maanantai 28. joulukuuta 2020

Hitauden rikkautta


 













Hyvänen aika - kurkista tuohon
joko siinä versoo uusi vihreä vuosi,
vielä hieman kömpelösti?

Tahtomattaan sellaista ensin vierastaa
eikä halua uskoa tulevaa tarinaa
mutta eihän tuntematonta pidä karsastaa.

Se voi nimittäin viedä sinne
missä mahdollisuudet sievistelemättä 
näyttävät meille sopusoinnussa itsensä.

Silloin on paras olla ajoissa paikalla
eikä antaa vuosien peräkkäisyyden
rajata tulevan sanomaa ennalta

aika on pysähtynyt vain
takaisin kääntyvälle
eikä se enää ehdota uutta sisältöä.

Tuleva taas on täynnä askelia
sanat hypähtävät alta pois
etsimään uutta ilmaisutapaa,
matkojen päässä olevaa kysymystä.

lauantai 26. joulukuuta 2020

Kiitos lukijoilleni

 























Lämmin kiitos että olet piipahtanut blogissani tänä vuonna.
Tervetuloa kurkkimaan jatkossakin!

Tack för att du besökt min blogg under året.
Välkommen att kika in även i fortsättningen!

maanantai 21. joulukuuta 2020

Lapsenlapsettomiakin on


 












Vanhusten yksinäisyyttä tuodaan nyt korona-aikana esille.
Haastatellaan ikäihmisiä jotka kaipaavat lastenlasten halaamista.

Medioiden malli lähtee siitä että kaikilla vanhuksilla on lapset ja lastenlapset.
Minä tiedän monta ikäihmistä joilla ei ole perhettä eikä yhtä ainutta ystävää.
Mutta ystävän voi nykyisin tilata kotikäynnille maksua vastaan. Luin artikkelin
aikuisista lapsista jotka olivat tilanneet tällaisen vanhalle äidilleen. Jo ennen
koronaa - nythän sekään ei ole suositeltavaa.

Ei hätää - vielä ehtii tilata taatusti viruksettoman robotin!


tiistai 15. joulukuuta 2020

Kun uni ei tule

 














 

Olisinpa oma kissani ja nukahtaisin heti kun unettaa,
missä pehmeässä paikassa vain, mieluiten kuitenkin piilossa
häiritsijöiltä. Mutta mistä sen tietää mitä ongelmia valveilla
liikkuu kissani ajatuksissa. On suittava turkki, teroitettava
kynnet, pyydystettävä makupala, oksennettava karvapallo,
jahdattava lankakerää, istuttava emännän sylissä -
ei ihme että lepo vie nelijalkaisen ystäväni unten maille heti
sen suljettua silmänsä.

Mutta miksi minä en nukahda kun pitäisi, väsyttäähän
minuakin. Missä piilee tuntematon salaisuus?

Kaikkihan me elämme kahdessa maailmassa, valveuden ja unen.
Mutta aika ei aina jakaudu oikeudenmukaisesti näiden tilojen
kesken. Mitä tehdä kun uni ei kertakaikkiaan tule? 

Luulen että me unettomuudesta kärsivät tunnemme niksit joita
mediat tulvivat kyllästymiseen asti. Vähemmän kuitenkin on
käsitelty asentoitumistamme unettomuuteen. Huolestuttaa,
väsyttää, emme toimi päivittäisessä elämässämme. Seuraava
yö alkaa pelottaa jo illalla. Pitääkö unettomuus hyväksyä
kun on todenut kaikki mekaaniset ja synteettiset "apuvälineet"
tehottomiksi eikä halua turvautua reseptirohtoihin loppuiäkseen
- mikä jo sinänsä voi olla ahdistava ja unta torjuva ajatus?

Haluaisin muuttaa ajattelutapaani niin ettei unettomuudesta tule
tehdyksi liian isoa ilmiötä. Mitä unettomuus todella merkitsee?
Miksi se valtaa ajatusmaailman ja hallitsee elämääni? Haluaisin löytää
keinon ystävystyä unettomuuteni kanssa sen sijaan että jatkaisin samaa
kamppailua kerta toisensa jälkeen. Myöntää sen olemassaolon mutta
myös vakuuttaa itselleni että en saa pitää sitä hallitsevana osana
ajatusmaailmaani.

Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi mikäli kamppailet saman
ongelman kanssa. Oletko saanut apua, tunnetko asiaa analysoivaa
kirjallisuutta?

maanantai 14. joulukuuta 2020

Sopimaton väri

 
















Luin mediasta että opettaja oli kieltänyt pikkupojan kouluuntulon
koska hänet oli puettu Luciakulkueen vuoksi piparkakkupukuun.
Seuraavaksi kiellettäneen piparkakkujen myynti kaupoissa?
Entä ruskeat esineet kotonani, jokuhan voi pahoittaa mielensä?

Voi kauheaa, huomaan juuri että minun blogini on taustaltaan
rasistisen värinen!

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Sankta Lucian kiehtova tarina



 













Tänään vietettävä Lucianpäivä on esimerkki siitä kuinka ruotsalainen kulttuuri
joskus on sekoitus maan ulkopuolelta saapuneista vaikutteista sekä Ruotisn
ikivanhoista perinteistä. Vuosisatojen kuluessa tästä päivästä tuli juhla jota
vietetään Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla.

Vuoteen 1753 asti joulukuun 12.-13. välinen yö oli sen aikaisen kalenterin mukaan
vuoden pimein jolloin koteja sekä eläimiä oli suojeltava pahoilta hengiltä.
Joulukuun 13. alkoi myös katolisen kirkon paastoaika. Edeltävänä yönä sai viimeisen
kerran ennen joulua syödä itsensä kylläiseksi makkaralla ja kinkulla. Opiskelijat kulkivat
lyhtyjen kanssa ja lauloivat, pukeutuneina tiernapojiksi. Joillakin oli enkelinsiivet tai
kynttiläseppele.

Tarun mukaan Lucia oli kristitty - salaisesti, vainojen takia. Hän oli varakas mutta
lahjoitti pois myötäjäisensä kiitokseksi äitinsä parantumisesta. Lucian sulhasmies
raivostui ja paljasti että Lucia oli kristitty. Lucia pidätettiin, joutui kidutettavaksi ja
teloitettiin 13. joulukuuta vuonna 304 jKr.

Lucian ruumis makaa lasikirstussa San Geremia-kirkossa Venetsiassa, puettuna
punaiseen leninkiin, hopeanaamio kasvoillaan. Hänet haudattiin ensin kotikaupunkiin
Syrakusaan Sisiliassa, mutta siellä on enää jäljellä yksi hänen käsivarsistaan. Muu
ruumis vietiin ensin sotasaaliina Konstantinopeliin ja sieltä vuonna 1204 Venetsiaan
Pyhän Jeremiaksen kirkkoon.

Lucian laulu "Sankta Lucia" on alkuperäiseltä nimeltään "Barcarola napolitana"
ja kertoo napolilaisetn kalastajien kaipuusta kotiin.

Vuonna 1927 kruunattiin Ruotsin ensimmäinen Lucia joka oli äänestetty tukholmalaisen
päivälehden julkaisemassa kilpailussa. Hän oli Solveig Hedengran ja kruunattiin
Tukholman kaupungintalolla. Sieltä hän siirtyi tiernapoikien kanssa kulkueessa
Skansenille valojuhlaan. Tästä tuli traditio joka levisi nopeasti koko Ruotsiin ja myös
Suomen ruotsinkielisille alueille.

(Lähde: Aftonbladet 12 joulukuuta 2010)

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Pientä, arkista, iloista

 









 


 

Missä lämmittävä aurinko, missä valaiseva lumi?
No, pitää etsiskellä arkiviikkojen harmaassa piileviä
ilonripauksia ja helmiä. Siellä niitä on, vaikkapa että löysin
ihan toisenlaista vanhaa paperia etsiessäni tämän arkisen akvarellin
jonka maalasin pakkokurssilla joskus 90-luvulla.
(Ei kurssi ollut pakollinen, siihen sisältyi myös taidetekniikoita
joista pidin mutta vesivärien kanssa en kertakaikkiaan
ystävystynyt. En paneutunut keksimään kauniimpia motiiveja enkä
sekoittelemaan värejä. Toinen akvarellini oli yhtä harmaa sillä se
esitti pääkalloa).

Höh, ilonpisaroistahan nyt piti olla puhe. Tässä niitä:

Teinivuosien takainen, aina kekseliäs ystävätär Pietarsaaresta lähetti
ihanan aikuisten adventtikalenterin, ja siitä on putkahtanut jo nyt
monta viisasta ajatusta:

Laske onnenhetkesi yksi kerrallaan ja hitaasti.

Ainainen aikominen jättää asiat puolitiehen.

