lauantai 30. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - kylpyläparantola

Vesitohtori kaipasi Aunea, ahkeraa kylvettäjää ja elämänkumppania. Kylpylä ja sen asiakkaat, ylhäiset aatelistorouvat hepenissään, kävivät tyytymättömiksi. Oli aika uudistaa kylpyläparantola. Apu tuli odottamattomalta taholta - Amerikan serkkutyttö osoittautui  kullan arvoiseksi ajatuksineen, ja hän oli innostunut tehtävään. Ensiksi hankittiin messinkinen kylpyamme sisäkäyttöön. Silakkasaippuat poistettiin odöörinsä vuoksi, ja uuden siansuolisaippuat höystettiin ihmeruusuvedellä jota tiputettiin kauniista lasipullosta, sekin Amerikasta tuotua.






















Kylpyläparantolaan avattiin nyt myös parturikampaamo! Viimeistä mallia oleva parturin  tuoli tuotettiin pääkaupungista hevoskyydillä. Mutta salongin suurin uutuus oli Amerikan hevosenjouhiperuukki, ja sellaisen sovittamista varten vahatulle tammilattialle asetettiin kipsistä valettu mallinukke. Mutta mistä hankkia hevosenjouhet?





















Rovasti Sulevi Suitsun korviin oli kantautunut uutinen kylpylän uusimisesta. Rovasti oli alusta alkaen pitänyt parantolaa synnillisenä keksintönä. Kaikkea mikä poikkesi Pyhän Kirjan tekstistä rovasti vastusti itsepäisesti. Pitäjän ja seurakunnan mainehan oli kyseessä.

Mutta kieltämättä Amerikan serkkutyttö, kylpylän uusin avustaja, oli koreaa katseltavaa alati nalkuttavan ruustinnan sijasta. Iltapuille käydessään rovasti päätti siksi katsella viimeiset sallimattomat unet. Ja suljetuin silminhän näkee enemmän kuin silmät avoinna ja omatunto valveilla.






















Hevosenjouhiperuukki, voisikohan sellainen sopia rovastin päälaelle?






keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - taivaisille ilmasille

Ihmisen elämä on kuin meren aaltoon piirretty viiva, ajattelivat kartanonherran hautajaisia valmistelevat rannikon miehet kun he asettelivat yksinkertaista arkkua hevosen vetämään kärryyn. Arkku oli sahattu kuusipuusta ja veistetty pohjaltaan pyöreäksi niin että se pysyisi tukevasti vaunussa. Kärrymiehinä olivat koulunopettajan Maija-tyttären appiukko, kylän apteekkari sekä Maijan mies, nukketehtailija.






















Hiljainen kulkue aloitti nyt matkan joka saattaisi kartanonherra-vainaan ikivieraaksi Tuonelaan. Kylän jokaisen talon edessä pysähdyttiin. Ihmiset seisoivat veräjiensä takana odottamassa. Naiset niiasivat syvään ja miehet kumarsivat lakki kädessä, ja yhdessä veisatun virren säkeen jälkeen vainajan matka jatkui kohti pitäjän vanhaa puukirkkoa.






















Vanhaan kalmistoon, saatteluitkuvirren säestämänä, päättyi sitten kartanonherran viimeinen vaellus. Tai jatkuiko se sieltä taivaisille ilmasille? Sen tiesi vain Äyrämöinen. Eivät aavistaneet mustapukuiset vieraat sitäkään että naapurihaudassa nukkui jo iänikuisina aikoina maallisen elämän jättänyt  Karjalan iso emäntä juhlapuvussaan, valkeilla kengillä ja hopeasoljilla koristettuna.

Rokkaa ja rusinasoppaa tarjosi kartano hautajaisvieraille katajin koristellusta pöydästä. Kauniita oksia oli noudettu jopa Tsaari Pietarin istuttamasta lehtikuusimetsästä. Hopeakynttelikköjen takana kävi kuiske: kuka kohotettaisiin nyt kartanon herraksi?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - Muori ja Britta


Muori oli tehnyt suursiivouksen kartanossa ja istahti hetkeksi ihmeellisen kauniin sifongin äärelle. Siinä oli kaksi peiliä, toinen hopeinen ja toinen tammikehyksinen. Vanha unelma tuli taas Muorin mieleen. Olisiko Muorista vielä sen toteuttamiseen? Hän menisi ensimmäisen kerran elämässään kampaajalle, ja sen tuli tapahtua nyt.






















