perjantai 30. joulukuuta 2022

Hanhenmarssia

 















 





Vuoden lahja
Vuoden kirja
Vuoden juhla-ateria
Vuoden matkakohde
Vuoden huulipuna
Vuoden kaunein
Vuoden vihje
Vuoden sijoitus
Vuoden seinäväri
Vuoden musiikki
Vuoden loppu.

Entä jos ei seuraakaan 
joukkoa, nokkimaan,
samoin pyrstösulin?

Kaikkea mahtuu.

Nämä kukat oli heitetty
kaatopaikalle.

Eivät olleet tarpeeksi
trendikkäitä.

Tai vuoden taimiuutuuksia.




maanantai 26. joulukuuta 2022

Mistä tulevaisuus saa muotonsa?

Senhän kun tietäisi, aina ei ole helppoa ymmärtää edes
aikaa jota elämme juuri nyt.

No, ei jossittelua vaan -  Hyvää uutta vuotta teille kaikille,
tavataan blogeissamme!









lauantai 17. joulukuuta 2022

Tänään - idag

 










Mikä haaste onkaan elää 
läsnäolevaa aikaa
Eilen sitä ei vielä ollut
ja huomenna se on jo ohitse

Vilken utmaning att leva i nuet
igår fanns det inte ännu
och i morgon är det redan över

(Joulukalenteristani)


keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Laita hymysi töihin! Låt ditt leende jobba!

 





















Älä ole huoliesi tuoma
ole unelmiesi viemä

Låt inte dina bekymmer bära dig hit
låt dina drömmar ta dig härifrån

(Joulukalenteristani, från min julkalender)

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Näinkin voi käydä

 










Yhdessä tänne etelään matkustaneen ystäväpariskunnan kanssa seisomme
toivorikkaina pitkässä jonossa. Perinteinen joulukonsertti kulttuuritalolla alkaa
puolen tunnin kuluttua. Emme todellakaan ole yksin, mutta alkuilta on hyvin leuto,
melkein 23 astetta plussaa. Juttelemme iloisina, me talvipakolaiset. Meillä on
aikaa odotella.

Ovella käteen työnnetään ilmainen arpa, ja saamme pehmeät istumapaikat salista.
Taidamme olla ainoat ulkomaalaiset yleisössä. Meitä tervehditään lämpimin
hymyin ja jopa kättelyin. Emme ymmärrä kieltä, mutta musiikkihan on kansainvälisesti
tulkittavaa. Kuten arpanumerotkin, ajattelen. Mutta kun voittaja kuulutetaan väliajalla
emme ymmärrä mitään. Pidän arpalappuani korkealla joten takana istuvat näkevät
numeron. Taivas - minua aletaan pökkiä ja osoitella. Olen voittanut!

Sandaaleissa ja turistikamppeissa kiipeän lavalle noutamaan voittoa. Se on pieni
joulupaperiin kääritty pitkulainen paketti. Suklaalevy? Päätän avata sen vasta jouluaattona.

Tunnelmallisen joulukonsertin jälkeen päätämme lähteä ystäviemme kanssa iltapalalle.
He haluavat maksaa omansa, ja minä poimin esille kukkaroni josta tiedän löytyvän tarvittavan
määrän kolikoita omaan pieneen kapakkalaskuumme. Toivottelemme ajoissa hyvää yötä ja
lähdemme kävelemään eri suuntiin kohti hotelleitamme.

Asuntoalueemme vastaanotto on suljettu jo kello 18.00 mutta hallussamme on oma
avain ulkoporttiin. Niin luulemme, kunnes mieheni alkaa turhaan etsiä polvihousujensa
sivutaskusta avainkukkaroaan. Se on poissa. Nyt hän muistaa. Eikö joku tönäissyt häntä
konserttitalon ulkopuolella jonottaessamme? Vanhempi naishenkilö joka katosi nopeasti
tungokseen? Katseet olivat kohdanneet vain silmänräpäyksen verran. Me toiset porukasta
emme huomanneet mitään.

Varovaisia kun olemme, meillä ei ole älypuhelinta eikä muutakaan viestimislaitetta mukana. Voisi vaikka unohtua jonnekin. Menemme siksi vastapäiseen baariin jossa ystävällinen nuori mies tarjoutuu auttamaan. Hän soittaa omasta kännykästään hätänumeroon jonka hän lukee hotellimme ulko-ovesta. Mutta toisesta päästä ei vastata. 