Pienessäkin huoneessa kasvaa suuria ajatuksia
(Sibelius)

Katsele ja kuuntele yötaivasta. Se puhuu.

Posti toi viikolla muutakin mukavaa, yleisönpalstalle
lähettämästäni artikkelista palkkioksi raha-arvan.
Voitto: 50 Ruotsin kruunua (5 euroa).

Brahean Kriivareilta saapui odottamani antologia
"Kolin kainalossa", sisältäen kertomuksia ja
runoja synnyinseudultani. Toinen antologia saapui
Liekki-lehdestä (ruotsinsuomalaisten kirjoittajien
yhdistykseltä), mukana kolme runoani.

Ikävä uutinen on että Göteborgin suomalainen
kunniakonsulaatti tullaan sulkemaan. Tarkoittaa mm
että joudun matkustamaan joko Kööpenhaminaan,
Osloon, Tukholmaan tai Helsinkiin mikäli tarvitsen
uuden passin. Tai sitten ratkaisen asian hakemalla
Ruotsin kansalaisuutta, passi tulee tuhansia kruunuja
halvemmaksi ja samalla säilytän myös Suomen
kansalaisuuteni ja vältyn koronamatkalta mikäli
tilanne jatkuu tällaisena vielä ensi kesänä. Hoppla!




tiistai 1. joulukuuta 2020

Kirjastani "Ei se sitä ole" (2019)


 













Käytöstapojen konsultti
Desideeria Kolehmainen
putoaa tiskipenkiltä.

Etikettirikos
poistua tällä tavalla seurapiirielämästä
hän ajattelee pettyneenä

luoden epätoivoisen katseen
pitkäkaulaisten elämänkertaviiniensä
vihertävään riviin lasikaapissa.

Hän on aavistavinaan kuinka
kristallikarahvi juuri silloin tekee
miltei näkymättömän hoviniiauksen
yllättäen saapuneen vieraan otteessa.

---

Ovikello soi hyvin pitkään

ennenkuin Desideeria Kolehmainen
herää painajaisunestaan
löytää korkokenkänsä,
timanttisormuksen ja pelleriinin,
parfyymipullon ja huulipunapuikon
avatakseen moitteettomasti pukeutuneena.

Siihen päättyvät huolitellut jäljet

kirjottuja smaragdinvihreitä kenkiä
ja sivistyssanakirjaa lukuunottamatta.

Ne olisi etsijä voinut löytää
punaiseen silkkipaperiin kiedottuina
elegantista takorautakorista

katukiveen syntyneen särön
vierestä.

tiistai 24. marraskuuta 2020

Paikalla ja poissa

 











Tänään lumettoman väreistä
on jotakin kateissa

en tiedä mitä
koska  en löydä sille sanoja.

Vaikka kuinka lasken ja punnitsen
ja laitan yhtälön paperille
unohdan että sanasi painavat
ettei katseesi ole ilmainen.

Sekin vain
marraskuun sumujen summa.


lauantai 21. marraskuuta 2020

Valon rippeitä

Kalpea kävijä se on, marraskuun aurinko puutarhassa.
Mutta olemme sisukasta ikivihreää emmekä anna
vuodenajan säikytellä piilosille.











Ruusutkin katsovat esimerkkiä ja tottelevat.
Taitavat kuitenkin olla hieman peloissaan tulevasta?
Nyt on pidettävä yhtä ja luotettava vartijoihin.













 

 

Totta puhuen - nyt me vasta pääsemme
oikeuksiimme, katseltavaksi kukkaloiston
puutteessa...



maanantai 16. marraskuuta 2020

Ajautumia

 











Maahanmuutto. Pandemia. Ympäristö. Maailmankauppa.
Ollaanko pölkkkypäitä kun katsotaan ongelmien ratkaisun olevan ainoastaan
EU:n velvollisuus?

Kiina tienaa, me maksamme. Pakolaisvirrat Eurooppaan, me maksamme.
Niin kauan kuin jaksamme.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Arjen aineisto


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mihin hiljaisuus katosi? Tavaroiden taakse?

Vai onko niin että tavarat katosivat? Hiljaisuuden taakse?

Joskus on vain vaikeaa etsiä tärkeintä pinnan alta.

 


 

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Mittanauhajuttu


 










Kyllä sattuikin hauska juttu, pitää heti kertoa! Lokakuun viimeisenä päivänä 1928 pappa Ville toi sisaruksille, Ailille ja Mirkulle, Viipurista kangaspakan. Pian lähdettäisiin yhdessä ompelijalle ja samalla käytäisiin Wanhan Wiipurin kahvilassa leivoksilla. Pappa kyllä tarjoaisi, hän oli kiltti.

