perjantai 9. syyskuuta 2022

Tuulen juuret


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään on niin vinha tuuli
että vastaantulijoista
ja myötätuntoisista kirjaimista
on tosi puute.

Siksi pysyttelen ytimessäni
kuin laboratoriossa

senkin tehtävänä
pitää ulkoiset vaikutteet

loitolla.

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Renkaita

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metsä ohjaa minua pehmeästi

lähemmäs soljuvaa mustanpuhuvaa

mutta niin kauan kun kykenen

hengittämään

ei ole tarvetta viimeistellä mitään

vetäytyä määrätietoisuuteen

äkkisyvään sisälläni.  

 
Kenen syy että

heitän pienen kiven veteen

pesäpaikkaa löytämään

kenenkään kaipaamatta se vajoaa

vapisematta.

 Mistä minä sen tiedän

ehkä silläkin oli mukavuusalueensa.

 Vieläkin pohdin kokemukseni

laatua.

 

 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Kuka oli R? (Osa 6)


 









Koitti iltapäivä ja aika lähteä. Käyntini Cordelian luona ei ollut antanut vastauksia yhteenkään kysymyksistäni. Jätin vanhuksen nuokkumaan lepotuoliinsa ja astelin mietteliäänä puuutarhan läpi kaupungille. Ostin mukaan pientä italialaista purtavaa ja päätin viettää illan lahja-asunnossani Cordelian päiväkirjaa tutkien.

Eteisessä odotti yllätys.











Joku oli käynyt pudottamassa avainnipun postiluukusta lattialle. Yksi avaimista sopi asuntoni oveen, mutta entä kolme muuta?

Huokasin helpotuksesta. Mikään ei ollut muuttunut huoneissa ja ehkä tuntemattoman käynnit asunnossani päättyisivät tähän.

"Minulla on ystävä" oli Cordelia sanonut ja katsonut minua salaperäinen tuike silmissään. Mutta sen enempää hän ei ollut halukas kertomaan, ei edes kuka oli käynyt tuomassa hänelle saman ruukkukasvin joka oli kadonnut Cordelian entisestä asunnosta viime käyntini jälkeen.

"R:n arvoitus ratkesi eilen talon pihalla" hän oli kirjoittanut aikoinaan päiväkirjaansa. Ehkä siinä olisi koko tapahtumaketjun avain? Jatkoin lukemista yömyöhään kunnes vakuutuin että olin päässyt lähelle ratkaisua.











Levottomasti nukutun yön jälkeen tiesin mitä oli tapahtunut. Tottakai. Don Ramon ei ollut ainoastaan tilanteeseen sopiva etiketti viinipullon kyljessä. Don Ramon oli päiväkirjan "R". Eläkevuosiaan viettävä yhtiön entinen talonmies joka asui vieläkin pohjakerroksessa. Cordelian monivuotinen salainen kavaljeeri jolla oli kaiken aikaa ollut avain asuntooni. Päiväkirjamerkintä "R:n arvoitus ratkesi pihalla" tarkoitti että Don Ramon oli näyttäytynyt yllättävän kauan yksin, ilman rouvaansa, ja Cordelia oli lopulta mennyt tiedustelemaan syytä siihen. Vaimo oli ottanut avioeron ja palannut Don Ramonin entiseen kotimaahan Espanjaan.

Tästä alkoi versoa uusi ystävyys. Don Ramon haki Cordeliaa vieläkin tämän  entiselle asunnolle sillä Cordelia ei pitänyt senioritalolaisten urkkivista katseista. Täällä he voivat rauhassa viettää yhteisiä hetkiä, eikä  huomaavainen kavaljeeri unohtanut koskaan Cordelian arvostamaa Don Ramon -viinipulloa.

En kuitenkaan voinut olla epäilemättä. Jokin tässä nakersi.Vaatekomerosta oli löytynyt vihreä asiakirjasalkku jonka päällä komeilivat kultaiset kirjaimet DR. Se oli tyhjä, mutta miksi se löytyi Cordelian entisestä asunnosta?

Oikeudenkäynnistä tuli hyvin lyhyt.










Cordelia oli menehtynyt vanhuuteen tai viinin lipittämiseen, ja Don Ramon oli näyttänyt tuomarille äskettäin päivätyn, Cordelian allekirjoittaman dokumentin jonka mukaan nainen oli testamentannut asuntonsa hänelle. Mies ei ollut koskaan saanut tietää että Cordelia oli lahjoittanut sen minulle jo vuosia aikaisemmin.