Mitä tehdä? Kello on 23.30 kun päätämme kävellä tutun kaupungin läpi suureen hotelliin jossa
olemme viettäneet monet talvikuukaudet. Siellä meidät tunnetaan, mutta kun ei ole näyttää passia
voi henkilökunnalle tulla ongelmia poliisin kanssa. Vastaanottoapulainen soittaa hänkin hotellimme
hätänumeroon ja kertoo miten meille on käynyt. Jättää myös ääniviestin maan kielellä ja pyytää
soittamaan heti takaisin. Odotamme miltei tunnin. Kukaan ei soita. 

Saamme loppuyön tunneiksi asunnon jonka hinta hipoo taivaita. Kaksi suurta huonetta, keittiö, näköalaparveke. Voimme tulla maksamaan seuraavana päivänä kun olemme päässeet varsinaiseen asuntoomme noutamaan lompakon.

Heti aamuvarhaisesta kiirehdimme asunnolle. Oveemme on jo vaihdettu lukko, joten öinen puhelumme on sittenkin kuultu ja analysoitu. Lukon uusiminen oli tarpeetonta sillä anastettu avain oli täysin ilman osoitetta. Mutta ehkä he luulivat varastetun lompakon sisältäneen henkilötietoja tai jotakin muuta hotellihuoneen paljastavaa. Hätänumerosta yöllä vastuussa ollut virkailija sanoi ottaneensa unitabletit eikä kuullut soittoamme. Hän lateli hyvin nopeasti käteiset rahat pöydälle ja kävin maksamassa niillä yöpymisemme.

Avaimen lisäksi mieheni kukkarossa oli vain muutama kolikko, vastaten suunnilleen kuutta euroa.
Ei mitään muuta - ei nimiä, luottokortteja, ajokorttia, ei mitään. Pankkilokeron avain onneksi oli minun olkalaukussani jota yleensä puristan paniikinomaisesti ulkona kävellessämme.

Eipä taskuvaras rikastunut tällä kertaa.

Mitäkö voitin arvallani joulukonsertissa? Vasta kotona selvisi vempaimen nimi. Metrometer!
Lahjoitimme sen kotikuntamme musiikkikoululle.


perjantai 18. marraskuuta 2022

Pienessäkin jotakin suurta

 















Miltei olemattomallakin pihalla voi kasvaa lämpimiä ajatuksia. Tämä on vuosia sitten otettu joulun ajan kuva nyt jo pois nukkuneen äitini hoivalaitoksen ympäristöstä keskellä kaupunkia. Eivät taida siellä tietää että tämä vaatimaton näkymä tekee ainakin yhden ihmisen yhä onnelliseksi, muistoja kun ei ole kertynyt kovin paljon, enkä enää pääse käymään paikalla. Pienikin valo karkottaa pimeyden.

torstai 10. marraskuuta 2022

Torstaiharmaata, vai onko?

 














Tietää että on syksy kun
maisemataulu lakastuu seinällä

keittiössä raaputan perunaa
silpoilen sipulia

vain sitkeä ajatukseni jää
leikkuulaudalle odottamaan
viipalointiasi

lakanoissa sesonkiin sopivat
kauraryynikuviot

kunhan en rupea näkemään
painajaisia puurokattilasta

närästyspillerissäkin on
kuulemma alumiinia.

Helppo sinun sanoa että
laita hymysi töihin






torstai 3. marraskuuta 2022

Mustan Kullan Valmistamo

 














Meillä on oma Tehdas vaikka kutsumme sitä jostakin syystä Toimistoksi.
Siellä sovelletaan kolmivuorotyötä eikä lomapäiviä pidetä lainkaan.
Koneisto jauhaa seitsemän päivää ja yötä viikossa.

Tehtaamme on pääteasema jonne saapuneesta raaka-aineesta, kaikki
lähituotantoa, valmistuu vähitellen ravintorikasta multaa.