Kaupunkiasunnossaan Neula-Britta, entinen ompelija, ajatteli usein syrjäkylällä viettämiään vuosia. Ja tapahtui niinkin että hän muisteli lämmöllä Väinö-sulhastaan, torpan Muorin veljeä. Mihin Väinö oli yhtäkkiä kadonnut, ja miksi? Britta ei enää jaksanut ommella leninkejä, näkökin oli huonontunut, mutta hän oli mieleltään virkeä. Oli aika lähteä syrjäkylälle tapaamaan Muori-ystävää.
























lauantai 23. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - kartano ja pappila

Kartanonherra oli elokuusta lähtien, enemmän kuin koskaan ennen,  mietiskellyt menneitä ja huokaillut raskaasti sairasvuoteellaan. Hän joutaisi jo pois, oli elänyt tätä elämää kylläkseen. Ilman omia perillisiä, vaikka eukko olikin luulotellut hänen olevan ahneiden ja koppavien kaksostyttäriensä isäihminen. Testamentti paljastaisi aikanaan totuuden.
















Pyhä Pietari taivaan portilla kuuli lopulta sairaan pyynnöt ja huokailut. Marraskuun huurteisena aamuna vanha kartanonherran vaipui takaisin valkeihin syntysiin.






















Viesti kartanonherran lähdöstä kiiri pian pitäjäläisille jotka itkeskelivät ja surivat hyväntekijäänsä ja alkoivat valmistautua hautajaisiin. Mutta kartanossa käynnistyivät kahden päivän surun jälkeen aivan toiset suunnitelmat. Vanha kartanonrouva puuteroi kasvonsa, poimi mustan sulkahattunsa hyllyltä ja lähti pappilaan tilaamaan hautausta, mutta ennen kaikkea varmistamaan kirkonkirjoista että kaksostyttäret oli merkitty vainajan rintaperillisiksi.






















Rovasti Sulevi Suitsu itse avasi pappilan mahtavan tammioven ja johdatteli kartanonrouvan salin puolelle, varmistettuaan ensin että hänen ruustinnansa oli keittiön puolella omissa touhuissaan. Rovasti kalpeni kuultuaan kartanonhaltijattaren asian, valitti surua ja selaili vapisevin käsin kirkonkirjan sivuja. Mutta juuri kun hän alkoi tutkia kartanoon syntyneiden isyysmerkintää, mustepullo kaatui ja aiheutti niin tumman tahran sivulle että syntymätekstiä ei enää koskaan voisi tulkita. Rovasti vakuutti kuitenkin että hän omakätisesti oli kirjannut kartanonherra-vainaan aikoinaan tyttäriensä isäksi.






















Marraskuisen loppuillan rovasti vietti suuren perheensä seurassa. He nauttivat rauhassa illallisen ruokasalissa, ja läsnä olivat kaikki hänen ja ruustinnan jo aikuistuneet lapset. Perillisiä oli siunaantunut vuosien mittaan kymmenen kappaletta, kaikki kaksosia. Rovasti Sulevi Suitsu oli helpottunut siitä että kartanonrouva oli poistunut pappilasta heti asiointinsa jälkeen, eikä vanhoista tapahtumista kartanon vehreillä viljapelloilla kumpikaan maininnut sanaakaan.






















Kartanonrouva, joka oli saanut kolme ylimääräistä elämää osakseen, palasi pappilasta takaisin koppavien tyttäriensä luokse. Hän totesi taas kerran tyytyväisenä että tyttäret eivät ulkonäöltään lainkaan muistuttaneet isäänsä rovasti Sulevi Suitsua, mutta pääasia oli että heidät oli kirjattu edesmenneen kartanonherran rintaperillisiksi.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - Väinö, Aune ja muut

Väinö etsi hevosenjouhia. Hän halusi olla kelpaavan näköinen palattuaan takaisin Muori-sisaren luokse syrjäkylään. Ja olihan muitakin tuttuja odottelemassa, ehkä muinoinen Britta-morsiankin... Jouhet Väinö olisi kiinnittänyt hattuunsa kuin paksun tukan ikänään, peittämään laajenevaa kaljua. Mutta hevosia ei niin vain löytynyt, eikä Väinö ollut vielä näyttäytynyt kylän väelle joka ihmetteli hänen jalanjälkiään soratiellä. Väinö ei myöskään halunnut osallistua syystalkoisiin metsässä. "Työl sitä ko ellää, mutta kaupal vasta rikastuu" hän ajatteli ja punoi myhäillen uusia suunnitelmia.




















