perjantai 25. huhtikuuta 2014

Torpan tarinaa - oikullinen kevät

Yhtäkkiä kylän ihmisiä koetteli julmin takatalvi miesmuistiin. Aamuvarhain auringonsäteet jäätyivät taivaalla liuskahileiksi, ja pikkulinnut palelivat.






















Muorin oli lähdettävä kartanoon kyselemään paksua palttoota lainaksi. Mutta hän ei halunnut nöyrtyä herrasväen edessä vaan maksoi lainan etukäteen kutomallaan matonpätkällä. "Nöyryys on köyhän rangaistus itseään kohtaan ja turhuuden turhuus".

Kaukana Tukholmassa kaksi miestä olivat samana iltana hämärissä puuhissa. Entinen aatelisväen hautuumaa oopperatalon kyljessä oli tasoitettu kirkkotoriksi, ja siellä miehet levittivät kaupalle kimaltelevia koruja. Huhu edullisista hinnoista ja kimaltelevista timanteista kulki nopeasti kortteerista toiseen ja hienostoa kertyi illan mittaan paikalle ihmettelemään.






















Mutta paikalle saapui myös lain valvoja. Kirkkotori tyhjeni ja niin katosivat myös kaupantekijät vanhan kaupungin kujien kätköön. Vähitellen lurjukset palasivat takaisin kotikonnuilleen, mutta tohtisivatko he lähestyä kartanoa josta olivat varastaneet kaupittelemansa korut?






















Niin sitten kävi että kartanon kopeat tyttäret saivat niellä katkeruutensa, mutta aviosiipoistaan he irtautuivat kyynelittä. Kuninkaallisen sirkuksen leijonankesyttäjiä muka! Eivät edes pystyneet pitämään selkoa kirppusirkuksestaan, vaan kirput paleltuivat kuoliaaksi pahvilaatikossa kartanon ullakolla. Tyttäret jatkoivat ikävystyneinä elämäänsä kartanossa. Heidän ainoa tehtävänsä oli sukia hiuksia ja puuteroida kasvoja, mutta oli myös pohdittava kuka nyt ompelisi heille kesäpuvuston?

Rovasti oli palannut öiseltä retkeltään jolla hän oli komentanut kartanon kummittelevan emäntävainaan takaisin hautaansa. Rovastin selkää kolotti. Nyt kun hän oli päässyt eroon ruustinnavaimostaan ja muuttanut kartanoon hänen oli hankittava uusi vaimo. Ajatus ei ollut rovastille vastenmielinen.


3 kommenttia:

  1. Jotta naisiin tuo pappi menee, ei malta leskenä olla.:)))

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista....
    ¨Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kyllä aivan omintakeinen jännä tyyli näissä kuvissa ja tarinoissa.

    VastaaPoista