Mutta lämminkompostin hoidossa täytyy olla yhtä tarkkana kuin
kemiallisessa laboratoriossa. Happea, typpeä, hiiltä ja kosteutta
oikeassa suhteessa. Mikro-organismit eivät tyydy mihin ravintoon
tahansa. Ei auringonpaahdetta Sopiva ilmastointi.

Mitä sitten muun muassa voi jalostaa?

Kotitalousjätteitä
Hedelmien ja vihannesten kuoria, kahvi- ja teesumppia.
Ei liian suolaista tai rasvaista ruokajätettä.
Rikkaruohoa
Ilman juuria ja siemeniä. Ei liian runsaasti, pitää olla ilmaa.
Paperia ja sanomalehtiä
Vain vähän ettei paakkuunnu ja tukehduta kompostia.
Puiden lehtiä
Ei tammenlehtiä. Hyvä silpoa.
Sahanpurua
Sirotellen, kuivattaa liikaa kosteutta.
Oksia ja risuja
Jauhettava pieniksi.
Turvetta
Imee liian kosteuden.

Kompostin ravintopitoisuus vaihtelee riippuen koostumuksesta
ja iästä. Puolivalmis komposti sisältää enemmän ravintoa ja sen voi
kaivaa suoraan puutarhamaahan. Täysin kypsän kompostin voi
käyttää parantamaan maan laatua ja perennoiden ympärillä.
Sen ravintopitoisuus on pienempi. Voidaan sekoittaa myös
ruukkukasvien multaan.

Siis ilmaa, kosteutta, sopivaa ravintoa ja hellää huolenpitoa!

tiistai 1. marraskuuta 2022

Kun sanat putoavat


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juttulounaalla tänään
pöydässä kolme uutta naista
kuin kopiokoneesta työstetyt

katson niitä kuin vierasta maisemaa
onko se lähellä vai kaukana
käykö siitä ilmi mitään

kysyisin tuntuuko niiden elämä
pieneltä vai suurelta
ja näytänkö minä niille
ilmaan piirretyltä.

Hiljaisuutta humiseva tuokio
kahvittelun jälkeen kiireet
ja hämärässä tyhjät naulakot.

Ehdin pujahtaa luokkahuoneeseen
lukemaan seinältä

haikuja.

tiistai 25. lokakuuta 2022

Doces memorias

Kuvieni tarkoitus on avata minulle uusi, tuntematon tarina.
Tai oikeastaan on minun tehtäväni kirjoittaa se kuvan pohjalta.
Mutta joskus sattuu että kollaasini jää vain kuvaksi. Jähmettyy.
Päätyy laatikkoon odottamaan. Ei ole kiire.

 













 


Sellaisesta kuvakätköstä löytyi tänään runovihko. Sen sisäkanteen olin
kirjoittanut mieleen painuneen tekstin, Espanjasta. Muistan vieläkin
tummanvioletin pakkauksen, Mercadonasta valitsemani suihkusaippuapullon
jonka kyljessä oli juuri tämä kauniilta kuullostava teksti. Runo? Miete?

Täytyy myöntää että valitsin kuplilla koristetun pullon vain tekstin vuoksi:

    Tiernos reduerdos
    doces memorias.

Mutta Googlen kääntöpalvelu ei osaakaan auttaa näiden rivien tulkinnassa.
Olisiko se portugalin vai espanjan kieltä? Joitakin tulkintoja Google on
ehdotellut, mutta en viisastu niistä.

lauantai 22. lokakuuta 2022

Katoavat kyläreitit

 










Täytyy ihan vetäistä henkeä ylimääräisen kerran kun
katselee miten meidän kotiseutu muuttaa muotoaan.
Nuo värilliset tötteröt taustalla ovat omakotitaloja.
Maisema on kieltämättä upea, mutta seuraava kuva
ei kerro että järvi on rotkon alla tavoittamattomissa











No, ei meidän omat nälöalatkaan ole hassummat ja
kirkasvetinen kotijärvi tuossa ihan hevostien päässä.
Vaikka - minkähänlaista olisi asua trendikkäästi?



keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Ei mikään kauneuskilpa


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihme tapahtumassa! Vuosi sitten otin talteen jonkun hylkäämän
syklaamin ja se kukoisti pöydälläni kiitollisena kuin ikikukka
konsanaan.