Väinö oli tutkinut torpan aitan kulmakiviä ja löytänyt sinne piilotetun hopearahan sekä suolapussin jotka olivat pitäneet pahat henget loitolla. Nyt mies aikoi kätkeä aitan pimeyteen omia aarteitaan, antiikkejaan, ja olihan Muorin ullakolla odottamassa arvokas Madonna-taulu kyynelineen. Väinö ei tiennyt että isonenäinen nainen oli hänen poissa ollessaan vienyt taulun luostarisaarelle maalatakseen siitä kopioita kaupattaviksi.

Kyseinen isonenäinen nainen oli juuri nyt palaamassa vanhalla ruuhella luostarisaarelta, talut mukanaan - aavistamatta että Väinö oli tullut takaisin.






















Nainen souti ruuhtaan raskain vedoin  vastatuulessa. Juuri kun hän oli ylittämässä syvintä ulappaa, pohjassa makaava vanha kirkonkello kumahti niin rajusti että hyökyaalto oli kaataa veneen. Tuulenpuuska  suihkasi pohjoisesta ja taivas kilahteli kuin sadat vaskikellot olisivat vaikeroineet soutajan yllä. Vene keikahti kerran, vaappui vielä, ja lopulta ruuhessa seisomaan nousseen naisen kostunut hameenhelma pyyhkäisi Madonna-taulut laidan yli mustaan veteen. Hitaasti ne loittonivat puuskaisten aaltojen viemänä ennenkuin  alkoivat lehtisten lailla vajota syvyyteen. Olivatko kaikki taulut kadonneet?






















Isonenäinen nainen, maakreivitär, pelastui järkyttyneenä maihin. Vanha kirkonvartija lähti aamutuimaan ulapalle etsimään haaksirikkoutuneen kapistuksia mikäli niitä vielä ajelehti aallokon viemänä. Mutta tapahtuikin toinen odottamaton ihme: verkon mukana pintaan nousi 1700-luvulla varastettu pitäjän kirkon kello.

Samana päivänä kirjeenkantaja toi viestin Ruotsinmaalta, jonne koulunopettajan Aune-tytär oli paennut sillinperkaajaksi ja laatikon täyttäjäksi. Hän ei nimittäin voinut rakastaa luotsia jonka kanssa hänet oli pakotettu naimisiin, koska Aune rovastin mielestä vietti epäsiveellistä elämää viattoman Vesitohtorin kanssa kylpyläparantolassa. Työ vieraassa maassa oli kuitenkin tytölle raskasta, ja hän kaipasi kotikyläänsä.






















Apteekkarin vaimokin ajatteli usein Aunea. Tyttö oli ollut tomera kylvettäjä ja hoitanut kylpyläparantolaa yhdessä hänen ottopoikansa kanssa. Mutta nyt poika aiottiin naittaa provinssitohtorin vanhimman tyttären kanssa rovastin vaatimuksesta, ja asialla oli tämän mielestä erittäin kiire.






















Ilman Aunea kylpylä ei ollut enää kovin menestyvä. Siellä oli usein kosteaa ja homeenhajuista, ja hienot rouvat, asiakkaat,  alkoivat nyrpistellä nenäänsä.






















Apteekkarin vaimo sai ajatuksen. Hän oli kuullut puhuttavan amerikkalaisesta serkkutytöstä joka oli seurannut Muorin sisaren mukana käynnille kotikylään. Tyttö oli kuulemma iloinen ja ystävällinen. Itse rovastikin oli kehunut neitoa soreaksi katsella, varsinkin silloin kun tyttö tanssi paljain jaloin ja vartaloa myötäilevä mekko hulmuten hietikkoisella rannalla. Kuin ruusunnuppu joka odotti poimijaansa. Rovasti piti ruusuista ja katseli niitä mieluummin kuin vanhaa nyrpeää ruustinnaa siellä pappilassa nalkuttamassa.






















Meren rannalla käveleskeli myös toinen nuori tyttö, mutta hänen ruumiinsa oli raskas eikä ulapalta tullut tuuli häntä tanssittanut. Vanha palttoo kiristi vartaloa ja mieli oli tukala. Hän tulisi pian synnyttämään maailmaan kaksi isätöntä lasta. Päivät pelottivat, ja yöt olivat täynnä painajaisia. Ei hän halunnut naimisiin Apteekkarin ottopojan kanssa, sanoisi rovasti mitä tahansa. Ottopoika rakasti vain Aunea, entistä kylvettäjää.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - postia ja suunnitelmia

Ihmiset asuivat hajallaan tietämättä toistensa elosta ja matkan päästä. Mutta nyt oli tullut postidiligenssi! Amerikansisar oli kertonut Muorille kirjeiden nopeasta kuljettamisesta, ja yöllä Muori oli nähnyt unta postinkulusta syrjäkylästä kaukana olevassa maailmassa.






