Loppu (ilman sensuuria)

P.S. Ne kolme muuta avainta? Pienin niistä sopi lipastoon jossa oli yksi ainoa esine. Se oli videofilmi jonka sisältöä ei todellakaan sovi paljastaa tässä. Edes mielikuvituksissani en olisi uskonut sellaista Cordeliasta joka muistutti hienostunutta iäkästä aatelisrouvaa kaukana Espanjan kuumista öistä.  No, ihanaa että hän oli niin eläväinen loppuun asti ja antoi ennakkoluuloilleni ansaitut potkut.

Loppu (sensuroitu)

torstai 24. maaliskuuta 2022

Cordelia kertoo (osa 5)

 











Nyt olin senioritalossa vierailemassa Cordelian luona. Jo ensimmäinen näky säikytti. Pöydällä komeili kukkaan puhjennut viherkasvi eikä ollut epäilystäkään sen alkuperästä. Sama antiikkinen ruukku vahvisti asian. Kukka oli tuotu tänne Cordelian entisestä asunnosta, aivan äskettäin. Kuinka? Kenen toimesta? 

En kysynyt vielä. Annoin Cordelian kertoa. Vanha nainen oli salaperäisen näköinen kun hän aloitti keskustelumme. "Minulla on ystävä". Ystävä? Niistähän hänellä ei koskaan ollut puutetta, vai oliko? 

Muistan kuinka hän aikoinaan oli todennut että ystävättäriä oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt hän halusi myös miehen elämäänsä. Yhdeksänkymmentävuotiaana hän laittoi ystävänhakuilmoituksen paikalliseen sanomalehteen, mutta vastauksia ei tullut. Sitä paitsi Cordelia oli hermostunut siitä että ilmoitukseen oli tullut kiusallinen painovirhe. Sen mukaan hänen ikänsä oli virheellisesti vain 80 vuotta. Hän oli menyt lehden toimitukseen ja vaatinut ilmoituksen uusimista ilman lisäkustannuksia. Iästä ei saanut valehdella, se oli 90 ja sillä siisti. Ilmoitus julkaistiin uudelleen jo samalla viikolla, ja nyt kiinnostuneita alkoi löytyä.

Cordelia oli vastaillut muutamille miehille. Tavannut joitakin ja pettynyt. Mutta sitten eräänä päivänä hänen ovikellonsa oli soinut. Rappukäytävässä seisoi tuntematon mies kukkakimppuineen. Kävi ilmi että hän oli vastannut Cordelian lehti-ilmoitukseen ja Cordelia oli kirjoittanut miehelle kirjeen puhelinnumeron kera. Mies kertoi asuvansa aivan lähistöllä.

"Ajatteles että se hölmö oli lukenut läpi koko puhelinluettelon löytääkseen minun osoitteeni" Cordelia ihmetteli, "ja tämän kaupungin luettelohan on tosi paksu". Mutta Cordeliaa loukkasi miehen käytöstapa, ja sitäpaitsi ilmeisen utelias kerrossiivooja kurkkaili rappukäytävässä miehen selän takaa. Cordelia sulki napakasti oven kiitettyään tuntematonta yllättävästä käynnistä ja antoi miehen ymmärtää ettei hän ollut tervetullut toiste.

--

jatkuu



perjantai 18. maaliskuuta 2022

Paluu asunnolle (osa 4)

 











Cordelia oli jopa hieman närkästynyt ja loukattu. Oliko miesvainaan pakko ilmoittaa ettei tuonpuoleiseen ollut mitään yhteyttä. Olisi edes ymmärtänyt viimeinkin kietaista sanansa
pumpulin sisään. Ei totuuden tarvinnut olla yhtä mustavalkoinen kuin Cordelian taulut.

Juuri silloin en osannut sanoa tuohon yhtään mitään, kuuntelin vain vanhan naisen valitusta. Keväällä matkustin asunnolle ja tällä kertaa olin ilmoittanut myös Cordelialle että tulisin tervehtimään häntä senioritalossa. En kertonut että kohtaisimme ehkä viimeisen kerran koska minua pelotti yöpyä huoneistossa jossa aivan ilmeisesti käytiin poissaollessani.

Saavuin perille iltamyöhään. Alaoven edessä talon pihalla näytti makaavan kultakoru. Kumarruin ja totesin että se olikin yksinäinen, pieni keltainen kukka. Eikö juuri samanlaisia ollut asunnon ainoassa viherkasvissa? Siinä jota joku tuntematon oli käynyt kastelemassa?

Oli liian väsynyt katsellakseni huoneita. Yhden asian kuitenkin huomasin. Kasvi oli poissa.




keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Mietityttää vieläkin (osa 3)

 












Olin viettänyt unettomia öitä lahja-asunnossani josta kerroin Krapuhaasteessa.
Kuinka hyvä olikaan palata omaan torppaan. Mutta en vieläkään osannut jättää
aavistuksiani. Palelin vällyn alla karvalakki päässä ja vanha kissa lämpötyynynä
kyljessä. Mietitytti. Mitä oikeastaan olin pannut merkille Cordelian entisessä
huoneistossa?











