tiistai 31. joulukuuta 2019
Levähdys
Ei kaiken tarvitse olla ihmeellistä,
itsessämme merkille pantavaa,
toisten hiljaa kadehtimaa,
vuoden viimeisenä päivänäkään.
On aika luopua monesta asiasta
ja valmistaa tilaa tulevalle
mutta muistelehan ensin
ehkä jokin tapahtunut oli onnea
vaikket sitä juuri silloin
ymmärtänyt.
lauantai 21. joulukuuta 2019
Toimeton tuuli
Tänään joulukuun tyyni meri
edes jotakin tehdäkseen
tökkii hereille pienenpientä aaltoa
pilvestä saapunut lumikristalli
kutittaa sen kohmeloista selkää
mutta pelkästään lokkia naurattaa.
Aallonpoikanen pujahtaa
piiloon hopeisen pinnan alle
siellä sen ennalta rajattu kohtalo
liukenee hiljenneeseen iltaan.
torstai 12. joulukuuta 2019
Kerran oli tarina
Meilläkin oli kerran tarinamme
joka ulottui latvasta meheviin juuriin
tule katsomaan meitä
kerro päämääräsi
sillä sekin on osa luontoa
- olemattoman pieni tosin.
Ehkä kertomuksesi ei ole tärkeä
kenties et edes tiedä mitä sanoitte
kuiskutellen toisillenne eilen
mutta ei sellaista tarvitse pelätä
ei se ole mutkikasta
se on kuin mikä päivä tahansa.
lauantai 30. marraskuuta 2019
Kahta kotia
Asun kahta kotia
valoisaa varjotonta
ja kaiken kätkevää yötä.
Lasiruudun takaa
yksinäisyyden läpi
koteihini ripottelee
sävyä inhimillisyyteen
ilmassa leijuvat nuotit
lehdettömät koivut
kuin silkkipaperiviuhkat.
Syysteatterissa
yleisö täyttää rivit
kuin sidotut viljalyhteet
toisten tukemat
enää itse kasvamattomat.
Kirjastani
"Ei se sitä ole" (2019)
lauantai 14. syyskuuta 2019
Mahdoton kohtaaminen
Tänään valo ei tule ylhäältä.
Hämärtyvä päivä leikkii piilosta kanssani,
sieppaa varjoni omakseen
näkymättömien kätköön.
Siellä ei olisi seuran puutetta
mutta kun ne sanovat
ettei minun pitäisi olla siellä
kuvallisen saavuttamattomissa.
Kirjastani
"Ei se sitä ole"
torstai 22. elokuuta 2019
Tuulen työtä
Asetu kuulolle.
Tuuli puhaltelee
ruohonkorsihuilua
pisara rummuttaa
rantakalliota
piirtää pisteitä veteen.
Kaikki muistamisen arvoista.
Sateen mentyä
tuntematon taiteilija hiljenee
taivas vaihtaa
tuulen tanssittamat
pumpulit täkkiin
päiväpeittoon.
torstai 1. elokuuta 2019
Herra Ahosen menestys
Suo itsellesi tummanpunaiset ruusut,
sellaiset ovat ulospäin suuntautuvia
niin olisi pitänyt lukea seinäkalenterissa
päivänä jolloin hän tiesi saavuttavansa
pienen menestyksen.
Mutta kesäkuulle oli vain lyhyt muistutus
ripustaa niittyleinikit kuivumaan.
Herra Ahosella ei ollut takanaan
mainittavia taustoja koulutusta
perhettä taloa
ei edes auton ajokorttia
eikä hän voinut kuvitella kertovansa
kenellekään tapahtuneesta.
Toisille se tuskin olisi merkittävää,
voisivat jopa loitontua
sillä menestys on ruma sana
vaikkakin monien tavoittelema.
Herra Ahonen vaikeni ja piilotti
vaatimattoman memestyksensä
kunnes elämän ehtoolla
unohti kätköpaikan.
Kirjahyllystä se lopulta päätyi
kirpputorille.
------
Kirjastani "Ei se sitä ole"
(Mediapinta 7/2019)
tiistai 18. kesäkuuta 2019
Arkisulhanen
Rouva Leijona-Miekka on ikävystynyt,
kateellinen laumojen arjelle.
Arki on arvokasta materiaalia
yhtä tavoittamaton kuin työ,
Rouva Leijona-Miekalle symboolinen
sankaritarinan sulhanen.