Hevoskyydillä matka sujui nopeasti joten jäi vielä aikaa mennä ostamaan Mirkulle nahkasaappaat. Mutta siihen oli yksi ehto: että se suostuisi leikkaamaan lettinsä pois.

Ompelijan mittanauha oli niin lysti että joka kerta pyydettiin saada katsella sitä. Meille oli muuten kerrottu että vanhaemäntä kummittelee ja tekee tepposiaan vieraille ompelijan salongissa. Mukamas lentää huoneen läpi, vaikka eihän sillä ole edes siipiä! Me tytöt vaan tirskutaan sellaisille höpötyksille.

Joskus pitää olla hiljaa kun siellä on vanhoja mummoja kangasta tuomassa tai leninkiä sovittamassa. Mutta sillä aikaa me sisarukset katsotaan taas tuota mittanauhahyrrää. Voi kun saisi ostaa sellaisen itse.

Punapukuiset mummot ovat varmaan hirveän rikkaita, samettia niillä on mukana ja paljetteja, ja niin hauskoja monenvärisiä nappeja!

Tämä on vain yksi Aili-äitini kertomuksista hänen lapsuusajoiltaan Kannaksella.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ilmiöt etsivät tulkintaa

Minä pidän hyvin paljon kuvista.
Ne eivät ole pelkkää silmänruokaa.
Tunnen niissä esiintyvän etsivän
kielellistä ilmaisua
ehdottavan sopusointua
satunnaisuuden tilaa
jolle en olisi muuten löytänyt
ilmaisutapaa

vai onko sittenkin niin että itse tapahtuma
ei ole olennainen sitten kun
se on saanut sananrippeet asukseen
kuin materiaalisen koristeen
kruunuksi päähän.

En tiedä
kunhan vain ei tule
ennalta rajatun tunne.

Sillä oli miten tahansa -
vapauden rajallisuus yllättää aina

 



keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Uudet rakennelmat


 











Ostin kaupustelijalta ihmeellisen taulun

mutta kuva sisälsikin niin paljon tietoa

ettei se hyväksynyt seinää taustakseen

eikä mielipiteitä selätysten.

Kaipasi varmaan turvallista elämänpiiriä

vähemmän voimakkaita näkymiä.


Ei muuta neuvoa

kuin ruveta siirtämään merkityksiä

repimään elämismaailmaa

sovitella ajatuksia

toisten ajatuksiin

saattaa yhteen ilmiöitä

jotka eivät voi kohdata.

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Kaivattu muisto?


 











Tämä taideteos on Tuulikki Pietilän "Kalakauppiaat". Tuulikki oli Tove Janssonin elämänkumppani. Muistan että taulu, hyvin yksinkertaisesti kehystetty,  riippui "aina" vanhempieni kodissa. Melko suurikokoinen, vaati oman seinänsä olohuoneen ruokailupöydän äärellä. Teini-ikäisenä en oikein ystävystynyt sen kanssa, olipahan vain siinä olemassa. Ehkä kuva ja tekniikka oli mielestäni liian modernia, pelkistettyä.

Vuoden kuluivat, vuosikymmenetkin. Tuli aika tyhjentää äitini viimeinen asunto ja nyt olisin niin kovin mielelläni ottanut juuri tämän retrokehysteisen taulun omaan kotiini. Mutta en keksinyt miten sen kuljettaa Ruotsiin, kun tavaraa kertyi muutenkin runsaasti lentomatkalle. Niinpä taideteos päätyi naapuriparille ja toivon että se on saanut heidän kotonaan hyvän paikan. Tänään elän siinä toivossa että joskus vielä löydän tämän litografian nettikaupasta. Unelmani täyttyisi todella jos se olisi kaiken kukkuraksi varustettu samanlaisilla kehyksillä kuin silloin aikoinaan.

Ehkä sinäkin muistelet kaiholla jotakin esinettä mitä ei olisi pitänyt antaa pois tai hävittää?

