maanantai 28. joulukuuta 2020

Hitauden rikkautta


 













Hyvänen aika - kurkista tuohon
joko siinä versoo uusi vihreä vuosi,
vielä hieman kömpelösti?

Tahtomattaan sellaista ensin vierastaa
eikä halua uskoa tulevaa tarinaa
mutta eihän tuntematonta pidä karsastaa.

Se voi nimittäin viedä sinne
missä mahdollisuudet sievistelemättä 
näyttävät meille sopusoinnussa itsensä.

Silloin on paras olla ajoissa paikalla
eikä antaa vuosien peräkkäisyyden
rajata tulevan sanomaa ennalta

aika on pysähtynyt vain
takaisin kääntyvälle
eikä se enää ehdota uutta sisältöä.

Tuleva taas on täynnä askelia
sanat hypähtävät alta pois
etsimään uutta ilmaisutapaa,
matkojen päässä olevaa kysymystä.

lauantai 26. joulukuuta 2020

Kiitos lukijoilleni

 























Lämmin kiitos että olet piipahtanut blogissani tänä vuonna.
Tervetuloa kurkkimaan jatkossakin!

Tack för att du besökt min blogg under året.
Välkommen att kika in även i fortsättningen!

maanantai 21. joulukuuta 2020

Lapsenlapsettomiakin on


 












Vanhusten yksinäisyyttä tuodaan nyt korona-aikana esille.
Haastatellaan ikäihmisiä jotka kaipaavat lastenlasten halaamista.

Medioiden malli lähtee siitä että kaikilla vanhuksilla on lapset ja lastenlapset.
Minä tiedän monta ikäihmistä joilla ei ole perhettä eikä yhtä ainutta ystävää.
Mutta ystävän voi nykyisin tilata kotikäynnille maksua vastaan. Luin artikkelin
aikuisista lapsista jotka olivat tilanneet tällaisen vanhalle äidilleen. Jo ennen
koronaa - nythän sekään ei ole suositeltavaa.

Ei hätää - vielä ehtii tilata taatusti viruksettoman robotin!


tiistai 15. joulukuuta 2020

Kun uni ei tule

 














 

Olisinpa oma kissani ja nukahtaisin heti kun unettaa,
missä pehmeässä paikassa vain, mieluiten kuitenkin piilossa
häiritsijöiltä. Mutta mistä sen tietää mitä ongelmia valveilla
liikkuu kissani ajatuksissa. On suittava turkki, teroitettava
kynnet, pyydystettävä makupala, oksennettava karvapallo,
jahdattava lankakerää, istuttava emännän sylissä -
ei ihme että lepo vie nelijalkaisen ystäväni unten maille heti
sen suljettua silmänsä.

Mutta miksi minä en nukahda kun pitäisi, väsyttäähän
minuakin. Missä piilee tuntematon salaisuus?

Kaikkihan me elämme kahdessa maailmassa, valveuden ja unen.
Mutta aika ei aina jakaudu oikeudenmukaisesti näiden tilojen
kesken. Mitä tehdä kun uni ei kertakaikkiaan tule? 

Luulen että me unettomuudesta kärsivät tunnemme niksit joita
mediat tulvivat kyllästymiseen asti. Vähemmän kuitenkin on
käsitelty asentoitumistamme unettomuuteen. Huolestuttaa,
väsyttää, emme toimi päivittäisessä elämässämme. Seuraava
yö alkaa pelottaa jo illalla. Pitääkö unettomuus hyväksyä
kun on todenut kaikki mekaaniset ja synteettiset "apuvälineet"
tehottomiksi eikä halua turvautua reseptirohtoihin loppuiäkseen
- mikä jo sinänsä voi olla ahdistava ja unta torjuva ajatus?

Haluaisin muuttaa ajattelutapaani niin ettei unettomuudesta tule
tehdyksi liian isoa ilmiötä. Mitä unettomuus todella merkitsee?
Miksi se valtaa ajatusmaailman ja hallitsee elämääni? Haluaisin löytää
keinon ystävystyä unettomuuteni kanssa sen sijaan että jatkaisin samaa
kamppailua kerta toisensa jälkeen. Myöntää sen olemassaolon mutta
myös vakuuttaa itselleni että en saa pitää sitä hallitsevana osana
ajatusmaailmaani.

Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi mikäli kamppailet saman
ongelman kanssa. Oletko saanut apua, tunnetko asiaa analysoivaa
kirjallisuutta?

maanantai 14. joulukuuta 2020

Sopimaton väri

 
















Luin mediasta että opettaja oli kieltänyt pikkupojan kouluuntulon
koska hänet oli puettu Luciakulkueen vuoksi piparkakkupukuun.
Seuraavaksi kiellettäneen piparkakkujen myynti kaupoissa?
Entä ruskeat esineet kotonani, jokuhan voi pahoittaa mielensä?

Voi kauheaa, huomaan juuri että minun blogini on taustaltaan
rasistisen värinen!

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Sankta Lucian kiehtova tarina



 













Tänään vietettävä Lucianpäivä on esimerkki siitä kuinka ruotsalainen kulttuuri
joskus on sekoitus maan ulkopuolelta saapuneista vaikutteista sekä Ruotisn
ikivanhoista perinteistä. Vuosisatojen kuluessa tästä päivästä tuli juhla jota
vietetään Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla.

Vuoteen 1753 asti joulukuun 12.-13. välinen yö oli sen aikaisen kalenterin mukaan
vuoden pimein jolloin koteja sekä eläimiä oli suojeltava pahoilta hengiltä.
Joulukuun 13. alkoi myös katolisen kirkon paastoaika. Edeltävänä yönä sai viimeisen
kerran ennen joulua syödä itsensä kylläiseksi makkaralla ja kinkulla. Opiskelijat kulkivat
lyhtyjen kanssa ja lauloivat, pukeutuneina tiernapojiksi. Joillakin oli enkelinsiivet tai
kynttiläseppele.