Sitten se kuitenkin kalpeni ja menehtyi, tai niin ainakin luulin.
Oppikirjojen mukaan syklaamin voi ehkä saada kukkimaan
vielä seuraavana vuonna, mutta poppakonstit olivat mutkikkaat
ja tulos jokseenkin epävarma. Mukulaa olisi hoivattava kuin
vastasyntynyttä.

Lehdet katosivat. Pitkin kesää ja syksyä annoin tulokkaalle vain
vettä. Taustalla, vaihtoehtona, häämötti kompostitynnyri.

Höh! Tässä nyt tullaan! Mukulasta nousseet seitsemän nuppua
odottavat vuoroaan kärsivällisesti, esikoista ihaillen. Ekanupusta
kukkaan kului ainakin viitisen viikkoa ja minä senkun taputtelen
itseäni olalle että sellainen mestaripuutarhuri tässä touhuaa.

tiistai 18. lokakuuta 2022

Jotakin tehdäkseni












Sade piiskaa läntistä erkkeriä ja päivä on juuri tämän
sävyinen. Odottelen sienisadon kuivumista ja tulevan
novellini aihepiirin selviämistä itselleni. Ei kiirettä.

Ihan vain jotakin tehdäkseni olen juuri asentanut blogiini
tilastokentän josta näkee kävijöiden maat ja liput.
Jännä nähdä toimiiko. Tähän asti on vain yksi kävijä,
minä.


keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Syksyn aarteita

Nyt on sellainen kiire pakata syksyn henkeä
pulloihin ja purnukoihin ettei tässä ehdi tämän
enempää tarinoida...

perjantai 7. lokakuuta 2022

Anna aikaa



 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käytä aikaa ihmettelyyn.
Ilman ihmettelyä elämä on
pelkkää olemassaoloa.

Tuntematon

 

 

 


maanantai 3. lokakuuta 2022

Kirja-arvostelija Ruben

 













 

 

Nämä neidot ovat neljä novelliani:

Jokainen helmi.
Cordeelian salainen vieras.
Laulava mansikkaleivos.
Tohtori Joutsenpihlajan löytö.

Tärkein henkilö kuvassa on herra Ruben
sillä hän on kirja-arvostelija. Hänen tehtävänsä
on tuottaa tietoa, lisätä ymmärrystä ja
kehittää tekijän taitoa.

Hänellä tuntuu olevan omistusoikeus
teokseeni ja taitooni. Ja vahva voima
joka on pätevöitynyt musertamaan
tai innostamaan.

Mielenkiintoista tulla tietämään
millainen teos hänen arvostelustaan
syntyy. Entä jos hänen tutkimisensa
onkin juuri sitä?

Taidetta.





perjantai 9. syyskuuta 2022

Tuulen juuret


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään on niin vinha tuuli
että vastaantulijoista
ja myötätuntoisista kirjaimista
on tosi puute.

Siksi pysyttelen ytimessäni
kuin laboratoriossa

senkin tehtävänä
pitää ulkoiset vaikutteet

loitolla.

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Renkaita

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metsä ohjaa minua pehmeästi

lähemmäs soljuvaa mustanpuhuvaa

mutta niin kauan kun kykenen

hengittämään

ei ole tarvetta viimeistellä mitään

vetäytyä määrätietoisuuteen

äkkisyvään sisälläni.  

 
Kenen syy että

heitän pienen kiven veteen

pesäpaikkaa löytämään

kenenkään kaipaamatta se vajoaa

vapisematta.

 Mistä minä sen tiedän

ehkä silläkin oli mukavuusalueensa.

 Vieläkin pohdin kokemukseni

laatua.

 

 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Kuka oli R? (Osa 6)


 









Koitti iltapäivä ja aika lähteä. Käyntini Cordelian luona ei ollut antanut vastauksia yhteenkään kysymyksistäni. Jätin vanhuksen nuokkumaan lepotuoliinsa ja astelin mietteliäänä puuutarhan läpi kaupungille. Ostin mukaan pientä italialaista purtavaa ja päätin viettää illan lahja-asunnossani Cordelian päiväkirjaa tutkien.

Eteisessä odotti yllätys.











Joku oli käynyt pudottamassa avainnipun postiluukusta lattialle. Yksi avaimista sopi asuntoni oveen, mutta entä kolme muuta?