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Meitäkö sanat



























Jos taitaisit kieleni -
olisiko meillä yhteisemmät askeleet?
Nyt on kuin tulisit runonkirjoituskurssilta
kun kysyt miltä se kuulostaa
kun sinä puhut minää
ja miltä se tuntuu
kun minä rakastan sinää

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Katujen ovet























Kävelen kaupungin katua
Siellä ovet avautuvat ja sulkeutuvat
Ostoskassit saapuvat koteihin
Vanhaa lipastoa kannetaan muuttokuormaan
Lahjapaketteja silkkirusetteineen
Ruusukimppu ystävälle
Tai jollekin liian myöhään?

torstai 13. elokuuta 2020

Syksyn odottelua














Inventointi: viime syksyn kuivatut tatit loppumassa.
Auringonkukan siemeniä olisi ronskisti laittaa leipään
mutta kun tein niistä vikatilauksen nettikauppaan.
Sieltä tuli kilo siemeniä kuorineen.
Lintu tällaiset avata napauttaisi sekunnissa
mutta minulta katoaa kärsivällisyys
jo yhden limpun tekoon...

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Unelma rikki
























Ei vielä tiedettävästä kyselisin
Laittaisin ystävyyden versomaan
Tökkisin hereille pienenpientä unelmaa.

Silloin kun vielä kietauduin arkeen
en ymmärtänyt että juuri ne hetket
olivat onnellisinta aikaa.

En minä mahdottomista unelmoi
että kuun sirppi öisin
kääntäisi sakaransa aurinkoon

mutta nyt joku ompelee tihein pistoksin
jokapäiväisyyttä umpeen.

Tänään pilvetkin ristissä.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Kelpaamattomat


Nämä kaunottaret saivat vielä uuden mahdollisuuden. Kauppapuutarha oli heittänyt leikkokukat "tunkiolle" ja minulle siitä tuli tämän viikon löytö!

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Itsepetosta



















Hiljentyneen katsomon pimeydessä
teatteriyleisöä katoaa jäljettömiin

esteettisesti puhutellut vieraat
jäävät sisällön alle

ymmärtämättä että ainoat
vaadituksi kuviteltuun rooliasuun pukeutuneet
ovat he itse

taiteilijan aidon itsensä edessä

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Monta oksaa



















Minullakin oli kerran käteni, elävä tarinani
joka ulottui latvasta meheviin juuriin

olisit tullut tervehtimään minua silloin
kertomaan omat oksasi, päämääräsi
sillä kaikki eloon päin kasvava on osa luontoa
- olemattoman pieni tosin.

Ehkä kertomuksesi ei olisi ollut tärkeä
kenties et edes tiedä mitä sanoja sanoitte
silloin toisillenne hiljaa kuiskutellen

sillä joskus puhuessaan
saattaa kuulla vieraan äänen.

Ei sellaista tarvitse pelätä
ei se ole mitenkään mutkikasta

se on kuin mikä päivä tahansa.

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Sinisen aika

Sinisessä piilee unelma
Siinä säilyy rakkaita muistoja
Tähän tallensin sinulle
vuosien albumeista
vanhoista laatikoista
katseltavaksesi kuvia
joita yhdistää ripaus sinistä









































perjantai 1. toukokuuta 2020

Luonto ei valehtele
























Kaikissa meissä on muhkuramme
mutta ehkäpä sisimmästämme löytyy toive
jolla on havisevat siivet

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Niukkuutta?

Tällaisena iltana
mitä edes ajattelisin


















keittiössä kuorin perunat
raaputtelin niitä
tarkemmin kuin ajatuksiani

meren rannalla tänään
oliko siellä vain vieraita
niin ne ainakin katselivat

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Ulla ja minä
























Ulla ja minä
kuin kaksi harmaavarpusta
pyrstöpäästä vaan leveämmät

Viime vuosisadan emäntäkoulut käyty
älypuhelimet lapsenlapsia pullollaan.

Ei sellaiset arkihöyhenet riittäneet
suloiseen seurapiirielämään

- niin luulimme kunnes tapasimme
Mormessan ja Kolmannen Roosan.

Peruukkeja alkoi saapua
kretonkia ruusukukkaa ja
diadeemeja...













maanantai 2. maaliskuuta 2020

Herra Rubenin turhautuminen

Herra Rubenin kengät.
Kuvitusta kirjastani "Ei se sitä ole"
(Mediapinta 2019)




























Herrasmies Ruben taitaa olla turhautunut.

Muillakin liikekadun kulkijoilla on
krokotiilinahkainen messinkisalpainen salkku
mutta, ikäänkuin se ei riittäisi,
niillä on kaksi jalkaa ja niissä kengät.

Taitaa pelätä että yksi ainoa tällainen hetki
nielaisee hänen huolitellun roolihahmonsa

aivan kuin todistaisi omin silmin
veden äkillisen jäätymisen peiliksi
jonka takaa ei löydy mitään

peiliksi joka ei enää heijasta
jatkoa tapahtumiin.

