Sadun aika

 

Olin lupautunut lapsenvahdiksi naapurin Aliisalle.

Hermostutti vähän. Mitä puuhaa tällainen vanha fossiili keksii viisivuotiaan kanssa koko päiväksi? Enhän minä tiedä mitään digitaalisista peleistä, ja hyllyssäkin on enää vain lukematon liuta keittokirjoja.

Ei hätää! Keksimme yhdessä että keksitään yhdessä satu.

Sohvan nurkkaan rakennettiin ensin kertojapesä. Ei mikään tavallinen pesä, vaan sellainen, jossa tyynyt olivat kuin vuoret ja viltti kuin lämmin luola. Aliisa asetteli ne hyvin vakavana, sillä pesän rakentaminen on tärkeä seremonia. Minä suoristin viltin, Aliisa tökkäsi siihen pienen kuopan ja sanoi: “Tohon tulee piilopaikka.”

Karkkikulho asetettiin keskelle pesää kuin jonkinlainen tarinankeksimisen alttari. Säännöt olivat yksinkertaiset: jokaisesta ideasta sai ottaa yhden karkin. Aliisa piti tästä säännöstä erityisen paljon.

Tunnelma oli pehmeä ja kupliva. Ulkona oli tavallinen päivä, mutta pesän sisällä istuimme satulähteen äärellä.

Alotetaanpa alusta.

Paljastin Aliisalle salaisuuden. Epäilin että minun talossani asuu kotitonttu. Ei mikään tavallinen tonttu.

Aliisa oli heti mukana ja ehdotti, että tontulla olisi vain yksi jalka, koska se on söpömpää niin. Hän sai karkin. Sitten Aliisa keksi, että tonttu hyppii kuin pupu, mutta vähän vinosti. Toinen karkki. Sitten hän tiesi, että tonttu varastaa sukkia, koska se tarvitsee tonttuperheelle makuupussit. Kolmas karkki.

Tontun nimi on Knuutti Kaksonen, ja hän on ylpeä ammatistaan. Hänen suvussaan on jo vuosisatojen ajan kerätty yksittäisiä sukkia, hanskoja ja korvatulppia. Se oli kunniatehtävä.

***

Jossain vaiheessa karkkikulho alkoi näyttää siltä, että tonttu oli käynyt sielläkin. Aliisa nojasi minuun, poski lämpimänä, ja jatkoi vielä hetken: “Ja sitten… sitten se tonttu… se…”

Lause jäi kesken. Hengitys muuttui tasaiseksi. Pieni käsi jäi karkin päälle, mutta ote heltisi.

Aliisa nukahti juuri siinä kohdassa, kun olimme keksimässä, mitä muuta tonttu varastaa.

Pienten torkkujen jälkeen tyttö avasi silmänsä ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen. Ilme kertoi että hän ei ollut aivan varma, oliko yhä unessa vai jo hereillä.

“Missä se tonttu on?” Aliisa kysyi, aivan kuin olisi jatkanut lausetta, joka jäi kesken ennen nukahtamista.

Hymyilin. “Se taisi käydä täällä sillä aikaa kun nukuit.”

Aliisa nousi istumaan, hiukset pörrössä, poski punaisena viltin jäljistä. Hän katsoi karkkikulhoa ja totesi hyvin vakavana: “Se otti yhden karkin. Ihan varmasti.”

Sitten hän kertoi, että oli nähnyt unta. Tonttu oli tullut kertojapesään, hypännyt yhdellä jalalla tyynyltä toiselle ja kuiskannut hänelle, että sukkien kerääminen on kyllä tärkeä työ, mutta hän aikoo kerätä myös yksinäisiä pyykkipoikia, koska ne ovat surullisia. Tonttujen vaihtotorilla voi sitten käydä kauppaa. Yhdellä pyykkipojalla saa yhden sukan.

Aliisa kertoi kaiken tämän niin päättäväisesti, että kyllä se tonttu todella tuntui käyneen kertojapesässämme.

***

Jos jokin esine koostuu vähintään kahdesta osasta, voit olla varma: Kaksonen-suvun tontut ovat kiinnostuneita. Jos olet huomannut, että keittiökaapista löytyy aina enemmän muovikansia kuin niihin sopivia purkkeja, niin tiedät ettet asu yksin…