Kesä ilman kyytiä

 

Vielä neljäkymmentä päivää - melkoinen aika. Ei tarpeeksi pitkä ollakseen ikuisuus, mutta aivan liian pitkä ollakseen vain tauko. Mutta niin on, meidän kylällä bussi ei kulje tänään, ei huomenna, ei vielä viikkoihin. Se lakkaa liikennöimästä kesäisin jo ennen juhannusta. Kaiken kaikkiaan yli kaksi kuukautta eletään täällä ilman bussia, vähän kuin toisarvoisina.

Onneksi on vaihtoehto kaikille, mutta ennen kaikkea se on tärkeä meille fossiileille joilla ei ole ajokorttia tai autoa. Linjataksin numero on tallennettuna aivoihin, mutta silti soittaminen tuntuu aina vähän viralliselta, kuin pyytäisi lupaa liikkua. Taksi on tilattava puhelimitse viimeistään tuntia ennen. Se kulkee bussin aikataulun mukaan, ja poimii menijät vain bussipysäkeiltä. Ja paluumatka sitten - sen tilaaminen on kuin varjo, joka kulkee mukana koko ajan. Ei voi täysin rentoutua, koska pitää ajatella mihin aikaan voi tilata linjataksin kotimatkalle. Milloin olen toimittanut kaikki asiani? Onko kaupoissa jonot, tai apteekissa? Joskus puhelimessa kotimatkaa tilatessa on jonoa niin kauan että minimitilausaika menee umpeen. Säännöt ovat kivenkovat.  Silloin on istuttava ylimääräinen tunti - pahimmassa tapauksessa kaksi - matkakeskuksen puupenkillä. Eihän ostoskassien kanssa huvita kävellä torilla tai mennä kirjastoon. Pieni lohtu on että linjataksi on ilmainen 65 täyttäneille, mutta niinhän bussikin on meidän kunnassa.

Kun koulut vihdoin alkavat ja bussi palaa reitilleen, tiedän että ensimmäinen matka tuntuu erilaiselta. Se ei ole vain kulkemista paikasta toiseen. Se on vapautta ja paluu johonkin, jota en tiennyt kaipaavani näin paljon.