Kesäyön mystiikkaa

Rouskis rouskis, jännitysromaaneja tämä täti ahmii suurella ruokahalulla myöhäisinä iltahetkinä! Suomen matkoilla yritän aina löytää mukaani Outi Pakkasen romaaneja, ja nyt niitä onkin jo kertynyt melkoinen pino.

Ehkä tähän kuvaani tuli inspiraatio jostakin mukavasta, ei kun karmeasta, lukuhetkestä kauan sitten.

Jännää kesää teille kaikille lukijoilleni, ja muistakaahan pureskella Kesäpähkinää!

Torpan uutisia kaukaa ja läheltä

Väinö oli ehtinyt istua kaltereiden takana jo viikkoja, muistella kaihoisana menneitä ja miettiä kuumeisesti tulevaa. Yhä useammin hänen ajatuksensa palasivat lapsuuteen, sisarusten kesäleikkeihin mäkitorpalla. Ovi oli matala ja kynnys korkea, ja sisällä oli ahtaampaa kuin hänen vankisellissään. Pienet harmaat ikkunat siilasivat säästeliäästi päivänvaloa sekä silloin että nyt. Mutta missä oli lapsuuden turvallinen enkeli? Väinön unissa suojelusenkeli oli paatunut harmaaksi kivihahmoksi jolla voisi olla antiikkiarvoa markkinoilla. Mutta Väinön päiväunissa houkutteli myös kotijärven ranta ja sadunsininen metsä sen takana.

Väinön ajatus liidähti meren ulapoille missä tuuli kuljetti purjealusta huimaa vauhtia eteenpäin. Toistui outo uni missä haaksirikko laiva uinui samean syvyyden suojassa. Sinne eivät  tyrskyt tai päivänvalo ulottuneet. Hylyn yläpuolella purjehti suuri alus kohtalokkaan mustaa yötä, mutta unessa synkän taivaan kaarta valaisivat ihmeellisen kauniit kristallikruunut ikäänkuin juhlasalongissa.

Kristallikruunut loistivat juuri silloin todellisuudessakin, mutta kaukana Väinön kalseasta sellistä. Muori, entinen Kapteenskan Kotiapu, oli saanut mieleistään työtä pitojen tarjoilijana kun kaupungista asti saapui juhlaväkeä komistettuun kartanoon. Sinne kokoontui aatelisia, häävieraita ja hautajaisväkeä, pappeja, nimismiehiä, ratsuväkeä ja hienoja neitejä, varakkaiden tyttäriä. Muori vaelsi  vieraiden joukossa kahvitarjottimineen, ystävällisesti hymyillen. Joskus katettiin esille muutakin lämmintä kauniisiin laseihin.  Juhlan humu sai muorin melkein unohtamaan sielua kaivertavat surulliset tapahtumat, ja henkiset haavat alkoivat hetki hetkeltä arpeutua. Hitaasti, mutta hyvää tehden.

Luostarin kesä kaukaisessa meren saaressa oli hiljainen. Barokkikuoro ei tullut enää sinne esiintymään, ja muiltakin vierailta evättiin pääsy kaikkein pyhimpään sen jälkeen kun arvokas taulu oli kadonnut liturgian jälkeen kuorolaulajien lähdettyä. Isonenäinen nainen istui usein yksinään oman luostarikammionsa suojassa. Hän saattoi katsella takaisin tuomaansa taulua tuntikausia, kuvaa jossa madonnan kyyneleet kohosivat taivasta kohti. Vielä hän ei ripustaisi taideteosta omalle paikalleen luostarikirkkoon. Hän halusi pitää sen kammiossaan, sillä hänen yksinäisissä ajatuksissaan oli alkanut versoa kiehtova suunnitelma. Vielä ei ollutkaan aika ottaa Väinöön yhteyttä.

Mutta Väinö ei ollut luonteeltaan neuvoton. Hän oli ulkoilujensa aikana tutkinut vankilapuutarhan nurkasta nurkkaan ja löytänyt ristinmuotoisen luolan tunneleineen. Käytävän aukesi puutarhan kauimpaan nurkkaan. Juuri siellä ikivanha mänty oli aikanaan hakeutunut vapauteen rauta-aidan ylitse ja tarjosi nyt Väinölle samaa mahdollisuutta. Oliko umpeen kasvanutta tietä käytetty muinoinkin, ja kuka oli unohtanut vanhan ruuhen lehvistön kätköön? Se oli männyn kasvaessa noussut  mukana taivasta kohden ja pelastunut varmalta lahoutumiselta.