Huokasin helpotuksesta. Mikään ei ollut muuttunut huoneissa ja ehkä tuntemattoman käynnit asunnossani päättyisivät tähän.

"Minulla on ystävä" oli Cordelia sanonut ja katsonut minua salaperäinen tuike silmissään. Mutta sen enempää hän ei ollut halukas kertomaan, ei edes kuka oli käynyt tuomassa hänelle saman ruukkukasvin joka oli kadonnut Cordelian entisestä asunnosta viime käyntini jälkeen.

"R:n arvoitus ratkesi eilen talon pihalla" hän oli kirjoittanut aikoinaan päiväkirjaansa. Ehkä siinä olisi koko tapahtumaketjun avain? Jatkoin lukemista yömyöhään kunnes vakuutuin että olin päässyt lähelle ratkaisua.











Levottomasti nukutun yön jälkeen tiesin mitä oli tapahtunut. Tottakai. Don Ramon ei ollut ainoastaan tilanteeseen sopiva etiketti viinipullon kyljessä. Don Ramon oli päiväkirjan "R". Eläkevuosiaan viettävä yhtiön entinen talonmies joka asui vieläkin pohjakerroksessa. Cordelian monivuotinen salainen kavaljeeri jolla oli kaiken aikaa ollut avain asuntooni. Päiväkirjamerkintä "R:n arvoitus ratkesi pihalla" tarkoitti että Don Ramon oli näyttäytynyt yllättävän kauan yksin, ilman rouvaansa, ja Cordelia oli lopulta mennyt tiedustelemaan syytä siihen. Vaimo oli ottanut avioeron ja palannut Don Ramonin entiseen kotimaahan Espanjaan.

Tästä alkoi versoa uusi ystävyys. Don Ramon haki Cordeliaa vieläkin tämän  entiselle asunnolle sillä Cordelia ei pitänyt senioritalolaisten urkkivista katseista. Täällä he voivat rauhassa viettää yhteisiä hetkiä, eikä  huomaavainen kavaljeeri unohtanut koskaan Cordelian arvostamaa Don Ramon -viinipulloa.

En kuitenkaan voinut olla epäilemättä. Jokin tässä nakersi.Vaatekomerosta oli löytynyt vihreä asiakirjasalkku jonka päällä komeilivat kultaiset kirjaimet DR. Se oli tyhjä, mutta miksi se löytyi Cordelian entisestä asunnosta?

Oikeudenkäynnistä tuli hyvin lyhyt.










Cordelia oli menehtynyt vanhuuteen tai viinin lipittämiseen, ja Don Ramon oli näyttänyt tuomarille äskettäin päivätyn, Cordelian allekirjoittaman dokumentin jonka mukaan nainen oli testamentannut asuntonsa hänelle. Mies ei ollut koskaan saanut tietää että Cordelia oli lahjoittanut sen minulle jo vuosia aikaisemmin.

Loppu (ilman sensuuria)

P.S. Ne kolme muuta avainta? Pienin niistä sopi lipastoon jossa oli yksi ainoa esine. Se oli videofilmi jonka sisältöä ei todellakaan sovi paljastaa tässä. Edes mielikuvituksissani en olisi uskonut sellaista Cordeliasta joka muistutti hienostunutta iäkästä aatelisrouvaa kaukana Espanjan kuumista öistä.  No, ihanaa että hän oli niin eläväinen loppuun asti ja antoi ennakkoluuloilleni ansaitut potkut.

Loppu (sensuroitu)

torstai 24. maaliskuuta 2022

Cordelia kertoo (osa 5)

 











Nyt olin senioritalossa vierailemassa Cordelian luona. Jo ensimmäinen näky säikytti. Pöydällä komeili kukkaan puhjennut viherkasvi eikä ollut epäilystäkään sen alkuperästä. Sama antiikkinen ruukku vahvisti asian. Kukka oli tuotu tänne Cordelian entisestä asunnosta, aivan äskettäin. Kuinka? Kenen toimesta? 

En kysynyt vielä. Annoin Cordelian kertoa. Vanha nainen oli salaperäisen näköinen kun hän aloitti keskustelumme. "Minulla on ystävä". Ystävä? Niistähän hänellä ei koskaan ollut puutetta, vai oliko? 

