maanantai 24. joulukuuta 2018
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Joulurauhaa
Varhaislapsuuteni asuin syrjäkylällä
samassa talossa pienten lasten opinahjo.
Pyhien ajaksi suljettiin koulu
minusta se oli surullisen hiljainen joulu.
torstai 20. joulukuuta 2018
Tinahopeaa
Ei sellaista aarretta löydy
- höyhenen unelmaa vaan .
Tänään joulukuun tyyni meri
edes jotakin tehdäkseen
tökkii hereille pienenpientä aaltoa
pilvestä saapunut lumikristalli
kutittaa sen kohmeloista selkää
mutta pelkästään lokkia naurattaa.
Laineenpoikanen pujahtaa
piiloon hopeisen pinnan alle
sieltä sen tarina ei enää nouse
tähän hiljenneeseen iltaan
mutta huomenna jo sen löydät
uudelta aaltopituudelta
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Joulun alla kuultua
Pikkutyttö isänsä kanssa kaupassa. Isä pitelee kädessään askartelulaatikkoa.
Isä: "Jos ostetaan tämä niin sinun täytyy sitten myös piirtää".
Tyttö: "Äiti sen saa tehdä".
Isä: "Äiti!? Ei äidillä ole aikaa. Hän haluaa istua yhdessä ystävättäriensä kanssa".
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Garbo Kakkosen liitto
Katsele peilikuvaamme
ollaan täällä kehystettyinä
kuin nuo kaksi kuivunutta taulua
rinnakkain riippuvaiset
näkymättömistä koukuista
mutta emme toisistamme.
Tauluilla vapaasti valitut kehykset
liittomme puitteet sitä vastoin
lainsäädännön sanelemat.
Kaikella taiteella
omat kohtalonsa
rajoituksensa
perjantai 23. marraskuuta 2018
perjantai 9. marraskuuta 2018
Erilainen matka
Olisitko pettynyt jos lähden mukaan?
Toinen sävähdytti kysymyksellään
se teki sisälläni hetken kipeää
mutta ehkä hän oli ymmärtänyt
etten puhunut materiaalisesta matkasta
olin lähdössä
sieltä mistä en puuttunut
sinne mitä minulla ei ollut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






