keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Näinkin voi käydä

 










Yhdessä tänne etelään matkustaneen ystäväpariskunnan kanssa seisomme
toivorikkaina pitkässä jonossa. Perinteinen joulukonsertti kulttuuritalolla alkaa
puolen tunnin kuluttua. Emme todellakaan ole yksin, mutta alkuilta on hyvin leuto,
melkein 23 astetta plussaa. Juttelemme iloisina, me talvipakolaiset. Meillä on
aikaa odotella.

Ovella käteen työnnetään ilmainen arpa, ja saamme pehmeät istumapaikat salista.
Taidamme olla ainoat ulkomaalaiset yleisössä. Meitä tervehditään lämpimin
hymyin ja jopa kättelyin. Emme ymmärrä kieltä, mutta musiikkihan on kansainvälisesti
tulkittavaa. Kuten arpanumerotkin, ajattelen. Mutta kun voittaja kuulutetaan väliajalla
emme ymmärrä mitään. Pidän arpalappuani korkealla joten takana istuvat näkevät
numeron. Taivas - minua aletaan pökkiä ja osoitella. Olen voittanut!

Sandaaleissa ja turistikamppeissa kiipeän lavalle noutamaan voittoa. Se on pieni
joulupaperiin kääritty pitkulainen paketti. Suklaalevy? Päätän avata sen vasta jouluaattona.

Tunnelmallisen joulukonsertin jälkeen päätämme lähteä ystäviemme kanssa iltapalalle.
He haluavat maksaa omansa, ja minä poimin esille kukkaroni josta tiedän löytyvän tarvittavan
määrän kolikoita omaan pieneen kapakkalaskuumme. Toivottelemme ajoissa hyvää yötä ja
lähdemme kävelemään eri suuntiin kohti hotelleitamme.

Asuntoalueemme vastaanotto on suljettu jo kello 18.00 mutta hallussamme on oma
avain ulkoporttiin. Niin luulemme, kunnes mieheni alkaa turhaan etsiä polvihousujensa
sivutaskusta avainkukkaroaan. Se on poissa. Nyt hän muistaa. Eikö joku tönäissyt häntä
konserttitalon ulkopuolella jonottaessamme? Vanhempi naishenkilö joka katosi nopeasti
tungokseen? Katseet olivat kohdanneet vain silmänräpäyksen verran. Me toiset porukasta
emme huomanneet mitään.

Varovaisia kun olemme, meillä ei ole älypuhelinta eikä muutakaan viestimislaitetta mukana. Voisi vaikka unohtua jonnekin. Menemme siksi vastapäiseen baariin jossa ystävällinen nuori mies tarjoutuu auttamaan. Hän soittaa omasta kännykästään hätänumeroon jonka hän lukee hotellimme ulko-ovesta. Mutta toisesta päästä ei vastata. 

Mitä tehdä? Kello on 23.30 kun päätämme kävellä tutun kaupungin läpi suureen hotelliin jossa
olemme viettäneet monet talvikuukaudet. Siellä meidät tunnetaan, mutta kun ei ole näyttää passia
voi henkilökunnalle tulla ongelmia poliisin kanssa. Vastaanottoapulainen soittaa hänkin hotellimme
hätänumeroon ja kertoo miten meille on käynyt. Jättää myös ääniviestin maan kielellä ja pyytää
soittamaan heti takaisin. Odotamme miltei tunnin. Kukaan ei soita. 

Saamme loppuyön tunneiksi asunnon jonka hinta hipoo taivaita. Kaksi suurta huonetta, keittiö, näköalaparveke. Voimme tulla maksamaan seuraavana päivänä kun olemme päässeet varsinaiseen asuntoomme noutamaan lompakon.

Heti aamuvarhaisesta kiirehdimme asunnolle. Oveemme on jo vaihdettu lukko, joten öinen puhelumme on sittenkin kuultu ja analysoitu. Lukon uusiminen oli tarpeetonta sillä anastettu avain oli täysin ilman osoitetta. Mutta ehkä he luulivat varastetun lompakon sisältäneen henkilötietoja tai jotakin muuta hotellihuoneen paljastavaa. Hätänumerosta yöllä vastuussa ollut virkailija sanoi ottaneensa unitabletit eikä kuullut soittoamme. Hän lateli hyvin nopeasti käteiset rahat pöydälle ja kävin maksamassa niillä yöpymisemme.

Avaimen lisäksi mieheni kukkarossa oli vain muutama kolikko, vastaten suunnilleen kuutta euroa.
Ei mitään muuta - ei nimiä, luottokortteja, ajokorttia, ei mitään. Pankkilokeron avain onneksi oli minun olkalaukussani jota yleensä puristan paniikinomaisesti ulkona kävellessämme.

Eipä taskuvaras rikastunut tällä kertaa.

Mitäkö voitin arvallani joulukonsertissa? Vasta kotona selvisi vempaimen nimi. Metrometer!
Lahjoitimme sen kotikuntamme musiikkikoululle.


2 kommenttia:

  1. En muchas ocasiones estos descuideros como parece ocurrió a tu familia amargan las vacaciones.

    Saludos.

    VastaaPoista
  2. No on siinä ollut seikkailu joka ei unohdu koskaan!

    VastaaPoista