Väinö, joka nyt kutsui itseään antiikkikauppias Vaino Vorontsoksi, pukeutui barokkikuoron ajoilta tallettamaansa esiintymispukuun, ja lähti matkaan. Pian hän oli vapaa mies naisen koreissa vaatteissa, mutta sehän oli vain hetkellinen ongelma. Paljon vaikeampi pulma oli saada mukaan kätketty ruuhi.

Kesäheinä (Kihivas)

Heilimoi heinä.
Iltaan heleään
viivähtää
helle heinäkuun.

Tässä Kihivaksen haaste, johon laitan vesiväri-tussimaalaukseni yli vuosikymmenen takaa. Se on Sörlagerin saaresta Tanskanmaalta, tosin kesäkuulta mutta se oli varmasti tällainen myös heinäkuun helteessä. Kukaties näky on samanlainen vielä tänäänkin?

Minulle kesäheinä voi tuoda mieleen vaikkapa kahisevaa kaislaa tai kuivunutta mennytvuotista rantaruohoa joka on kamppaillut läpi karun saaren myrskyt, sateet ja suolaiset tuulet...

Kultajyviä

Se lähti kyyhkysen lailla pois
vai, odotahan hetkinen ja kuuntele
eikö se siiven havina enemmänkin kuullostanut
kultajyvien ratinalta polkupyörän alla?
Minä se taas taidan haaveilla romantiikasta
mutkaisen soratien varrella
Kun tuo kuu taivaalla on niin arkinen
ja pyörämies meni vaan naapuriin
palauttamaan sorvimutteria
soittamaan suutaan, ukkokultani.

Koivikon löytöjä

Kihivas käski viime haasteessaan sukeltamaan koivikkoon. Saunavastojako hakemaan? Näin siinä sitten kävi saunattomalle, koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee luonnon tarjottimella kun kulkee korvat höröllä ja katse avoimena. Taikka sitten koppa täynnä akkojen huihai-mielikuvitusta kuten isäntä tuohon toteaisi. Odottelen Kihivaksen seuraavaa haastetta!

Kesäpähkinä!

Hei hei siellä kesäheinikossa, kaikki Puutarhamaijat, Luontoliisat ja muuten vaan mukavat immeiset! Tulettehan mukaan ratkaisemaan sanapähkinää jossa kyselen näin suven keskellä kasveja! Nämä tässä voivat olla joko luonnon villejä kaunottaria taikka kukkapenkin kesyjä suojatteja. Nimien alkukirjaimista muodostuu ratkaisu josta toivon sinun tekevän kortin (atc, postikortti tai koko mikä vain!) 

Aikaa sinulla on roimasti, nimittäin heinäkuun viimeiseen saakka. Ethän paljasta kasvien nimiä blogissasi niin että muutkin saavat mahdollisuuden arvuutella. Kortin voit sen sijaan julkaista milloin vain, ja muistathan  lenkittää sen blogiini.

Palkinto? No se kunnia kortin teosta ja siten saavutettu ihailijakaarti! Ratkaisun julkaisen blogissani elokuun puoliväliin mennessä.

Tässä sitten itse pähkinä, mitkä kasvit kätkeytyvät näiden kummajaisten taakse?

01. Ensi hetkell'

02. P-laukku

03. Raja on varma

04. Usko on kivi

05. Et moiti!

06. Ongi kun raukka

07. Kurkaten

08. Oppi-isi

09. Liike tinkii nyt

10. Tietty pari R.

11. Olen lukko

12. Tuulikon kukka

13. Tehne rukous

14. Mahaan koski

15. Ikkunasiruko?

16. Karhean kallo

17. Hakkorovio

Katiskaverkosta, saksiruno

Hei kaikki kesänviettäjät, kiitokseksi niiaan ja ihmettelen että aina vaan jaksatte lukea Torpan tarinaa joka viime aikoina on hallinnut blogiani täysin. Olen aivan otettu kaikista ihanista kommenteistanne ja ruusuisista kiitoksistanne! Luen ne tosi tarkkaan ja panen muistiin korvan taakse, mutta valitettavasti en ole ehtinyt vastailla blogissani kun haluan niin mielelläni viedä tarinaa eteenpäin!

Tässä vaihteeksi saksittu, liimattu lehtileikeruno "Katiskaverkosta".

Ja sitten jatkossa? Kuuntelen kaislikon suhinaa ja kuinka tuuli kuiskuttaa lähestyvästä sateesta. No, ehkäpä uusi Pähkinä-visa tulee näyttäytymään blogissani, jokunen atc myöskin lienee työn alla. Mutta sen jälkeen en voi olla lähtemättä tutkiskelemaan Torppakylän (petollisen?) rauhallista kesää ja toivon että olette silloin seuranani!