Torpan tarinaa - mysteerit

Mitenkä tämä taikina nyt tuollaiseksi vääntelehtii, ihmetteli Muori aamutuimaan. Hän oli sytyttänyt koivukapulat tuohen avulla puuhellaan, lakaissut leivinuunin katajanoksilla ja puhdistanut torpan pöydän käydäkseen alustamaan lettivehnästä. Väinö-veli oli puhdetöinään valmistanut hänelle sellaiset työkalut että niillä kyllä kehtasi koristella leivinnäiset kaikkien ihmeteltäviksi.

Muori alusti, vaivasi ja veivasi taikinaa. Mutta se muuttui uusien vempeleitten alla aina vain kummallisemmaksi ja lopulta leipurilla oli syli täynnä särmikkäitä kultaharkkoja lettipitkojen sijasta. Muorin täytyi ihan istuutua, pyyhkäistä hiussuortuva huivin alle ja ottaa kulmakaapista parit tipat saunakkoa sydänalaa rauhoittamaan. Sitten hän kätki kullanhohtoiset taikinaviipaleet huolellisesti ja rupesi miettimään mikä neuvoksi.

Toisella puolen pitäjää, suuressa kartanossa, oli rovasti Sulevi Suitsu hänkin saanut pohdittavaa kerrakseen.

Illansuussa hän oli poikennut herraskartanon aittaan, ehkäpä toiveenaan kohdata uusi taloon muuttanut komea ompelijatar. Mutta aitassa hänet yllätti vieläkin ihmeellisempi näky. Kynttilän valossa säihkyivät kymmenet korut, toinen toistaan kauniimmat. Muutoin aitta oli tuskin käytössä kartanonherran kuoltua, ja piikoja ei talossa ollut enää aikoihin. Mitä oli tapahtunut, kenelle korut kuuluivat ja miten ne olivat päätyneet tänne? Rovasti puhalsi kynttilän sammuksiin, asteli äänettömästi ympärilleen vilkuillen ulos aitasta ja päätti olla mainitsematta tapauksesta kenellekään, varsinkaan ompelijaneidille. Hän tutkisi asian aivan itse.

Samaan aikaan luotsimestarin saarella ulkomerellä vallitsi epätoivoisen synkkä tilanne. Sillipatruunan nuori kaunis vaimo oli kadonnut. Anoppi oli kutsuttu taloon paimentamaan lapsia aikuisten lähdettyä etsintöihin.

Sillipatruunan vaimosta oli kulkenut saaristossa monenlaisia huhuja. Tiedettiin muka, että tyttö oli noussut merestä kalaverkon mukana ja ruvennut siitä sitten sillipatruunan vaimoksi. He pitivät toisiaan hyvänä ja heille syntyi pian kahdet lapset. Mutta nuori vaimo oli hiljainen ja kuljeksi mielellään meren rannalla yksikseen.

Ikäänkuin hän olisi puhunut hylkeiden kanssa. Ja kotona ollessaan nuori vaimo istuskeli ulkona, kalaverkkoon kietoutuneena. Sillipatruunan talo oli saaren komeimpia, mutta nuorikko viihtyi omassa vaatimattomassa kammarissaan ja puhui harvoin saarelaisten kanssa. Hänen mieleisin lakanansa oli levällä paikattu vanha purje, ja lattialla astellessaan hän käveli pienten simpukankuorten päällä.

Nostettuaan tytön kalaverkosta veneeseen sillipatruuna oli samalla ottanut talteen hylkeennahan ja kätkenyt sen lukolla suljettuun kirstuun ison salin nurkkaan. Kirstun avain hänellä oli aina mukana, kaulan ympäri kiedottuna, mutta nyt hän oli unohtanut sen tyynynsä alle lähtiessään verkkoapajalle.

Vaimon oli täytynyt löytää kirstun avain. Sen jälkeen hän oli ottanut mukaansa hylkeennahan ja kadonnut jäljettömiin.

Kyseltiin Kapteenin asunnosta, mutta siellä oli vain lettipäinen pikkutyttö kotosalla ja hän säikähti kävijöitä niin että meni aivan puhumattomaksi.