Mutta tänään avaimet eivät sovi sanoihin,
katsovat vaan kysyen toisiaan
aktivoimatta aistien rikkautta
osaamatta arvioida arjen tekijän taitoa.
Huone täynnä mielenliikutuksia
puheenvuoroa odottavia uskalluksia
avainaseman haltijoille.
Rouva Leijona-Miekka pelkää.
Mikään jalokivi ei jätä tänäänkään jälkeä.
maanantai 3. kesäkuuta 2019
torstai 30. toukokuuta 2019
Neulasia
Luonto ei selittele
mutta meidän sanamme tökkivät
kuin ärhäkkäät männynneulaset
selkärepun taakkana niistä
muurahaiskeko
vikapistoista muistona
miljoona reikää sielussa.
perjantai 17. toukokuuta 2019
Auringon taikasauva
Hetken jo luulin koreuden
jäävän nuppujen sisään
mutta tänään aaamuauringon silmä
katsoo niitä ystävällisesti.
Luonto ryhtyy harsimaan kangasta
ompelemaan uutta puvustoa
kesäteatterin tanssijoille
samanlaiset mekot vuodesta toiseen
koskaan muodista poistumattomat.
Kuuletko kimalaisen naurun
sen maistaessa makeaa?
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Kuplivat muistot
Kaukainen ystävä saapuu.
Emäntänä Elli-Ruusu Ree
poimii esille Viipurin kristallilasit
täyttäen niihin kullankeltaista juomaa
kunnes pöydällä enää tyhjä karahvi
ilta kuin jotakin tuhkan tuomaa
poissa myös pulppuilevat kuplat.
Muistoissa nuoruuden toukokuut
ja samppanjapulloon säästetyt
keisarin aikaiset ruplat.
tiistai 12. maaliskuuta 2019
Kirjaimet hukassa
Tänään on niin viuha tuuli
että vastaantulijoista
ja myötätuntoisista kirjaimista
on tosi puute
laitetaan tähän kuvagalleria
päivänne piristeeksi!
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Ajan vaellus
Sytytän takkatulen ja odotan ystävää.
Ja ulkona tuulee ja kovasti hämärtää.
On hyvin ankea sää.
Mutta unelma kesästä astelee tupaan
ja seurakseni jää.
Nyt yhdessä istumme ja hiljaisina
katsomme pehmyttä pimeää.
torstai 7. maaliskuuta 2019
Laatikkoviinin rippeet
Kaksi kuukautta kulunut.
Tänään ajatukset päällekkäin ja ristikkäin,
viimeinen hetki aurinkoisella parvekkeella
Teneriffan auringossa.
Tiernos recuerdos
doces memorias...
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Puheenjohtaja Iso-Kreivi
Puheenjohtaja Solveig Iso-Kreivi
jokapäivän tilanteessa johdonmukainen
pöytäkirjat, kopiot, diaarion asialiitteet
onnittelukortit ja kirjearkit ystäville
nekin kuin pykälillä varustetut
virallisten asiakirjojen kaavoin
ilman mielikuvituksen maustetta.
Tarkkana naisena puheenjohtaja
arkistoi kaikesta leimatut kopiot
laatimaansa laatikkosysteemiin
lipaston keskimmäiseen lokeroon.
Ystävät vastailivat odotetusti
onnittelukorteilla, joulutervehdyksillä
ja neljännesvuosiraporteilla
etelästäkin etikettiä noudattaen
kunnes kaavoitettu kirjeenvaihto
nääntyi mielipiteiden nälkään.
Puheenjohtaja Iso-Kreivi ei koskaan
ymmärtänyt:
päiväjärjestystä ei kunnioitettu.
Viimeisen vastauskirjeen leimattuaan
hän sulki lopullisesti lipaston
lukiten sinne ystävyyssuhteensa
omistautuakseen puutarhan hoitoon
kivilaattojen ojennuksessa pitoon.
Tässä talossa ei tuuletettu
tunteita, ei vaihdettu mielipiteitä
ja kuinka se olisi tehtykään
kun puuskat eivät uskaltaneet lähestyä
edes pyykkinarulta riippuvia
elottomia lakanoita.
Ainoa ilmanvaihto talossa
esi-isien
muinaiset hengenvedot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)