Kirjoituskilpailujen hiljainen katoaminen

 

Kaipaan kirjoituskilpailuja. En palkintoja tai julkaisemista - tietysti sekin lämmittäisi mieltä - vaan ennen kaikkea motivointia. Jotakin päämäärää rakkaalle harrastukselle. Pientä jännitystä. Innostavia hetkiä tekstin suunnittelussa ja muokkauksessa.

Ennen kirjoituskilpailuja putkahti esiin säännöllisesti. Nykyään niitä on harvoin, ja silloinkin ne suunnataan koululaisille ja nuorille aikuisille. Iäkkäämmät kirjoittajat, ne jotka ovat jo eläneet tarpeeksi monta kierrosta ymmärtääkseen, että kirjoittaminen on tapa pysyä koossa, jäävät ulkopuolelle. Miksi näin?

Ehkä siksi, että kilpailut vaativat aikaa ja rahaa, ja kulttuurissa säästetään siitä mikä ei tuota numeroita. Nuorten kilpailut voidaan perustella oppimisen tukemisella. Aikuisten kilpailut pitäisi perustella sillä että tarinat ovat tärkeitä, mutta sellainen ei riitä budjettineuvotteluissa.

Nuorten luovuus on markkinoitavissa. Se sopii kampanjoihin, brändeihin, koulutuspolitiikkaan. Aikuisten kirjoittaminen on vaikeammin paketoitavaa. Hidasta, monimutkaista, joskus synkkää, joskus hiljaista. Se ei sovi nopean sisällöntuotannon logiikkaan, jossa kaiken pitäisi olla jaettavaa, kevyttä ja visuaalista.

Tänään lasten ja nuorten odotetaan kirjoittavan, mutta samalla lukeminen on vähentynyt ja lukutaito heikentynyt. Kansallisen lukutaitostrategian 2030 visiona on tehdä Suomesta maailman monilukutaitoisin maa. Se keskittyy lukutaitotyön rakenteiden luomiseen, monilukutaidon vahvistamiseen ja yleisen lukuinnon herättämiseen.

Ennen kirjoituskilpailut olivat paikka missä tuntematon saattoi tulla nähdyksi tekstissään tai pysyä anonyyminä mikäli sitä toivoi. Luettavuuden sijasta näkyvyys tuntuu tänään tärkeimmältä. Sitä poukotellaan somessa siipiään kokeileville päiväperhosille. Julkaise itse, kerää yleisö, tee omat kilpailusi oman reseptisi kanssa. Mutta sellainen algoritmi ei ole tuomari. Se ei lue, se laskee klikkejä ja tykkäyksiä eikä palkitse taitoa.

Jatkuva itsensä esiintuominen katoaa feediin yhtä nopeasti kuin se ilmestyy. Somevaikuttajan ura kestää täsmälleen niin kauan kuin joku vielä odottaa seuraavaa postausta. Kuin raketin lento - alkaa näkyvästi, palaa kirkkaasti ja mitataan numeroilla.

Iäkkäämmän harrastelijakirjoittajan ura sen sijaan on kuin nuotion hiillos - alkaa hiljaa, kestää pitkään ja mitataan sillä, kuka vielä jaksaa istahtaa kipinän äärelle.