Muistan kuinka hän aikoinaan oli todennut että ystävättäriä oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt hän halusi myös miehen elämäänsä. Yhdeksänkymmentävuotiaana hän laittoi ystävänhakuilmoituksen paikalliseen sanomalehteen, mutta vastauksia ei tullut. Sitä paitsi Cordelia oli hermostunut siitä että ilmoitukseen oli tullut kiusallinen painovirhe. Sen mukaan hänen ikänsä oli virheellisesti vain 80 vuotta. Hän oli menyt lehden toimitukseen ja vaatinut ilmoituksen uusimista ilman lisäkustannuksia. Iästä ei saanut valehdella, se oli 90 ja sillä siisti. Ilmoitus julkaistiin uudelleen jo samalla viikolla, ja nyt kiinnostuneita alkoi löytyä.

Cordelia oli vastaillut muutamille miehille. Tavannut joitakin ja pettynyt. Mutta sitten eräänä päivänä hänen ovikellonsa oli soinut. Rappukäytävässä seisoi tuntematon mies kukkakimppuineen. Kävi ilmi että hän oli vastannut Cordelian lehti-ilmoitukseen ja Cordelia oli kirjoittanut miehelle kirjeen puhelinnumeron kera. Mies kertoi asuvansa aivan lähistöllä.

"Ajatteles että se hölmö oli lukenut läpi koko puhelinluettelon löytääkseen minun osoitteeni" Cordelia ihmetteli, "ja tämän kaupungin luettelohan on tosi paksu". Mutta Cordeliaa loukkasi miehen käytöstapa, ja sitäpaitsi ilmeisen utelias kerrossiivooja kurkkaili rappukäytävässä miehen selän takaa. Cordelia sulki napakasti oven kiitettyään tuntematonta yllättävästä käynnistä ja antoi miehen ymmärtää ettei hän ollut tervetullut toiste.

--

jatkuu



perjantai 18. maaliskuuta 2022

Paluu asunnolle (osa 4)

 











Cordelia oli jopa hieman närkästynyt ja loukattu. Oliko miesvainaan pakko ilmoittaa ettei tuonpuoleiseen ollut mitään yhteyttä. Olisi edes ymmärtänyt viimeinkin kietaista sanansa
pumpulin sisään. Ei totuuden tarvinnut olla yhtä mustavalkoinen kuin Cordelian taulut.

Juuri silloin en osannut sanoa tuohon yhtään mitään, kuuntelin vain vanhan naisen valitusta. Keväällä matkustin asunnolle ja tällä kertaa olin ilmoittanut myös Cordelialle että tulisin tervehtimään häntä senioritalossa. En kertonut että kohtaisimme ehkä viimeisen kerran koska minua pelotti yöpyä huoneistossa jossa aivan ilmeisesti käytiin poissaollessani.

Saavuin perille iltamyöhään. Alaoven edessä talon pihalla näytti makaavan kultakoru. Kumarruin ja totesin että se olikin yksinäinen, pieni keltainen kukka. Eikö juuri samanlaisia ollut asunnon ainoassa viherkasvissa? Siinä jota joku tuntematon oli käynyt kastelemassa?

Oli liian väsynyt katsellakseni huoneita. Yhden asian kuitenkin huomasin. Kasvi oli poissa.




keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Mietityttää vieläkin (osa 3)

 












Olin viettänyt unettomia öitä lahja-asunnossani josta kerroin Krapuhaasteessa.
Kuinka hyvä olikaan palata omaan torppaan. Mutta en vieläkään osannut jättää
aavistuksiani. Palelin vällyn alla karvalakki päässä ja vanha kissa lämpötyynynä
kyljessä. Mietitytti. Mitä oikeastaan olin pannut merkille Cordelian entisessä
huoneistossa?











Olin säästänyt viinipullon ja lasimme siltä illalta kun Cordelia ja minä
olimme juhlineet yhdessä. Hän muuttaisi seniorikotiin ja minä olin saanut hänen
asuntonsa. Oli syyskuu 1998. Sama pullo pöydällä vieläkin ja hiukkasen verran
viiniä samoissa laseissa. Mutta kuvittelinko että niistä lehahti nenään tuore aromi?

