Song of the shrimp

 I saw three shrimp in the water

Two were old and gray
I swam a little bit closer and
I heard the third one say

"Goodbye, Mama Shrimp, Papa, shake my hand
Here come the shrimp boat for to take me Louisian'
Here come the shrimp boat for to take me Louisian'"

He showed his Mama and Papa
The Shrimp Newspaper he read
An invitation to all the shrimp
And this is what it said

Free ride, New Orleans, stay in Grand Hotel
Big Creole gal who help you come out of your shell
Big Creole gal who help you come out of your shell

If I should live to be ninety
I will never forget
The little shrimp and the Song he sang
As he jumped into the net.

 

Elvis Presley, Girls! Girls! Girls!
Original Soundtrack 1962
 

Sähköurkujemme salaisuus

 

Tämä tapahtui minulle 90-luvulla. Göteborgin messuilla oli meneillään joku  turvallisuusnäyttely, ja koska työpaikkani oli lähellä messutaloa menin sinne uteliaisuuttani. Ehkä näkisin jotakin jännittävää, mystistä. Mielikuvitusta kutitteli. (Ilmeisesti näyttelyllä oli kiehtovampi nimi, mutta sitä en enää muista.)

Messuhallissa jäin heti tutkimaan Ruotsin suojelupoliisin Säpon montteria, kuin olisin astunut toiseen todellisuuteen. Lasivitriinissä kiiltelivät vanhat mikrofonit, nappikuulokkeet ja paksut nahkakantiset muistivihkot, joiden sivuilla oli salakirjoitusta. Tunnettujen vakoilijoiden autenttisia varustuksia. Kiertelin montteria ihan huumassa.

Suojelupoliisin mies oli huomioinut minut ja tuli puhuttelemaan.

- Teitä taitaa kiinnostaa nämä vanhat menetelmät, olette olleet tässä niin pitkän tovin, mies sanoi ja hymyili kuin olisi testannut reaktiotani. Kuuli kyllä heti että olin suomalainen, ajattelin.

Nyökkäsin, ja ennen kuin ehdin tajutakaan, minusta otettiin valokuva. Miksi? Olivatko ne huomanneet että päässäni oli peruukki, ja oliko se jotenkin epäilyttävää? (Pidin Lahdesta ostamaani tummaa tekotukkaa joskus huvikseni, ja hieman muotijuttukin se taisi olla siihen aikaan.) Sitten minut johdatettiin verhojen taakse, ja päähäni asetettiin  kuulokkeet. Niistä kuului matalaa, särisevää ja nopeaa puhetta mistä en saanut mitään selvää. Ne olivat kuulemma nauhoituksia tunnetuilta vakoilijoilta jotka olivat joskus olleet aivan tavallisia ihmisiä.

Yhtäkkiä tulin epäröiden mutta samalla innokkaasti maininneeksi että meidän sähköuruistamme kuului venäjänkielistä puhetta. Suomalaisena tiesin että se oli juuri venäjää, vaikka en ymmärtänyt kuin muutamia sanoja. Pitivätköhän he minua hieman hurahtaneena? Mutta nyt poliisin ilme muuttui. Hän kysyi missä asuin, ja alkoi tehdä merkintöjä muistivihkoonsa. Pyysi minua odottamaan kunnes hän hakisi  paikalle naispuolisen kollegan joka asui samalla paikkakunnalla kuin minä.

Hetken kuluttua  istuin toisessa pienessä kopissa, jossa oli vanha nauhuri ja kartta, johon oli merkitty radiotaajuuksia. Nyt poliiseja oli kaksi. He halusivat tietää oliko urkujen sisällä jokin vanha komponentti, ehkä radiovastaanotin. Enhän minä tiennyt, olimme ostaneet urut halvalla Muurahaisten kirppiksestä.

Sitten poliisit tiedustelivat ruotsalaisesta avomiehestäni. Mitä tiesin hänestä? Jokainen kysymys tuntui kuin he olisivat vetäneet esiin lankaa, jonka olettivat jatkuvan jonnekin syvemmälle. He kysyivät myös naapureistamme tavalla, joka oli näennäisen arkinen mutta selvästi tarkoituksella kerroksittain etenevä - kuin olisivat testanneet, missä kohdassa jokin yksityiskohta alkaisi resonoida heidän omiin epäilyksiinsä.

