Torpan muori selvittää asioita

Iltarusko oli voimakkaan purppurainen, yöstä tuli selkeä ja rauhallinen. Muori nukkui unia näkemättä ja muhkuraisella olkipatjalla kääntyilemättä. Aamutuimaan hän kiehautti sakean ruispuuron ja puoli pannullista kahvia. Akkunan edessä hän kompastui lattialankkuun ja pudotti puurolusikan. Sellainen merkitsi taatusti että oli tulossa naisvieras.

Mutta ketään ei kuulunut. Ulkona oli jo lämmintä joten muori ei piitannut ottaa palttoota pälleen. Leninki ja esiliina riittivät matkalle. Hän nyöritti kenkänsä huolellisesti, kiepaisi nutturan niskaan, sukaisi loput hiuksensa päähineen alle ja lähti taittamaan taivalta metsän läpi ompelijan talolle. Mutta ensin hän pistäytyisi isonenäisen naisen luona puron äärellä olevassa tönössä - kerrottiin että naisella oli tietäjän lahjat, ja muori kyselisi häneltä Väinöstä.

Metsäpolulla muori kohtasi vastaantulijan, vieraan joka oli menossa hänen luokseen. Se oli koulunopettajan tyttö, kiltti ja ujonlainen. Tyttö niiasi syvään ja kertoi heti asiansa: äiti oli kotona kuumeessa, ja olisiko muorilla tietoa missä seitsenmänkymmentä vuotta sitten varastettu pitsinen ristillä merkattu kirkonliina nyt juuri oli menossa kun sitä lainattiin sairaiden parantamiseen. Liina kiersi ahkerasti tienoota ja kyläläiset pitivät siitä hyvää huolta, olihan se heille niin arvokas ja pyhä esine.

Muori ei osannut vastata tytölle, mutta ehkäpä jokituvan nainen tämänkin tietäisi? Yhdessä lähdettiin eteenpäin tietäjää tapaamaan. Nainen oli kotona ja muori esitti asiansa. Missä Väinö-veli piileksi?

Nainen istui aikansa silmät ummessa ja rupesi tovin kuluttua haastamaan, hitaasti ja hiljaisella äänellä. Paljon hän näki tulkittavaa - hienon silkkileningin, palavan tulen, mansikan raakileita, pitopöytään katettuja lusikoita, veitsiä ja haarukoita. Naisen käden täynnä koreita sormuksia.Taulun jossa oli kaksi kättä yhdessä.

Palava tuli enteili onnellista tapahtumaa, jo ennenkuin mansikat kypsyisivät. Juhlaleninki, pitopöytä, häiden merkithän edessä olivat. Valkokaapuinen nunna viittasi kirkonmenoihin. Ja mitä varastettuun kirkonliinaan tuli, niin sen tyttö löytäisi kartanon rouvan luota.

Muori ja tyttö kiittivät isonenäistä ja lähtivät jatkamaan matkaa kylälle. Aavistiko muori jotakin? Hän pysähtyi Neula-Brittan talon luona, tyttö jatkoi matkaansa kartanoon.

Ompelijan (Neula-Brittan) kotona muori yllättyi täysin kun hän astui typötyhjän eteisen läpi kauniisti koristettuun lämpimään saliin. Sydänalaa pisteli ja kamferttitipat piti taas ottaa esille. Kihlajaisiahan täällä aivan ilmeisesti vietettiin Väinön ja Neula-Brittan välillä!

Ja kaapin päällä näkyi Väinön tuoma kihlajaislahja. Ruskeaan paperiin käärityn paketinhan isonenäinen nainen oli kertonut nähneensä Väinön kulkiessa kylään päin, ja oikeassa hän oli ollut siinäkin että pullolta se näytti. Mutta ei se ollut Amerikan kirsikkaväkevää, vaan Väinön itse merimatkoillaan askartelema suuri laiva oikeassa lasipullossa. Muori oli ylpeä Väinön taidoista, ja nyt hän oli rauhoituttuaan sekä ylpeä että onnellinen tästä yllättävästä tilanteesta.

Neula-Britta oli niin mukava ihminen. Kyllä se Väinö oli tainnut äkkipikaa ihastua, ja siihen muori kyllä tiesi ajankohdankin. Väinö oli torpan ullakolla tietysti nähnyt lepakon. Se on sokea eläin jonka kohtaaminen tarkoittaa äkkipikaista sokeaa rakkautta...

Muori otti esiliinan pois päältän ja astui peremmälle kihlaparia onnittelemaan. Hänen mielensä oli täynnä pohdintaa tulevista viikoista ennenkuin häitä vietettäisiin, sekä iloisia ajatuksia että käytännön huolia...