Torpan tarinaa - seurauksia

Syksystä lähtien kartano oli rapistunut, synkistynyt ja hiljennyt. Rappusissa ei kuulunut iloisia askeleita, eikä ruokasalin kristallikruunu loihtinut enää tunnelmaa herkkuja notkuvan pöydän ylle. Pitäjäläiset totesivat vain että olipa mamselleilla ja kartanonherroilla ollut aikamoinen liuta palvelijoita, senhän näki jo ulkohuussien lukumäärästä.

Mutta kartano ei ollut tyhjä. Ruustinnansa ja kymmenen lastansa hyljännyt rovasti oli häädetty pappilasta kartanonemännän ja heidän aviottomien aikuistyttäriensä luokse. Mutta siitä huolimatta että emännälle oli luvattu kolme uutta elämää hän kuolla kupsahti laihuuden ja kalpeuden kuihduttamana. Nyrpeät tyttäret asuivat jälleen kartanossa, jätettyään hämäräperäisiksi osoittautuneet aviosiippansa.

Laihuus ei koetellut kartanon tyttäriä, kalpeus sitäkin enemmän. Avioliitto keisarillisten leijonankesyttäjien kanssa oli osoittautunut pilvilinnaksi. Miehet, kirppusirkuksineen kiertävät, olivat vieneet mukanaan kartanon kalleudet, ja kopeita neitoja odotti nyt nöyryyttävä arki herrasväen kotiapuna pitäjällä. Ja mitä enemmän karhea leninki alkoi kiristää vatsan päältä, sitä häpeällisemmäksi kummankin elämä kääntyi.

Saaressa luotsin kotona oltiin iloisia. Vaimon sisaret, provinssitohtorin nuoremmat tyttäret, olivat kevätjäiden lähdettyä saapuneet tapaamaan ensi kerran sisarensa kaksospoikia. Tohtorikin oli tullut venekyydissä mukana, ja naapurin vanha kapteeni piipahti tervehtimään. Provinssitohtorin vaimo sairasteli eikä jaksanut lähteä mukaan. Hänet oli murtanut vanhimman tyttären muutto kaukaiseen saareen.

Nuorimmat tyttäret olivat kauniita kuin prinsessat ja naimaikäisiä, mutta prinssiä valkoisella ratsullaan ei vain ollut kuulunut, ei näkynyt. Huomenna kohtalo kuitenkin puuttuisi asiaan.