Torpan muorin uudet kiireet

"Aika on hullun taakka ja viisaan aarre" toisteli  muori vanhaa sananlaskua ja huokaisi syvään. Ajasta puhuen, jotenkin pitää saada kiireesti sanoma Amerikan sisarelle että tietää saapua Väinön ja Neula-Britan häihin juhannukseksi.

Mitenkähän se nyt sieltä voisi järjestää höyrylaivamatkan valtameren yli, muoria ihan vilutti ja keinutti hänen ajatellessa aavaa tuulista ulappaa ja torpan kokoisina vyöryviä aaltoja. Eihän siellä voinut mihinkään pysähtyäkään. Vaarallista se meno oli, hän ei kyllä merimatkalle lähtisi koskaan. Kotona kirkkojärvelläkin pelotti kun lähti soutumiehen matkaan verkonnostoon. Järven vesi oli mustaa ja muori ei tohtinut kurkkia veneen laidan yli näkyisikö pohjaa ollenkaan. Vesiheinää ja ovelia lumpeenvarsia siellä oli, pistelevää kaislikkoa ja talvella järven jäälle kannettuja kuusenruotoja joihin airo ja verkko uhkasivat tarttua.

Muori kaiveli laatikkoja, etsien puhdasta paperia amerikankirjettä varten, mutta mistään ei löytynyt. Lopuksi hänen täytyi repäistä isosta kirjasta ensimmäinen kannen sisällä oleva lehti. Siinä oli täpliä ja ruskeita laikkuja, mutta sivun kultaiset reunat ihastuttivat muorin silmää. Kyllä sellaisen kelpasi lähettää Amerikkaan asti.

Juuri kun hän oli istahtanut tuvan ikkunan ääreen laatimaan kirjettä, kuului porstuan ovelta koputus. Neula-Brittahan sieltä tulla tömisteli, ja totesi että hänellä oli nyt oikeaa asiaa.Muori käski vierasta peremmälle, ja Britta istahti tuvan seinäpenkille käsityöhäkkyrä sylissään. Hän ei osannut levähtää päiväsaikaan ja istua toimettomana haastamassa kylässäkään. Muorilla oli onneksi vielä komeita talviomenoita tarjota vieraalle, mutta vähän harmitti ettei Väinö ollut korjannut kahta risaista lattialautaa, eikä hänellä ollut räsymattoakaan siihen laittaa kun tuo viimeksi kudottukin oli jo luvattu pois kaupanmyyjän kotiin.  Aukko ammotti siinä keskellä lattiaa aivan Britan nenän alla.

Ensin käytiin läpi kylän kuulumiset. Maija, koulunopettajan tytär, oli mennyt  kartanoon kyselemään alttariliinaa jota käytettiin sairaiden parantamiseen. Liinaa, joka kertomuksen mukaan oli varastettu vieraan pitäjän kirkosta seitsemänkymmentä vuotta sitten, hoivattiin ja säilytettiin huolella. Se oli kyläläisille tärkeä yhteinen omaisuus ja aina tiedettiin missä talossa liina kulloinkin oli. - Kartanon vanharouva oli hyvin iäkäs ja makasi nyt siellä yläkerran puusohvassa viimeisillään, keltainen alttariliina tiukasti pään ympäri kiedottuna. Kartanon kopea haltijatar, hänkin jo iänikuisen vanha Maijan mielestä, seisoi kärsimättömänä sairasvuoteen vierellä. Maija-tytölle ei annettu liinaa juuri nyt, saisi tulla uudestaan kyselemään jos äitinsä ei parantuisi kuumeesta, ja miksi hän ei ostanut apteekista särkypulveria van lähetti tytön tänne häiritsemään?

Tuokion kuluttua Britta pääsi puhumaan muorille asiasta jonka vuoksi hän oli tullut. - Voisiko muori auttaa, suostuisiko hän ompelemaan Britalle morsiusleningin? Vanha uskomus päti nimittäin raudanlujasti: jos morsian itse ompeli hääleninkinsä niin avioliittoa kohtaisi yhtä monta onnetonta vuotta kuin hän pisteli tikkejä ompeleeseen. No, mitä muori ajatteli ehdotuksesta? Siinä tapauksessa hänen ei tietysti tarvinnut maksaa Britalle kretonkileningistä mitään.