Sitten minulle kerrottiin että Göteborgissa, Kattegattia lähimpinä sijaitsevissa kaupunginosissa, oli aikoinaan tavallista että rannikolla oleilevat venäläiset kalastaja-alukset lähettivät niin vahvaa radioliikennettä että riitti asettaa haarukka lieden levylle. Silloin alkoi kuulua venäjää. Mutta me emme asuneet rannikolla. Jossakin meidän lähettyvillämme täytyi olla erittäin vahva lähetin.

Poliisi pyysi meitä nauhoittamaan uruista kuuluvan puheen. Mikäli se ei olisi meille mahdollista, he tulisivat auttamaan.

Juuri silloin emme tehneet asialle mitään, kävimme vain uudelleen messuilla puhumassa samojen poliisien kanssa. Sitten mieheni sairastui äitinsä kuoltua, ja poistimme urut kotoamme. Kun mies vähitellen parani, kaduimme että emme selvittäneet juttua, mutta nyt se oli liian myöhäistä. 

Lopulta päätimme vaieta koko asiasta, sillä tuttavat vain  virnistelivät ymmärtäväisen näköisinä kun kerroimme, eivätkä kysyneet koskaan enempää. Katsoivat vain kummasti.

 

Kirjoituskilpailujen hiljainen katoaminen

 

Kaipaan kirjoituskilpailuja. En palkintoja tai julkaisemista - tietysti sekin lämmittäisi mieltä - vaan ennen kaikkea motivointia. Jotakin päämäärää rakkaalle harrastukselle. Pientä jännitystä. Innostavia hetkiä tekstin suunnittelussa ja muokkauksessa.

Ennen kirjoituskilpailuja putkahti esiin säännöllisesti. Nykyään niitä on harvoin, ja silloinkin ne suunnataan koululaisille ja nuorille aikuisille. Iäkkäämmät kirjoittajat, ne jotka ovat jo eläneet tarpeeksi monta kierrosta ymmärtääkseen, että kirjoittaminen on tapa pysyä koossa, jäävät ulkopuolelle. Miksi näin?

Ehkä siksi, että kilpailut vaativat aikaa ja rahaa, ja kulttuurissa säästetään siitä mikä ei tuota numeroita. Nuorten kilpailut voidaan perustella oppimisen tukemisella. Aikuisten kilpailut pitäisi perustella sillä että tarinat ovat tärkeitä, mutta sellainen ei riitä budjettineuvotteluissa.

Nuorten luovuus on markkinoitavissa. Se sopii kampanjoihin, brändeihin, koulutuspolitiikkaan. Aikuisten kirjoittaminen on vaikeammin paketoitavaa. Hidasta, monimutkaista, joskus synkkää, joskus hiljaista. Se ei sovi nopean sisällöntuotannon logiikkaan, jossa kaiken pitäisi olla jaettavaa, kevyttä ja visuaalista.

Tänään lasten ja nuorten odotetaan kirjoittavan, mutta samalla lukeminen on vähentynyt ja lukutaito heikentynyt. Kansallisen lukutaitostrategian 2030 visiona on tehdä Suomesta maailman monilukutaitoisin maa. Se keskittyy lukutaitotyön rakenteiden luomiseen, monilukutaidon vahvistamiseen ja yleisen lukuinnon herättämiseen.

Ennen kirjoituskilpailut olivat paikka missä tuntematon saattoi tulla nähdyksi tekstissään tai pysyä anonyyminä mikäli sitä toivoi. Luettavuuden sijasta näkyvyys tuntuu tänään tärkeimmältä. Sitä poukotellaan somessa siipiään kokeileville päiväperhosille. Julkaise itse, kerää yleisö, tee omat kilpailusi oman reseptisi kanssa. Mutta sellainen algoritmi ei ole tuomari. Se ei lue, se laskee klikkejä ja tykkäyksiä eikä palkitse taitoa.

Jatkuva itsensä esiintuominen katoaa feediin yhtä nopeasti kuin se ilmestyy. Somevaikuttajan ura kestää täsmälleen niin kauan kuin joku vielä odottaa seuraavaa postausta. Kuin raketin lento - alkaa näkyvästi, palaa kirkkaasti ja mitataan numeroilla.

Iäkkäämmän harrastelijakirjoittajan ura sen sijaan on kuin nuotion hiillos - alkaa hiljaa, kestää pitkään ja mitataan sillä, kuka vielä jaksaa istahtaa kipinän äärelle.

 

Antaneeko Ruotsin uudenlainen vaalitaistelu 2026 virikkeitä naapurimaihinkin?