Tarun mukaan Lucia oli kristitty - salaisesti, vainojen takia. Hän oli varakas mutta
lahjoitti pois myötäjäisensä kiitokseksi äitinsä parantumisesta. Lucian sulhasmies
raivostui ja paljasti että Lucia oli kristitty. Lucia pidätettiin, joutui kidutettavaksi ja
teloitettiin 13. joulukuuta vuonna 304 jKr.

Lucian ruumis makaa lasikirstussa San Geremia-kirkossa Venetsiassa, puettuna
punaiseen leninkiin, hopeanaamio kasvoillaan. Hänet haudattiin ensin kotikaupunkiin
Syrakusaan Sisiliassa, mutta siellä on enää jäljellä yksi hänen käsivarsistaan. Muu
ruumis vietiin ensin sotasaaliina Konstantinopeliin ja sieltä vuonna 1204 Venetsiaan
Pyhän Jeremiaksen kirkkoon.

Lucian laulu "Sankta Lucia" on alkuperäiseltä nimeltään "Barcarola napolitana"
ja kertoo napolilaisetn kalastajien kaipuusta kotiin.

Vuonna 1927 kruunattiin Ruotsin ensimmäinen Lucia joka oli äänestetty tukholmalaisen
päivälehden julkaisemassa kilpailussa. Hän oli Solveig Hedengran ja kruunattiin
Tukholman kaupungintalolla. Sieltä hän siirtyi tiernapoikien kanssa kulkueessa
Skansenille valojuhlaan. Tästä tuli traditio joka levisi nopeasti koko Ruotsiin ja myös
Suomen ruotsinkielisille alueille.

(Lähde: Aftonbladet 12 joulukuuta 2010)

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Pientä, arkista, iloista

 









 


 

Missä lämmittävä aurinko, missä valaiseva lumi?
No, pitää etsiskellä arkiviikkojen harmaassa piileviä
ilonripauksia ja helmiä. Siellä niitä on, vaikkapa että löysin
ihan toisenlaista vanhaa paperia etsiessäni tämän arkisen akvarellin
jonka maalasin pakkokurssilla joskus 90-luvulla.
(Ei kurssi ollut pakollinen, siihen sisältyi myös taidetekniikoita
joista pidin mutta vesivärien kanssa en kertakaikkiaan
ystävystynyt. En paneutunut keksimään kauniimpia motiiveja enkä
sekoittelemaan värejä. Toinen akvarellini oli yhtä harmaa sillä se
esitti pääkalloa).

Höh, ilonpisaroistahan nyt piti olla puhe. Tässä niitä:

Teinivuosien takainen, aina kekseliäs ystävätär Pietarsaaresta lähetti
ihanan aikuisten adventtikalenterin, ja siitä on putkahtanut jo nyt
monta viisasta ajatusta:

Laske onnenhetkesi yksi kerrallaan ja hitaasti.

Ainainen aikominen jättää asiat puolitiehen.

Pienessäkin huoneessa kasvaa suuria ajatuksia
(Sibelius)

Katsele ja kuuntele yötaivasta. Se puhuu.

Posti toi viikolla muutakin mukavaa, yleisönpalstalle
lähettämästäni artikkelista palkkioksi raha-arvan.
Voitto: 50 Ruotsin kruunua (5 euroa).

Brahean Kriivareilta saapui odottamani antologia
"Kolin kainalossa", sisältäen kertomuksia ja
runoja synnyinseudultani. Toinen antologia saapui
Liekki-lehdestä (ruotsinsuomalaisten kirjoittajien
yhdistykseltä), mukana kolme runoani.

Ikävä uutinen on että Göteborgin suomalainen
kunniakonsulaatti tullaan sulkemaan. Tarkoittaa mm
että joudun matkustamaan joko Kööpenhaminaan,
Osloon, Tukholmaan tai Helsinkiin mikäli tarvitsen
uuden passin. Tai sitten ratkaisen asian hakemalla
Ruotsin kansalaisuutta, passi tulee tuhansia kruunuja
halvemmaksi ja samalla säilytän myös Suomen
kansalaisuuteni ja vältyn koronamatkalta mikäli
tilanne jatkuu tällaisena vielä ensi kesänä. Hoppla!




tiistai 1. joulukuuta 2020

Kirjastani "Ei se sitä ole" (2019)


 













Käytöstapojen konsultti
Desideeria Kolehmainen
putoaa tiskipenkiltä.

Etikettirikos
poistua tällä tavalla seurapiirielämästä
hän ajattelee pettyneenä

luoden epätoivoisen katseen
pitkäkaulaisten elämänkertaviiniensä
vihertävään riviin lasikaapissa.

Hän on aavistavinaan kuinka
kristallikarahvi juuri silloin tekee
miltei näkymättömän hoviniiauksen
yllättäen saapuneen vieraan otteessa.

---

Ovikello soi hyvin pitkään

ennenkuin Desideeria Kolehmainen
herää painajaisunestaan
löytää korkokenkänsä,
timanttisormuksen ja pelleriinin,
parfyymipullon ja huulipunapuikon
avatakseen moitteettomasti pukeutuneena.

Siihen päättyvät huolitellut jäljet

kirjottuja smaragdinvihreitä kenkiä
ja sivistyssanakirjaa lukuunottamatta.

Ne olisi etsijä voinut löytää
punaiseen silkkipaperiin kiedottuina
elegantista takorautakorista

katukiveen syntyneen särön
vierestä.