Päivästä oli tullut yötön. Tämä muutos ei mitenkään johtunut
auringon- tai kuunsäteiden luomasta valon runsaudesta, sillä
allakka näytti joulun ja uudenvuoden välistä hämärää viikkoa.
Sekä ihmiset että taivaankappaleet olivat kalpeita, ja korkeat
kuuset metsässä väsähtäneitä valkoisen pitsipeiton alla.
Ilmiö alkoi sinä iltana kun aallot ja laineet loppuivat. Merenlahden
oli peittänyt peilikirkas ensijää. Ja ilman laineiden kotoista loiskintaa
rantakiviin pastori Kolmas Kustaa Tusina ei kerta kaikkiaan osaisi
nukkua. Häneltä olivat kadonneet yöt ja yöunet.
Siksi pastori purjehti nyt aluksellaan aamusta iltaan edestakaisin,
pitääkseen meren avoimena aalloille.
Rouva Ingeborg Tusinalle ilmiö aiheutti toisenlaisen huolen. Avoimena
vellova merivesi toi hänen puutarhaansa lempeän kosteaa leutoutta, ja
hänen pistokkaista kasvattamansa ruusulepotuoli oli yllättäen puhjennut
täyteen kukkaan.
Mutta nyt oli siis keskitalvi, ja vasta monen kuukauden kuluttua rouva
voisi istuttaa tuoliin ystävyyden versomaan. Pastorin tulisi tietää paremmin,
ei saisi käydä muuttelemaan Äiti Luonnon suunnitelmia tällä tavalla.
Sen pituinen tämä tarina. Hyvää uutta vuotta!
