Digitalisoitu pankkivirkailija

 

Aamuisin pankin ovet avattiin kello 8.45, mutta Jorma Uolevi, Jomppa, tuli paljon ennen muita. Hän piti varttitunnista jolloin pankkisali oli vielä hiljainen, koneet käynnistyivät hitaasti ja kahvipannun ensimmäinen porina täytti tilan. Se oli hänen päivänsä paras hetki. Järjestys ennen ihmisiä.

Jomppa oli ollut pankkivirkailija jo kolmekymmentäneljä vuotta. Hän ei ollut erityisen sosiaalinen, mutta asiakkaat pitivät hänestä. Hän oli rauhallinen, ei koskaan hoputtanut ketään, ja hänellä oli erikoinen kyky muistaa summia. Jos joku nosti 2500 markkaa edellisellä viikolla, Jomppa muisti sen. Hän ei tehnyt sillä tiedolla mitään mutta se vain jäi päähän.

Tiistaina, joka alkoi aivan tavallisena pankkipäivänä, sisään astui vanha mies. Harmaa takki, hieman liian suuret kengät, katse joka ei pysähtynyt mihinkään. Jomppa ei ollut nähnyt häntä ennen, mutta jotakin hyvin tuttua miehessä silti oli.

Mies tuli suoraan hänen tiskilleen. “Haluan nostaa rahaa”, mies sanoi matalalla äänellä.

“Kuinka paljon?”

“32 500 markkaa.”

Jomppa kohotti kulmiaan, mutta vain sisäisesti. Hän oli nähnyt isompiakin nostoja. Hän tarkisti henkilöllisyyden, kirjoitti kuitin ja laski setelit pöydälle.

Kun mies otti rahat, hän sanoi hiljaa: “Jos joku kysyy, en ollut täällä.”

Jomppa jäi tuijottamaan miestä, mutta tämä oli jo kääntynyt ja käveli ulos. Ovi sulkeutui pehmeästi hänen perässään.

Jomppa ei kertonut kenellekään.

Kolme päivää myöhemmin poliisi tuli pankkiin. Kaksi tutkijaa. Vakavia mutta kohteliaita. He kysyivät, oliko Jomppa nähnyt tietyn näköistä miestä. He näyttivät valokuvan.

Sama mies.

“Kadonnut henkilö”, toinen poliiseista sanoi. “Hän katosi viime viikon tiistaina. Onko hän käynyt täällä?”

Jomppa tunsi, kuinka niskaan nousi kylmä hiki. Viime viikon tiistaina? Mutta mieshän oli ollut hänen tiskillään vasta toissa päivänä.

Jomppa ei sanonut mitään. Ei valehdellut, ei myöntänyt. Hän vain pudisti päätään.

Poliisit kiittivät ja lähtivät.

Seuraavana aamuna Jomppa palasi tiskilleen. Hän tarkisti päivän ensimmäisen asiakkaan tiedot.

Mutta laskukoneessa oli jotakin outoa.

Hänen oma nimensä. Hänen oma tilinsä. Ja nosto: 32 500 markkaa, tehty tiistaina kello 10.14.

Jomppa tuijotti riviä pitkään. Hän ei ollut koskaan nostanut niin paljon rahaa. Hän ei edes tiennyt, että hänen omalla tilillään oli sellainen summa.

Pankki oli äskettäin asentanut valvontakameran, ja nyt sen ruudulla näkyi Jomppa tiskin takana. Ja hänen edessään hän itse.

Myöhemmin illalla kotonaan hän sulki verhot ja istui keittiön pöydän ääreen, yrittäen päättää kumpi oli oudompaa. Sekö että joku oli nostanut hänen tililtään rahaa hänen nimissään vai se, että rahat olivat jo hänen pöydällään ennen kuin nosto oli edes tapahtunut.

Talletettu filmi näyttää seuraavan aamun pankissa.

Ensimmäinen asiakas tulee sisään klo 9.01. Kollega Saara tervehtii häntä iloisesti, mutta kun Jomppa kävelee ohi, Saara hiljenee kuin joku olisi painanut mykistysnappia.

- Huomenta, hän sanoo lopulta. Mutta ääni on liian tasainen, kuin harjoiteltu. Kun Jomppa kysyy, onko kaikki hyvin, Saara vastaa:

- Meillä on tänään uusi toimintamalli. Digitaalinen. Ensimmäinen liikepankki joka on asentanut sellaisen. Sinä tiedät kyllä.

Mutta Jomppa ei tiedä. 

Häntä ei enää ole. Kaikki tiedot hänestä on poistettu systeemistä jonka mukaan hän ei ole koskaan edes kuulunut pankin työntekijöihin.