutarhan nurkasta nurkkaan ja löytänyt ristinmuotoisen luolan tunneleineen. Käytävän aukesi puutarhan kauimpaan nurkkaan. Juuri siellä ikivanha mänty oli aikanaan hakeutunut vapauteen rauta-aidan ylitse ja tarjosi nyt Väinölle samaa mahdollisuutta. Oliko umpeen kasvanutta tietä käytetty muinoinkin, ja kuka oli unohtanut vanhan ruuhen lehvistön kätköön? Se oli männyn kasvaessa noussut  mukana taivasta kohden ja pelastunut varmalta lahoutumiselta.

















Väinö, joka nyt kutsui itseään antiikkikauppias Vaino Vorontsoksi, pukeutui barokkikuoron ajoilta tallettamaansa esiintymispukuun, ja lähti matkaan. Pian hän oli vapaa mies naisen koreissa vaatteissa, mutta sehän oli vain hetkellinen ongelma. Paljon vaikeampi pulma oli saada mukaan kätketty ruuhi.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesäheinä (Kihivas)


Heilimoi heinä.
Iltaan heleään
viivähtää
helle heinäkuun.

Tässä Kihivaksen haaste, johon laitan vesiväri-tussimaalaukseni yli vuosikymmenen takaa. Se on Sörlagerin saaresta Tanskanmaalta, tosin kesäkuulta mutta se oli varmasti tällainen myös heinäkuun helteessä. Kukaties näky on samanlainen vielä tänäänkin?

Minulle kesäheinä voi tuoda mieleen vaikkapa kahisevaa kaislaa tai kuivunutta mennytvuotista rantaruohoa joka on kamppaillut läpi karun saaren myrskyt, sateet ja suolaiset tuulet...


torstai 4. heinäkuuta 2013

Kultajyviä

Se lähti kyyhkysen lailla pois
vai, odotahan hetkinen ja kuuntele
eikö se siiven havina enemmänkin kuullostanut
kultajyvien ratinalta polkupyörän alla?
Minä se taas taidan haaveilla romantiikasta
mutkaisen soratien varrella
Kun tuo kuu taivaalla on niin arkinen
ja pyörämies meni vaan naapuriin
palauttamaan sorvimutteria
soittamaan suutaan, ukkokultani.


Koivikon löytöjä

Kihivas käski viime haasteessaan sukeltamaan koivikkoon. Saunavastojako hakemaan? Näin siinä sitten kävi saunattomalle, koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee luonnon tarjottimella kun kulkee korvat höröllä ja katse avoimena. Taikka sitten koppa täynnä akkojen huihai-mielikuvitusta kuten isäntä tuohon toteaisi. Odottelen Kihivaksen seuraavaa haastetta!


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesäpähkinä!


Hei hei siellä kesäheinikossa, kaikki Puutarhamaijat, Luontoliisat ja muuten vaan mukavat immeiset! Tulettehan mukaan ratkaisemaan sanapähkinää jossa kyselen näin suven keskellä kasveja! Nämä tässä voivat olla joko luonnon villejä kaunottaria taikka kukkapenkin kesyjä suojatteja. Nimien alkukirjaimista muodostuu ratkaisu josta toivon sinun tekevän kortin (atc, postikortti tai koko mikä vain!) 

Aikaa sinulla on roimasti, nimittäin heinäkuun viimeiseen saakka. Ethän paljasta kasvien nimiä blogissasi niin että muutkin saavat mahdollisuuden arvuutella. Kortin voit sen sijaan julkaista milloin vain, ja muistathan  lenkittää sen blogiini.

Palkinto? No se kunnia kortin teosta ja siten saavutettu ihailijakaarti! Ratkaisun julkaisen blogissani elokuun puoliväliin mennessä.

Tässä sitten itse pähkinä, mitkä kasvit kätkeytyvät näiden kummajaisten taakse?

01. Ensi hetkell'
02. P-laukku
03. Raja on varma
04. Usko on kivi
05. Et moiti!
06. Ongi kun raukka
07. Kurkaten
08. Oppi-isi
09. Liike tinkii nyt
10. Tietty pari R.
11. Olen lukko
12. Tuulikon kukka
13. Tehne rukous
14. Mahaan koski
15. Ikkunasiruko?
16. Karhean kallo
17. Hakkorovio



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Katiskaverkosta, saksiruno

Hei kaikki kesänviettäjät, kiitokseksi niiaan ja ihmettelen että aina vaan jaksatte lukea Torpan tarinaa joka viime aikoina on hallinnut blogiani täysin. Olen aivan otettu kaikista ihanista kommenteistanne ja ruusuisista kiitoksistanne! Luen ne tosi tarkkaan ja panen muistiin korvan taakse, mutta valitettavasti en ole ehtinyt vastailla blogissani kun haluan niin mielelläni viedä tarinaa eteenpäin!

Tässä vaihteeksi saksittu, liimattu lehtileikeruno "Katiskaverkosta".


Ja sitten jatkossa? Kuuntelen kaislikon suhinaa ja kuinka tuuli kuiskuttaa lähestyvästä sateesta. No, ehkäpä uusi Pähkinä-visa tulee näyttäytymään blogissani, jokunen atc myöskin lienee työn alla. Mutta sen jälkeen en voi olla lähtemättä tutkiskelemaan Torppakylän (petollisen?) rauhallista kesää ja toivon että olette silloin seuranani!