maanantai 22. heinäkuuta 2013

Torpan tarinaa - hiljaiseloa

On helteinen keskikesä. Pilvenhattarat ajavat kilpaa toisiaan korkealla taivaalla  ja kuljettavat niillä istuvia herroja maisemasta toiseen. Alhaalla maan päällä heinätyöt odottavat kylän asukkeja. Kärpäset pörisevät ärsyyntyneinä torpan pikku ikkunassa löytämättä tietä vapauteen. Väinöllä sen sijaan ei ollut vaikeuksia jättää vankilaselli taakseen ja ylittää öinen peltoaukeama kenenkään huomaamatta. Vielä tänäänkin tarkka katsoja voi siinä joka kevät aavistaa karkurin jättämän vaon joka ei koskaan umpene. Jotakin painavaa karkurilla oli aivan ilmeisesti ollut mukanaan. Oliko se vanha ruuhi tai säkki täynnä hänen piilottamiaan kultaesineitä? Vako vinksahteli sinne tänne sillä Väinön jalat olivat aivan eri kokoiset.






















Väinön öinen pakomatka suunnistui aivan ensiksi hänen antiikkikauppaansa. Siellä barokkikuoron leninki vaihtui näpppärästi upouuteen herrasmiehen asuun, ja Väinö oli tyytyväinen. Hänellä ei ollut enää kiire.






















Samoihin aikoihin luostarissa isonenäinen nainen, maakreivitär, sovitteli hänkin pukua jota kukaan muu asukki ei ollut tähän mennessä nähnyt. Ihmeellisen kaunis luomus oli odottanut häntä, huolellisesti paperiin käärittynä, komeron uumenissa siitä lähtien kun hän ensi kerran oli saapunut luostariin suojaa etsien. Puku oli peräisin nuoruuden kukoistusajoilta, kauan ennen naisen joutumista keisarin vangiksi, ja ainoa muisto ennen eletystä huolettomasta nuoruudesta. Tulisiko sille enää koskaan käyttöä? Kreivitär huokaisi syvään ja palasi nurkassa odottavien taulunkehysten pariin. Siveltimet oli vielä hankittava, balsamia ja tärpättiä, kananmunia ja sinooperia väriä. Sävyt tulisivat muistuttamaan hänen upeaa aatelista asuaan.






















Palataan vielä hetkeksi torppakylään. Pitäjän seurakunnan rovastilla, nyt jo eläkeläinen, on nimittäin yllättäviä huolia. Hän on viettänyt alkukesän kauniit päivät tomuisten kirkonkirjojen ja vanhojen kirjeiden parissa, sillä jotakin outoa on seurakunnan menneisyydestä pulpahtanut hänen mieleensä. Asia kiehtoo rovastia, ja hän aikoo lähteä kotikäynnille kaikkein iäkkäimpien kyläläisten luokse saadakseen selvyyttä häntä askarruttaviin kysymyksiin. Pian se olisi ehkä liian myöhäistä - rovastille tuli kiire.























2 kommenttia:

  1. Hyvä että Väinö pääsi karkaamaan, mutta on hän kyllä aika epeli mieheksi, mutta mitä se rovasti etsii, jäi taas niin jännään paikkaan:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan taitavasti luodut kuvat taas.
    Toivottavasti rovasti tekee oikeita löytöjä.

    VastaaPoista