Olin säästänyt viinipullon ja lasimme siltä illalta kun Cordelia ja minä
olimme juhlineet yhdessä. Hän muuttaisi seniorikotiin ja minä olin saanut hänen
asuntonsa. Oli syyskuu 1998. Sama pullo pöydällä vieläkin ja hiukkasen verran
viiniä samoissa laseissa. Mutta kuvittelinko että niistä lehahti nenään tuore aromi?

Pullon etiketti oli sama, mutta vuosikerta ei. Don Ramon satoa 2001. Siis viime vuodelta.
Korkattu aivan viime aikoina. Nyt minua alkoi viluttaa ensimmäisen kerran. Cordelialla ei 
ollut kännykkää enkä halunnut yllättää häntä enää tänään myöhäisenä iltana. Aloin selata pöydälle jäänyttä taskuallakkaa johon Cordelia oli tehnyt päiväkirjamaisia merkintöjä. 

Joskus aivan arvoituksellisia.

"Tänään selvisi R:n tapaus talon pihalla." Mitähän sekin tarkoitti? Heti huomenissa halusin
lähteä tapaamaan vanhaa rouvaa. Cordelia oli ollut leski jo monta vuotta. Hänelle oli lopultakin
jäänyt aikaa maalata unelmiensa taulut. Niistä tulisi modernit, mustavalkoiset. Niin tapahtuikin. 

Mutta eräänä yönä Cordelia oli nähnyt unen jossa vitivalkoisen huoneen keskellä oli musta viivamainen seinä. Sen takaa hän oli kuullut miesvainaan äänen joka kertoi hyvin selvästi että mitään viestiä ei kannattaisi odottaa elävien ja kuolleiden välillä. Loppu oli ikuinen.

Cordelia ei halunnut pitää taulujaan sellaisen sanoman jälkeen joten ne jäivät roikkumaan seinälleni.

...

Jatkoa seuraa

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Mitä oli tapahtunut? Kraputarinani osa 2

 










Cordelia oli ollut liian vanha ja yksinäinen eikä pitänyt naapureista jotka kutsuivat häntä sivistymättömästi Ellaksi. Kun tuntemattomat alkoivat varastaa postimerkkejä kirjoituspöydän laatikosta Cordelia lahjoitti asuntonsa minulle, ainoalle sukulaiselleen, ja muutti seniorikotiin. Mukana sinne kulkivat Venäjältä periytyneet raskaat huonekalut, matot, kristallit ja öljymaalaukset. Otin kiitollisena vastaan lahjan joka asunnon lisäksi koostui mustavalkoisista taideteoksista. Ne olivat 98 vuotiaan Cordelian uutta tuotantoa mutta missään tapauksessa hän ei halunnut niitä mukaansa. Selityksen saisin myöhemmin.

Kirpputorilta ja taloyhtiön roska-asemalta löysin tarvittavat huonekalut. Viinipullo laseineen oli muisto yhteisistä jäähyväisistämme. Niin ainakin luulin.

Olin säästänyt Cordelian päiväkirjan. Se lojui pöydällä ja tulisi paljastamaan kuinka mahdoton kohtaa aavistamattoman.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Krapuhaasteeseen


 








Milloin alkoi tuntua tuskalliselta tulla tänne? Ei se ollut sisustuksesta riippuvaista, päinvastoin. Joka kerta ajettuani hissillä seitsemänteen kerrokseen viivyttelin rappukäytävässä ennenkuin poimin käsilaukusta tänne sopivan avainnipun. Ovikellon soittaminen oli turhaa. Ei siellä enää ollut ketään. Asunnosta oli tullut minun oma keitaani. Mutta kuinka kauan minulla olisi varaa pitää sen itselläni?


En ollut koskenut täällä mihinkään. Jäljellä oli vieläkin viimeinen pullo ja kaksi viinilasia. Ainoat tuliaiseni olivat niittyleinikit jotka ripustaisin vaatehuoneeseen. Seuraavalla kerralla laittaisin ne maljakkoon kuivakukiksi, sitten kun olisi aika tyhjentää pieni tarjoilupöytä. Kitarasta en pitänyt, sen veisin kirpputorille.


Mutta kuka oli käynyt kastelemassa viherkasvin? Viime käynnistäni oli kulunut vuosi.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Sairaan kuolema













En minä ketään sairasta hengiltä halua
ajattelen vaan että olisipa hienoa
jos taudin pöpöt voisi tappaa maailmasta.

Sitten ei sairaita olisi olemassakaan.

Nyt pitää eristäytyä kotiinsa
kuin johonkin laboratorioon
tehtävänä pitää
kaikki kuulumaton loitolla.