Lähteet: SVT Nyheter syyyskuu 2026 sekä valtion tilastot

Moskeijat eri puolilla Ruotsia pyrkivät lisäämään muslimien äänestysaktiivisuutta, samalla kun muslimivaikuttajat kritisoivat oikeistopuolueita. Tutkijoiden mukaan kampanjat hyödyttävät vasemmistoa. Helsingborgin, Uppsalan, Malmön ja Göteborgin moskeijat järjestävät vaalikouluja, jakavat sisältöä somessa ja kampanjoivat paikallisesti – Göteborgissa jopa oman vaalikompassin avulla.

Ruotsin arabian­kielinen uutissivusto huomaa myös, että kiinnostus kotimaanpolitiikkaan kasvaa ulkomaalaistaustaisten ensikertalaisten äänestäjien keskuudessa.

Ennakkoäänien määrä rikkoo ennätyksen tämän vuoden vaaleissa. Maahanmuutto-alueilla, joita kutsutaan haavoittuviksi tai erityisen haavoittuviksi, kasvu on suurinta. Siellä haastatelluista useat kertovat äänestävänsä puolueita jotka ovat halukkaita lisäämään maahanmuuttoa.

– Jonot ovat olleet todella pitkät, joten me panostamme ja koko alue panostaa, sanoo kirjastonhoitaja Faruk Abdullahi.

Kävijä Bishenk Ahmed uskoo, että yhteiskunnallisen keskustelun sävy – erityisesti maahanmuuttokysymyksissä – on vaikuttanut kaupunginosan asukkaisiin.

Noin 1,6 miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä, joilla on Ruotsin kansalaisuus, saa äänestää valtiopäivävaaleissa.

Sen lisäksi 0,6 miljoonaa ulkomaalaista, joilla ei ole Ruotsin kansalaisuutta mutta jotka ovat olleet kirjoilla vähintään 3 vuotta, saavat äänestää kuntavaaleissa.

Ruotsissa arvioidaan virallisesti asuvan noin 3 miljoonaa ei-eetnistä ruotsalaista, mutta tilastojen ulkopuolelle jäävä osuus on tuntematon. Maahanmuuttajat edustavat noin 200 eri maatta. 

Tilastojen valossa maassa harjoitetaan kaikkia maailman pääuskontoja sekä kymmeniä niiden eri suuntauksia ja kirkkokuntia. Maahanmuoton myötä uskonnollinen kenttä on monimuotoistunut huomattavasti. Sen vaikutuksesta vaaleihin en löydä tietoa. 

Valtiopäivä- ja kuntavaalit Ruotsissa pidetään tulevana sunnuntaina 13.9.2026. Ennakkoäänestys on käynnissä siihen saakka.

 

 

Koulut ja PISA

Suomen ja Ruotsin koulujen PISA‑romahdus ei ole tilastokäyrä – se on yhteiskunnallinen hälytysmerkki.

Suomessa PISA‑tulosten lasku on herättänyt kiivasta keskustelua. Osa julkisesta puheesta on pyrkinyt selittämään heikentymistä maahanmuuton määrällä.

Vai ovatko ongelmat rakenteellisia?

Oppimistulosten laskutrendi jatkuu kaikissa aineissa. Motivaation hiipuminen ja koulun merkityksen heikkeneminen näkyvät oppilaiden asenteissa. Koulujen resurssipaineet ja opettajapula nakertavat arjen laatua.

Suomen vahvuus, tasa-arvoinen koulu, on alkanut rakoilla. Se ei romahda yhdestä syystä, vaan hitaasta kulumisesta.

Ruotsissa PISA‑tulosten heikkeneminen on johtanut aivan toisenlaiseen selityskamppailuun. Poliittinen keskustelu on keskittynyt kahteen syylliseen:

Lasten ajankäyttö sosiaalisessa mediassa - sen väitetään heikentävän keskittymiskykyä, lukutaitoa ja koulumotivaatiota.

Yksityisten koulujen voittohimo. Kritiikki kohdistuu järjestelmään, jossa koulut voivat tuottaa voittoa ja kilpailla oppilaista. Poliitikkojen mukaan tämä on luonut kannustimen panostaa markkinointiin, ei opetuksen laatuun.

Ruotsin keskustelu on vähemmän oppimistutkimukseen nojaavaa ja enemmän järjestelmäkritiikkiä: koulutus on politisoitunut, ja PISA toimii argumenttina puolesta tai vastaan. Sitä paitsi Ruotsissa on meneillään vaaliviikko, ja puolueet sättivät kuumeisesti toisiaan. Koska Ruotsi ei ole demokraattinen maa, maahanmuuttajista ei sovi puhua tämänkaltaisessa tilanteessa.