Ei se sitä ole.

Onpahan vain muistutus:

älä rynnistä elämäsi läpi
pelkästään ulkonäköösi tuijottaen

härännahkaisten kengänkärkiesi
uraputkesta nostattamaa
kultapölyä ihaillen.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Eilisen kuplat

























Ella Mortesa oli vanha. Oikeastaan hänen ei olisi pitänyt käydä maalaamaan tätä taulua sillä ystävätär näkisi siinä vain pinnallisen päähänpinttymän, tälle luvatun ystävänpäivän lahjan menneiden aikojen loppusinetiksi. Eivät heidän tiensä olleet yhtyneet enää koskaan. Viime tapaamisesta oli kulunut kuusikymmentä vuotta.

"Ihana hempeä kuva, odotusta täynnä" kuuluikin ystävättären kiitos. Pojantyttären avustamana Ella oli lähettänyt kuvan taulustaan sähköpostitse ja luvannut toimittaa lahjan perille sitten kun ystävätär olisi palannut aurinkomatkaltaan kotiin, joka sekin sijaitsi toisessa maassa.

"Odotusta täynnä." Kuinka ystävätär olisikaan voinut nähdä kuvan todellisen tarinan mikäli tapahtumaa edes siksi voi kutsua. Nyt se tuntui vain kaikkea raihinaisesti koossapitävänä luurangolta.

Taivaansinisen mekon Ella oli ommellut huolellisesti ratkomalla valkoisesta rippileningistä pitkät hihat ja avaamalla kaula-aukon. Kankaan värjäys oli hankalaa mutta tulos oli toivottu. Juhlamekkoonsa Ella olisi halunnut vaaleat kengät, mutta hänen nuoruudessaan jalkimet olivat joko mustat tai ruskeat, hautajaisiin tai ripille sopivat. Ella lainasi äitinsä tummat korkokengät.

Peilin takana ei ollut mitään, ja oikeastaan ei sen edessäkään. Mikäli samppanjalasit olisi siirretty hieman enemmän oikealle, peili olisi näyttänyt totuuden. Kolme niitä olisi pitänyt olla.

Mutta ei sillä ollut enää väliä. Hän joka oli tuonut Ellan kotiin polkupyörällään viime kesänä ja rintamalomalla ollessaan antanut hänelle kilon voita, häntä Ella oli nyt odottamassa peilin edessä juhlamielellä.

Ilta kului, ja taivaansininen mekko alkoi tuntua jäänhileiseltä. Laseissa kupli enää pettymys, ja peilistä ei näkynyt yhtään mitään.

Toisessa talossa sensijaan kilisteltiin maljat eikä niitä tyhjennetty Ellan kunniaksi.




tiistai 11. helmikuuta 2020

Ystävältä ystävälle





















Tärkeä tapahtuma alakoululaiselle 50-luvulla oli kerätä muistokirjaan kiiltokuvia ja värssyjä koulutovereilta, sukulaisilta ja -  jos uskaltautui pyytämään - myös opettajalta.

Kirjaseni on vieläkin tallella ja sieltä löytyy muun muassa tällainen viisaus:

"Jos ruusu kuihtuu
niin hoida liljaa

kun äiti suuttuu 
niin ole hiljaa".

Mukavaa ystävänpäiväviikkoa!

P.S. Tässä alla, edellisessä postituksessa,on talvinen kuva Kojonperän kansakoulusta jossa aloitin seitsenvuotiaana. Vanhempieni kanssa asuin myös samassa talossa joten koulumatkaa ei kertynyt paljoakaan. Sattumalta löysin tämän valokuvan netistä kun rakennus oli myynnissä joitakin vuosia sitten. Arvokas muisto minulle...

torstai 6. helmikuuta 2020

Tavallista















Arkipäivä.

On kuin menisin itse tehtyä latua
ei mitään uutta odotettavissa.

Tekstikin tässä
kuin valmiina leikatut suikaleet.

Keittiössä raaputan perunat
tarkemmin kuin ajatukseni.

Tavallinen saa kelvata 
tällaisena päivänä.




maanantai 6. tammikuuta 2020

Epäilyjen uumenista



















Tästä tulee
mustasukkainen matka

Miksi sinä juuri hänet
muistat niin hyvin

epäilen että olet vieläkin
välimailla

peilikuvassani
voin vähän niin ja näin