Ei mikään kauneuskilpa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihme tapahtumassa! Vuosi sitten otin talteen jonkun hylkäämän
syklaamin ja se kukoisti pöydälläni kiitollisena kuin ikikukka
konsanaan.

Sitten se kuitenkin kalpeni ja menehtyi, tai niin ainakin luulin.
Oppikirjojen mukaan syklaamin voi ehkä saada kukkimaan
vielä seuraavana vuonna, mutta poppakonstit olivat mutkikkaat
ja tulos jokseenkin epävarma. Mukulaa olisi hoivattava kuin
vastasyntynyttä.

Lehdet katosivat. Pitkin kesää ja syksyä annoin tulokkaalle vain
vettä. Taustalla, vaihtoehtona, häämötti kompostitynnyri.

Höh! Tässä nyt tullaan! Mukulasta nousseet seitsemän nuppua
odottavat vuoroaan kärsivällisesti, esikoista ihaillen. Ekanupusta
kukkaan kului ainakin viitisen viikkoa ja minä senkun taputtelen
itseäni olalle että sellainen mestaripuutarhuri tässä touhuaa.

Jotakin tehdäkseni

Sade piiskaa läntistä erkkeriä ja päivä on juuri tämän
sävyinen. Odottelen sienisadon kuivumista ja tulevan
novellini aihepiirin selviämistä itselleni. Ei kiirettä.

Ihan vain jotakin tehdäkseni olen juuri asentanut blogiini
tilastokentän josta näkee kävijöiden maat ja liput.
Jännä nähdä toimiiko. Tähän asti on vain yksi kävijä,
minä.

Syksyn aarteita

Nyt on sellainen kiire pakata syksyn henkeä
pulloihin ja purnukoihin ettei tässä ehdi tämän
enempää tarinoida...

Anna aikaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käytä aikaa ihmettelyyn.
Ilman ihmettelyä elämä on
pelkkää olemassaoloa.

Tuntematon

 

 

 

Kirja-arvostelija Ruben

 

 

 

Nämä neidot ovat neljä novelliani:

Jokainen helmi.
Cordeelian salainen vieras.
Laulava mansikkaleivos.
Tohtori Joutsenpihlajan löytö.

Tärkein henkilö kuvassa on herra Ruben
sillä hän on kirja-arvostelija. Hänen tehtävänsä
on tuottaa tietoa, lisätä ymmärrystä ja
kehittää tekijän taitoa.

Hänellä tuntuu olevan omistusoikeus
teokseeni ja taitooni. Ja vahva voima
joka on pätevöitynyt musertamaan
tai innostamaan.

Mielenkiintoista tulla tietämään
millainen teos hänen arvostelustaan
syntyy. Entä jos hänen tutkimisensa
onkin juuri sitä?

Taidetta.

Tuulen juuret

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään on niin vinha tuuli
että vastaantulijoista
ja myötätuntoisista kirjaimista
on tosi puute.

Siksi pysyttelen ytimessäni
kuin laboratoriossa

senkin tehtävänä
pitää ulkoiset vaikutteet

loitolla.

Renkaita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metsä ohjaa minua pehmeästi

lähemmäs soljuvaa mustanpuhuvaa

mutta niin kauan kun kykenen

hengittämään

ei ole tarvetta viimeistellä mitään

vetäytyä määrätietoisuuteen

äkkisyvään sisälläni.  

 
Kenen syy että

heitän pienen kiven veteen

pesäpaikkaa löytämään

kenenkään kaipaamatta se vajoaa

vapisematta.

 Mistä minä sen tiedän

ehkä silläkin oli mukavuusalueensa.

 Vieläkin pohdin kokemukseni

laatua.