Muori oli käynyt herraskartanossa pesemässä pyykkiä, ja ystävällinen emäntä oli sitten ohjannut Muorin salonkiin, tukevan kirjoituspöydän ääreen. Pöydällä oli ihmeellinen, kauniisti koristeltu hopeanvärinen kirjoitusteline. Sen alla oli laatikko jossa säilytettiin kirjepaperia ja kuoria. Siellä oli myös sinettileimasin sekä kullanväristä lakkaa. Emäntä näytti Muorille myös kristalliset, hopeanupilla varustetut lasipullot ja selitti että toisessa säilytettiin mustetta ja toisessa musteen päälle siroteltavaa hiekkaa. Kaikki tarpeellista tavaraa jos halusi laatia kirjeviestin.

Muori lähti illansuussa kävelemään herraskartanosta torpalleen ja siinä verkkaisesti astellessaan hän päätti heti huomenissa kirjoittaa tärkeän kirjeen. Se oli Väinölle, velimiehelle. Amerikansisaren kirjeistä hän onneksi muisti kuinka ulkomaiden kirjeisiin laitettiin puhuttelusana.






















Muorin posket punottivat innostuksesta kun hän lopulta sulki kirjekuoren ja kääri sen ruskeaan paperiin. Mukaan hän laittoi myös muutaman kopeekan - kaupassa käyvä rahalaji, kunhan vain ei tullut petetyksi vaihdossa. Kopeekat oli tarkoitettu postimestarille joka varustaisi kuoren tarvittavilla kirjemerkeillä. - Onneksi kylän aidanpäätyyn oli vihdoinkin kiinnitetty kaksi laatikkoa: toinen saapuville, toinen lähteville kirjeille. Kylän asukkaat vuorottelivat kirjeiden perille kantamisessa, ja kesäisin saivat koululapset osallistua tähän työhön. Kaikki lapset kilpailivat tehtävästä, ja lopulta aikuisten täytyi tehdä niin että vain se lapsi joka oli löytänyt neliapilan sai lähteä kirjeenkantajan mukaan. Pakettejakin saatin joskus kantaa matkaan.


















Provinssitohtorin kotona ei nyt kirjoitettu kirjeitä. Olihan vanhin tyär juuri palannut Ruotsinmaalta jonne hänet oli lähetetty kiusallisia kosijapoikia pakoon. Nyt oli kuitenkin käynyt niin että tytär oli palannut kotimaahan ja synnyttäisi piakkoin isättöman lapsen. Kätilöeukko tosin ennusti että siellä oli kaksi pientä pyrkimässä eloon päin, joten kehtoja oli nyt hankittu kokonainen pari. Ne saatiin kartanonrouvalta joka aikoinaan oli saattanut maailmaan kaksostytöt. Huhuttiin ettei kartanonherra ollut tyttöjen isä, ja provinssitohtorille oli selvinnyt herraa tutkiessaan että huhu piti paikkansa, mutta asiasta vaiettaisiin ikuisuuteen asti.





















Nyt oli suunniteltava pikainen avioliitto tyttärelle. Pitäjän rovasti oli ehdottomasti sitä mieltä että apteekkarin ottopoika, nykyinen kuuluisa Vesitohtori, oli mainio ja ainoa sopiva puoliso tytönhupakolle. Ottopoika oli kasvanut aikuiseksi, vaikka hän ei ollutkaan kuten muut ihmiset, ja tarvitsi kylpylään tuhdin vaimon avukseen. Tohtorinna ei ollut asiasta aivan iloinen, hän halusi vielä tavata kiinostuneita sulhasehdokkaita.






















Mutta tytär itse ei ollut halukas tapaamaan pojista yhtä ainutta, eikä hän myöskään aikonut paljastaa kuka lapsen isä oli. Rovasti ei kuitenkaan antanut periksi vaan painosti tytön tapaamaan Vesitohtoria, ja lopulta nuoret nähtiin siloin tällöin kävelemässä meren rantaa pitkin vesiparantolan tienoilla.





























torstai 14. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - myöhäissyksyä

Muori, entinen Kapteenskan kotiapu, häärii ahkerana talven tuloa valmistellen. Maakellari on täynnä luonnon antimia: puolukoita, mustikoita ja sieniä. Tuvassa on leivottu ruisrieskat ja nyt on aika kerätä kylän asukkaat metsätalkoihin.Kerätään puunpökkelöitä, risua, kanervaa ja turvetta torpan lämmittämiseen.





