Kaksi maata, yksi ongelma

Suomen ja Ruotsin PISA‑kriisi näyttää samalta taulukossa, mutta ei todellisuudessa.

Molemmissa maissa PISA‑tulokset ovat kuitenkin vain oire. Ne kertovat koulusta, joka ei enää kohtaa nuoria samalla tavalla kuin ennen – ei siksi, että nuoret olisivat muuttuneet, vaan siksi, että maailma heidän ympärillään on muuttunut nopeammin kuin koulut.

Tulokset eivät kerro vain oppilaista. Ne kertovat yhteiskunnasta, joka on menettänyt otettaan siitä, mikä koulussa on olennaista: rauha oppia, kyky keskittyä, opettajan työrauha ja järjestelmä, joka palkitsee laadusta, ei selityksistä.

Suomi ja Ruotsi katsovat samaan peiliin mutta näkevät eri syyllisen. Peili ei valehtele, mutta se ei myöskään korjaa mitään.

 

Arvoseteleitä

 

Pääsinkö eroon banaanikärpäsistä?

Yli sata kävijää on tähän mennessä lukenut postaukseni banaanikärpäsistä, joten haluan kertoa miten kävi kamppailussa niitä vastaan.

En päässyt eroon. Otusten armeija ei ole niin valtava kuin kuvassa, mutta ongelma tuntuu tällä hetkellä ylipääsemättömältä. Kuin taistelisi äärimmäisen älykästä vihollista vastaan.

Olen tehnyt ansoja lasipurkkeihin. Pohjalle balsamiviinietikkaa. Päälle muovikalvo tai paperitötterö minkä kärki ei saa ulottua nesteeseen asti. Tiiviisti teippiä purkin reunojen ja tötterön ympäri niin etteivät hyönteiset voi paeta sitä tietä. Niille riittää ihmissilmälle näkymätön aukko vapauteen.

Hammastikulla rei’itetty muovikalvo purkin päällä toimi tötteröä paremmin. Paljon kaatuneita sotureita lillui nesteessä. Mutta vieläkin enemmän tuoksun hurmaamia utelijoita kiipeili purkin ulkopuolella ja lehahti sitten tiehensä. Olivat jo kylläisiä, eikä janottanutkaan.

Paperitötterö sitten? Mikä menestys, ajattelin ensimmäisenä iltana. Purkin sisällä säntäili lauma kärpäsiä! Mutta aamulla kaikki olivat kadonneet jäljettömiin. Ne olivat sittenkin osanneet lentää ulos tötterön pohjassa olevasta lyijykynän kokoisesta reiästä mikä oli tarkoitettu vain sisäänmenoksi. Selvästi insinöörikansaa.

Alussa ravasin keittiössä katselemassa apajaani mikä kiinnosti enemmän kuin telkkari. Vielä en luovu ansoista, mutta niiden lisäksi olen aloittanut saneerausvaiheen. Tyhjentänyt ja pessyt alakaapin, jossa roskikset "säilytetään". Puhdistanut jäteastiat kauttaaltaan, sillä muovipussi tai kansi ei riitä lähestulkoonkaan suojaksi. Olen päättänyt lopettaa kompostorimateriaalin keräämisen omaan pussiin. Kaikki menee nyt talousjätteisiin jotka vien ulos hyvin usein. Hankaan tiskipöytää ja muita pintoja puhtaaksi ja kuivaksi. Yhtäkään vesiläiskää tai ruoan murusta ei saa löytyä mistään. Poistan kosteat pesusienet ja liinat. Astiat menevät heti kuivina kaappeihin. Hedelmät tiiviisti suljettuihin purkkeihin tai jääkaappiin (kaikkia hedelmiähän ei voi sinne tunkea, banaanikin katsoo minua vähän loukkaantuneena). Kastelen huonekasvit vain alalautaselta (hm, nestettä kertyy) - mullan pinnan on oltava täysin kuiva.

Mitään kosteaa ei saisi olla esillä keittiössä, mutta se on käytännössä yhtä helppoa kuin kieltää sadesää. On nimittäin olemassa viemäri. Sekin on puhdistettava perusteellisesti. Banaanikärpäset rakastavat muhia viemärin pimeydessä, kosteuden lisäksi siellä on varmaan kaikenlaista muutakin houkuttelevaa ja tuoksu on vastustamaton.

Odotan kärpästen häviämistä yhtä hartaasti kuin Ruotsin valtiopäivävaalien ohimenoa ja lupausten katoamista 13. syyskuuta. Yäk.

P.S.

Pölynimuri ilman suukappaletta, miksi kokeilin vasta nyt? 90% otuksista katosi heti.