Pullon etiketti oli sama, mutta vuosikerta ei. Don Ramon satoa 2001. Siis viime vuodelta.
Korkattu aivan viime aikoina. Nyt minua alkoi viluttaa ensimmäisen kerran. Cordelialla ei 
ollut kännykkää enkä halunnut yllättää häntä enää tänään myöhäisenä iltana. Aloin selata pöydälle jäänyttä taskuallakkaa johon Cordelia oli tehnyt päiväkirjamaisia merkintöjä. 

Joskus aivan arvoituksellisia.

"Tänään selvisi R:n tapaus talon pihalla." Mitähän sekin tarkoitti? Heti huomenissa halusin
lähteä tapaamaan vanhaa rouvaa. Cordelia oli ollut leski jo monta vuotta. Hänelle oli lopultakin
jäänyt aikaa maalata unelmiensa taulut. Niistä tulisi modernit, mustavalkoiset. Niin tapahtuikin. 

Mutta eräänä yönä Cordelia oli nähnyt unen jossa vitivalkoisen huoneen keskellä oli musta viivamainen seinä. Sen takaa hän oli kuullut miesvainaan äänen joka kertoi hyvin selvästi että mitään viestiä ei kannattaisi odottaa elävien ja kuolleiden välillä. Loppu oli ikuinen.

Cordelia ei halunnut pitää taulujaan sellaisen sanoman jälkeen joten ne jäivät roikkumaan seinälleni.

...

Jatkoa seuraa

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Mitä oli tapahtunut? Kraputarinani osa 2

 










Cordelia oli ollut liian vanha ja yksinäinen eikä pitänyt naapureista jotka kutsuivat häntä sivistymättömästi Ellaksi. Kun tuntemattomat alkoivat varastaa postimerkkejä kirjoituspöydän laatikosta Cordelia lahjoitti asuntonsa minulle, ainoalle sukulaiselleen, ja muutti seniorikotiin. Mukana sinne kulkivat Venäjältä periytyneet raskaat huonekalut, matot, kristallit ja öljymaalaukset. Otin kiitollisena vastaan lahjan joka asunnon lisäksi koostui mustavalkoisista taideteoksista. Ne olivat 98 vuotiaan Cordelian uutta tuotantoa mutta missään tapauksessa hän ei halunnut niitä mukaansa. Selityksen saisin myöhemmin.

Kirpputorilta ja taloyhtiön roska-asemalta löysin tarvittavat huonekalut. Viinipullo laseineen oli muisto yhteisistä jäähyväisistämme. Niin ainakin luulin.

Olin säästänyt Cordelian päiväkirjan. Se lojui pöydällä ja tulisi paljastamaan kuinka mahdoton kohtaa aavistamattoman.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Krapuhaasteeseen


 








Milloin alkoi tuntua tuskalliselta tulla tänne? Ei se ollut sisustuksesta riippuvaista, päinvastoin. Joka kerta ajettuani hissillä seitsemänteen kerrokseen viivyttelin rappukäytävässä ennenkuin poimin käsilaukusta tänne sopivan avainnipun. Ovikellon soittaminen oli turhaa. Ei siellä enää ollut ketään. Asunnosta oli tullut minun oma keitaani. Mutta kuinka kauan minulla olisi varaa pitää sen itselläni?


En ollut koskenut täällä mihinkään. Jäljellä oli vieläkin viimeinen pullo ja kaksi viinilasia. Ainoat tuliaiseni olivat niittyleinikit jotka ripustaisin vaatehuoneeseen. Seuraavalla kerralla laittaisin ne maljakkoon kuivakukiksi, sitten kun olisi aika tyhjentää pieni tarjoilupöytä. Kitarasta en pitänyt, sen veisin kirpputorille.


Mutta kuka oli käynyt kastelemassa viherkasvin? Viime käynnistäni oli kulunut vuosi.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Sairaan kuolema













En minä ketään sairasta hengiltä halua
ajattelen vaan että olisipa hienoa
jos taudin pöpöt voisi tappaa maailmasta.

Sitten ei sairaita olisi olemassakaan.

Nyt pitää eristäytyä kotiinsa
kuin johonkin laboratorioon
tehtävänä pitää
kaikki kuulumaton loitolla.