Jatkoa seuraa pian, onhan tapahtunut paljon ja kerrottavaa riittää. Kenen jalanjäljet johtivat soratietä pitkin torpalle päin? Ovatko vieraat saapuneet perille, Amerikansisar serkkutyttöineen, ja miten on tohtorin vanhimman tyttären laita? Pitkänenäinen nainenkin on tällä välin lähtenyt soutamaan luostarisaaresta kohti mannerta.





lauantai 2. marraskuuta 2013

Torpan tarinaa - tulijoita

Tuuli kyntää merta ja tanssittaa pilvenhattaroita. Kenenkään ajatuksia oikutteleva puuskaherra tuskin vie mukanaan, mutta ei myöskään pysty puhaltamaan pois ihmissielun huolia. Provinssitohtorin kotona odoteltiin rauhattomina vanhimman tyttären paluuta Ruotsinmaalta. Tytär oli turhaan pelännyt ja mielessään suurennellut vanhempiensa vihaa: kyläläiset olivat suopeaa kansaa, ja hädässä olevia autettiin, niin myös tohtorin kotona. Tytön paluuseen oltiin varauduttu huolellisesti ja iloisin mielin. Kehto seisoi jo tytön huoneessa, ja Alma-eukkoa oli viikolla käyty puhumassa kätilöksi.






















Ulkona ropisi sade, aivan kuin helmet olisivat helisseet  ikkunaa vasten. Alma-kätilö kurkisti sisään ja mietti. Yöllä hänelle oli tullut enne siitä että nyt pitäisi hankkia yhden sijasta kaksi kehtoa, tohtisiko hän kertoa sen provinssitohtorin vaimolle?

Tohtorin suuressa talossa odoteltiin nyt tytärtä saapuvaksi. Torpan Muorillekin tulisi kävijöitä Amerikasta asti, sisar ja serkuntytär. Mutta mihin heidät majoittaa kun vetoinen tupa oli ahdas ja ullakolla kylmää? Nuori serkuntytär voisi asua metsätorpassa puron varrella jos hän ei olisi liian pelokas. Kerrottiin että siellä oli vuosia sitten käynyt outoja yöpyjiä. Isonenäinen nainenkin oli silloin paennut torpasta kun se rupesi öisin rysähtelemään ja keinahteli kuin laiva ulapalla.






















Muori tuuletti harmaan palttoonsa, kietoi villahuivin päähän ja lähti tapaamaan rovastia. Tämän oli tultava metsämökkiin  häätämään pois öiset kummajaiset, eikä muori luovuttanut ennenkuin rovasti lähti hänen matkaansa ja lupasi yöpyä röhjössä.






















Iltamyöhään rovasti laittautui levolle mökin muhkuraiselle olkipatjalle. Asetti Pyhän kirjan sängyn pääpuoleen, ripusti liperit näkyviin ja aloitti rukouksensa. Mitä enemmän hän luki Herran sanaa sitä hiljaisemmaksi mökki kävi. Rovastillekin tuli levollinen mieli ja ennen uneen vaipumistaan hän ajatteli tyytyväisenä kevättalvea jolloin hän oli matkustanut Ruotsinmaalle tutkimaan Brittan Taalainmaalla alkanutta keskiaikaista sukutarinaa. Oliko Neula-Britta todellakin se maankuulu Nukkujatar 1700-luvulta ja vielä elävien kirjoissa? Mutta Ruotsinmaalla oli käynyt tapahtumaan rovastille muutakin mikä oli johtanut hänet maalliseen kiusaukseen. Ennen unen tuloa rovasti myhäili ja muisteli. Kukaan ei tulisi tietämään hänen salaisuuttaan.

Odottamattomiakin tulijoita syrjäkylälle näytti nyt ilmestyneen. Oudot saappaanjäljet soratiellä, kuin eri paria, herättivät uteliaisuutta, ja niitä tutkittiin myrskylyhdyn valossa vielä iltamyöhään. Arvuuteltiin - kuka oli ollut siinä menijä, mihin matka? Jäljet näyttivät vievän Muorin torppaa kohti.






















Tuulen tyynnyttyä kaukaisesta saaresta erkani vielä illansuussa vene. Isonenäinen nainen, maakreivitär, oli asetellut ruuhen pohjalle öljyväritaulut jotka hän oli maalannut luostarikammiossaan. Kaikkien taulujen aihe oli sama, Madonnan taivasta kohti kohoavat kyneleet. Isonenäisellä naisella oli suunnitelma valmiina ja hän alkoi soutaa määrätietoisin vedoin mannerta kohti.